torstai 16. lokakuuta 2008

Torstai toivoa täynnä 16.10.-08

Eli nyt taas minäkin voin tietokoneella olla, ja kyllä se vähän outoa olikin, että oikein tuli todettua, että sitä molemmat pikkasen ollaan koneesta riippuvaisia monessakin asiassa.
Laskujakin piti maksaa, mutta eihän ollut sitä konetta, no laskut sai nyt sitten odottaa vielä hetken...
Huomattiin myös sekin, että oli monta asiaa, mitä tämän tietokoneen välityksellä aina tehdään ja katotaan, ettei nyt sitä ja tätä voidakkaan, kun ei sitä konetta oo!
Monen asian vuoksi joutuisi lähtemään aina jonnekkin, jos ei konetta olisi, ja kaikki olisi hankalampaakin, kun on tottunut koneen helppouteen.

Mutta muuten ihan hyvää teki välillä "levätä" tietokoneesta!

Mutta ei ihan kamalia vierotusoireita tullut kuitenkaan, mitä nyt yhtenä iltana löydettiin toisemme katsomasta lasten ohjelmaa ja pikkukakkosta!
Mutta kivaahan se oli, lasten ohjelmat onkin hyviä ohjelmia!
Niin...se
meiän tietokone yksinkertaisesti, vaan lakkasi toimimasta, kai se sitten kuoli niinsanotusti, ja siittä olikin sitten emolevy rikki mennyt, eikä kai sitten kannattanut alkaa korjata enää, eli me sitten päädyttiin uuteen koneeseen, mutta otettiin sellanen sen liikkeen oma versio, eli he itse tekevät koneita, tai kokoovat, ja me sitten saatiinkin vähän omia toivomuksiakin sanoa sitten.

Ja nyt eilen kone haettiin, mutta sitten me laitettiin sinne viirustorjunta nyt ensin sellanen koeversio kuukaudeksi, ja sitten pitää katella, että mikä on parempi ja sitten laitetaan vasta lopullinen.
Ja nyt kun meillä on tämä kone, niin voidaan katella niitä erilaisia versioita niistä, vaikka luultavasti laitetaan se, kuin viimeksikin oli, kun oli hyvä.
Sitten ollaan vanhalta kovalevyltä siirretty tietoja uuteen, ja oli kyllä onni, kun ei mennyt kaikki tiedot taivaan tuuliin, oli onneksi siinä kovalevyllä kaikki tallella, ja toimikin kaikki uudessa.

Mä maalasin yhden maalauksenikin sinä aikana, ensimmäinen maalaukseni öljyväreillä, eikä se ollutkaan niin helppoa, kuin olin kuvitellut, ja voi sitä katkua, koko kämppä haisi tärpätille!
Mies siinä vaan kysäsi, että ootko varma, että kani on aamulla hengissä, no ainakin huuruissa on!
No, ehkä mä käytin sitä ensin vähän liikaa, kun en osannut heti oikein laittaa, mutta hienoa hommaa se on, se maalaminen öljyväreillä, se on haastavaa.
Oikein nytkin sormet syhyää, kun haluaisi vaan maalata, huomenna aloitan taas uuden työn.
Lainasin kirjastosta taas vinon pinon kirjoja piirtämisestä ja värien käytöstä ja yms. neuvoja ja tekniikoita.
Mistä saisi lisäaikaa, kun on niin paljon kaikkee kivaa, ja nukkuunkin pitäisi alkaa mennä vähäsen aikaisemmin, kun nykyään olen valvonut melkein aina yli puolenyön, ja aamulla se sitten kostautuu. Nyt, kun tietokonetta ei ollut, niin menin jo kymmenen jälkeen nukkuun, ja nukuin yhtenäkin yönä ykstoista tuntia!!! Ja sittenkin vielä olisin nukkunut, mutta ei enää kehdannut!
Eli pitäisi vaan mennä nukkuun edes silloin kymmeneltä tai edes yhdeltätoistakin, vaikka mä olen silti aina ollut aamuuninen kuitenkin, vaikka nukkuisin kuinka monta tuntia!(outo minä)
Meillä on viikonloppu taas elämää täynnä, tyttö tulikin jo tänään kotiin ja poikakin tulee viikonloppuna piipahtaan, eli taas on porukka koossa hetken!

10 kommenttia:

  1. Vissiin liikkeellä tietokoneen särkymisiä.. en halua tartuntaa ;)
    Hittaalla päällä on meijänki kone, mutta kuulemma liian pieni muisti.. ja siitä johtuen ei meinaa jaksaa käynnistellä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Uni ja uneksiminen tekevät hyvää. Ja taas voi astua luovuuden hulvattomaan kenttään. Se mikä on tullakseen, odottaa valmiustilassa. Käsi on jo valmiina antamaan luovuudelle "periksi" – ja mieli ;)

    Hyvää, luovaa päivää!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa! Koet, että pitäisi saada vuorokauteen lisätunteja! Samoja minäkin mietin.
    Yö on kyllä parasta aikaa kirjoittaa, mutta toistaiseksi pyrin ajoissa nukkumaan, kun nousen kuudelta. Aamutkin on ihania.
    Ja onneksi olkoon uuden tietsikan johdosta!

    VastaaPoista
  4. Nyt kannattaa olla varuillaan, sillä tuota tietokoneen hajoamisvirusta näyttää olevan liikkeellä.
    Mun koneeni sanoi myös eilen työsopimuksensa irti, todennäköisesti myös emolevy p....na. Jos näin on, tiedot todennäköisesti turvassa, huh.
    Toivottavasti laitat pian niitä öljyväritöitäsikin näytille!

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen pohtinut kuinka sidoksissa olen tietokoneeseen? Lomalle blogistaniasta en tahtoisi
    joutua rikkoutuneen koneen takia.

    VastaaPoista
  6. Siis minun viestini johon tallentui ainoastaan yksi kirjain!

    VastaaPoista
  7. Vuodatus on taas jumissa, onneksi pääsin tänne.
    Välillä tekee hyvää miettiä, mikä on tärkeää, mutta yllättävän tärkeä tämä mokoma kone on.

    Nykyisin on vesiliukoisia öljyvärejä, olisi kannattanut ostaa sellaiset, olisi saanut ohentaa ja pestä vedellä, silti jälki on kivan näköistä.
    Hajutontakin tärpättiä on olemassa, ettei oma ja toisten nenät kiusaannu. Ohentaa kannattaa ohennusaineella eikä tärpätillä, ettei tule himmeää. Mutta tämän varmaan tiesitkin. Ja kerroksia vaan päälle, jos joku kohta ei miellytä. Mitä enemmän kerroksia, sitä hienompi lopputulos.
    Jos jotain tulee mieleen, niin kysy vaan.

    VastaaPoista
  8. mummo: Kuulemma sitä tietsikan särkymistä on kait sitten liikkeellä, kun multa meni kone rikki, ja mun siskoltani meni kanssa, ja jos sullakin nytten on sellasta hidastetta, niin on se kurjaa ,, oikeesti kun kone hajoo, eli kuolee pois! Hyvää viikonloppua sullekkin, kuitenkin!
    lastu:
    ehkä olet siinä oikeessa, että luovuuskin tarvii unta, välillä!
    Sillä nytten jo sormet
    syhyää uuden tekemiseen!
    aimarii:
    Kyllä jostain pitäisi saada tilattua lisätunteja, mutta mikähän on osoite?
    Ja oikeestaan mullekkin sopisi se yö paremmin kirjoittamiseen, koska silloin on se rauhallinen aika päivästä, että oikeen saisin olla ihan yksin silloin, ajatuksin , sanoin ja teoinkin!
    Mutta mäkään en taida aina jaksaa kuitenkaan valvoa!
    Ja kiitos onnitteluistasi, on se vaan niin kivaa nytten, kun taas kunnolla kone toimii!

    marjukka: toivotaan, että sultakin sitten meni se emolevy rikki, ettei mennyt kaikki tiedot taivaan tuuliin!
    Ja laitan kyllä jo tän päivän aikana ekan öljyvärityön esille tänne, mutta se on nyt sitten vaan harjoitus juttu vaan,,eli huono tietenkin, niillä ei ollutkaan ihan niin helppo maalata, kuin kuvittelin!
    Vapulis:
    No toivotaan, ettei mene rikki sulta kone, ettei tule ainakaan vierotusoireita.. vaikka eihän sitä koskaan tiiä, mitä kellekkin tulee ja mistä!
    Mutta on tää tietsikka ihan kiva kapistus kuitenkin!Ja ihan oma aloitteisesti olisikin kiva jättää tämä juttu lomalle ihan joskus vaan, hetkeksi, ehkä päiväksi pariksikin, jos siltä tuntuisi! olisi kyllä parempi vaihtoehto, kuin rikki mennyt kone!
    leijonainen:
    Niin, siinä oletkin oikeessa, että yllättävän tärkeä kapistus on tämä kone kuitenkin!
    Tosta en kyllä tiennytkään, että on vesiliukoisia öljyvärejäkin, mutta seuraavan kerran sitten niitä tietenkin hankin.
    No, nyt mulla olikin sellasta ohennusainetta, mutta kuitenkin tärpättiä ostin, kun ohjeessa luki, että tärpätillä ohennetaan, mutta seuraavalla kerralla sitten tiedän ostaa sitten sitä ohennusainetta taas!
    Kysyn kyllä sulta seuraavan kerran neuvoa, kun tule tenkkapoo eteeni, olisi heti pitänyt ensin sulta kysyäkkin!
    Mutta muistan sua ensi keralla, voi olla , että lopulta kuitenkin hermostut mun meileihini, jos tarpeeksi kyselen!?

    VastaaPoista
  9. En hermostu kysy vaan. Ja pienempää kannattaa kysyä täälläkin, koska joku muukin voi olla kiinnostunut.

    VastaaPoista
  10. leijonainen: kysyn kyllä ihan varmaan sulta, jos tulee tenkkapoo, silloin ainmakin tiedän saavani oikeeta tietoa, senverran tiedän sinusta, ja sun taidoistasi kyllä, olet taitava ihminen!
    Kiitos sinusta!

    VastaaPoista