perjantai 3. lokakuuta 2008

03.10.-08 perjantai ilta

Olen nyt väsynyt, koska oltiin melkein koko päivä tänään Tampereella, ja siellä kaupoissa, "minä" shoppailin!
Oli ihan pakko hakea jotain vaatetta päälleni, kun olen vielä kasvuiässä, eli on jääneet pieneksi kasvuni takia,,, , mutta pikusiskoni sitten saa vanhat vaatteeni, niinhän se menee..?

Löysinkin takin itelleni, ja pari puseroakin, lopulta, se on aina sellanen tahtojen taisto, kun mieheni kaa menen ostoksille, että koko ajan mies höpöttää vierellä, että osta nyt jo, en jaksa enää!!
Niin tänään laitoin miehen istuun penkille, katseleen ihmisiä, ja ite menin kauppaan, ilman miestä, koska mieheni olen ottanut ennen mukaani vähän niinkuin avuksi, katsomaan koko numeroita ja hintaa, ja tuomaan aina sovituksen välillä mulle uusia koko numeroita.
Mutta aina silloin tulee ostettua hätiköityjä ostoksia, ja nyt päätin, että jos en nää, otan lukulasit mukaani, mutta sitten siellä, mistä mä nyt vaatteeni ostin, olikin hintalappuihin tehty uusi hyvä muutos, kuin ennen on ollut, eli hinta oli pienellä, mutta koko numero oli todella isolla, se oli hyvä uudistus! Vielä kun hinta saataisiin yhtä isolla, ettei aina tarvi hakea lasejaan, että näkee, mitä maksaa..
Mutta nyt sain paremmin aikaa itselleni siellä kaupassa valintoja tehä, ei tarvinnut hätiköityjä ostoksia tehä, niinkuin mä olen monet kerrat tehnyt, ja siten on jääneet pitämättä kokonaan, kun onkin olleet ihan kamalia ostoksia!
Mutta kaikkee oppii, elämän aikana, ostamaan sitä, mistä ite tykkää, eikä sitä, mitä mies sanoo, että äkkiä pääsee pois pinteestä!
Tiedän kyllä sen,
että monet miehet eivät tykkää olla ostoksilla, ainakaan vaatekaupoissa, hyvä kun saan mieheni kokeileen jotain vaatetta, ennenkuin ostaa sen!
Mutta nyt kuitenkin olen tyytyväinen tän päivän ostoksiini, ostin talvitakin itelleni, ja sitten neuletakin, ja sen alle topin. Sitten ale tangosta vielä yhen sellasen puseron niinkuin ennen aikaan pidettiin, jotka nyttten ovat muotia, ovat vähän niinkuin ennen pidettiin silloin, kun oltiin raskaana! joku voi vielä erehtyä luulemaan, että nyt se muija on vielä raskaanakin!! he he! hauskaa , vai mitä!?
Mutta aina on hyvä, jos saan teidät edes joskus hymyileen, vaikka sitten omalla kustannuksellanikin,, oon siihenkin asiaan ihan jo tarpeksi vanha ja vahva!
Mutta kiitos sulle, ketä tätäkin nytten luet! ja saat ihan vapaasti nauraa!

2 kommenttia:

  1. Kiitos naurattamisesta! Koko juttu hupaisa, koska on niin totta. Miten miehillä onkin niin vaikeaa tuo vaatejuttu. Minusta on kyllä tullut aika miehinen, kun en itsekään enää jaksaisi juosta vaatteitten perässä. Ja aina juuri se mistä tykkäisin, on se kaikkein kallein, vaikka en yhtään katsoisi etukäteen hintaa.

    VastaaPoista
  2. leijonainen:No, niinhän siinä useimmin käykin, että en mäkään enää tykkää siellä sovituskopissa oleilla hikisenä, mutta joskus on ihan pakko mennä, kun , ja jos ostan vaatteen ilman sovitusta, niin ei varmaan ole sopiva, eli sovitettava on, tykkäs tai ei!
    Ja miehet kyllä varmaan on jokainen tässä asiassa ihan samanlaisia,, hassuja poikaviikareita!

    VastaaPoista