Kamala mies toi kylähullu!
Kamalaa meteliä piti yksikseenkin ja kun joku ilmestyi lähellekkin, niin sitä kovempaa ääntä piti!!
Joskus pelkäsin sitä, tai oikeestaan pelkäsin koko ajan..
Välillä näin sitä kaupassa, milloin maanteillä ja aina se piti kovaa meteliä, ja naama oli musta, kuin pippuri, jos itekkin olin musta kuin pippuri auringosta kuitenkin mä!
Koitin joskus sitä matkia, ja katsoa, että huutaako samanlaisesti sitten mullekkin. Mutta huuto oli kova, mitä vastaani sain!
Eräänä iltana päätin ottaa selvää tästä miehestä kaverieni kanssa, koukkasin pesästä , tuhkaa käsiini, niin , ettei äiti nähnyt ja sitten jo mentiinkin!!
Naamat mustiksi maalattuina mentiin, ja hiljaa..
Mutta melkein jo alkumetreillä se tulikin meitä vastaan ja huusi meille,,, PLIKAT, PLIKAT, TULKAAPA TÄNNE NYTTEN , ja mitä vielä kaikkee sieltä tulikin, vaikka me oltiinkin ihan lapsia!
Kauhusta sekaisin menin sen luokse, ja itkin, hiljaa. . muut karkasivat,, niin se huusi kuin mielipuoli että, hiljaa, ettei sitä kukaan kuulisi, ei ainakaan, aatami,? mä oikeesti sitä pelkäsin! ja mikä ihmeen aatami? aatami? aatami!
Auttaisiko sellanen mua nyt, se aatami??? Siinä oli mulle toivo!
Ulkona oli jo aivan pimeetä, mies laittoi takkaan tulen ja puhalsi kunnolla, niin , että tuli syttyi pilkkeistä helposti, ei ollut tehnyt sitä ekaa kertaa!
Katselin huonetta pitkin seiniä ja lattiaa, joka paikka oli täynnä jotain tavaraa, roinaakin, ja sitten näin jotain kamalaa, se oli rotta, ja aivan melkein mua lähellä, se jäi rotanpyydykseen huutamaan...! en voinut itsekkään, muutakuin huutaa,!
Ja silloin astui sisään aatami, se tuli sisään asti, otti rotan käsiinsä, vei pois, ja puhui kovalla ja käskevällä äänellä , ja sitten hetkenpäästä tulikin sisään, ja sanoi, että hän vie mut kotiin, ja ei tarvi mitään enää pelätä, ei se mies olisi mulle mitään pahaa tehnyt, se on vaan niin yksinäinen..
J a sen jälkeen kävin monesti melkein joka päivä koulusta tullessani häntä moikkaamassa ja katsomassa sitä yksinäistä ja huutavaa miestä, mikä pikkuhiljaa tulikin kiltiksi mieheksi, "minkä se Aatami saikin aikaan!"
Pahasta huutavasta miehestä, kenellä ei ollut ketään, tulikin kiva ja kiltti mies, ja sillä olikin yhtäkkiä monta ystävää aatamin lisäksi!
Ja sittä mä olin onnellinen silloin lapsena, ja nyt jälkeen päin aatellen, niin aikuisenakin!
Yksinäisyys saa ihmisen huutamaan – ja huudon voi pysäyttää ystävyys eikä se katso ikää, ei asemaa. Pieni tyttö kesytti ison miehen. Kaunis kasvutarina. Lukiessa kävi mielessä kaikki se paha, mikä maailmaan pahtuu, namusedätkin houkuttelemassa pikkutyttöjä luokseen, mutta tässä tarinassa oli toivo: ihminen on ihmisen ystävä.
VastaaPoistaPS
Vastasin haasteeseesi. Oli kiva miettiä omia omituisuuksia.
OH! Ensin alkoi niin, että luulin tämän olevan oikeasta lapsuudestasi. Sielläkin kun on kaikkea tapahtunut.
VastaaPoistaMutta sitten tarina vei niin mennessään, ettei voinut totta olla, eikä tarvitsekaan. Voisi toisaalta ollakin. Yksinäisyys teettää kaikenlaista. Mutta rottakin siellä vielä. Niistä tykkäät varmasti;-)
lastu: Niin, siinä vaan kävi, että tyttö ei pelännytkään sitä kovaäänistä miestä senjälkeen, mitä Aatami oli hänelle kertonut, ja lapsi luotti siihen onneksi, ja sitten näin kivasti tässä tarinassa tapahtuikin, kiitos sulle.
VastaaPoistaJa pitääpä tulla katsomaan vielä sun omituisuuksiasi!
leijona:
Hui kamala en tykkää rotista!!
Mutta on tässä pikkasen lapsuudestanikin, se kylähullu oli olemassa, ja huusi aina, kuin mikäkin palosireeni, mutta ei se mikään paha ollutkaan, monesti meilläkin kävi auttelemassa, milloin pilkkoi puita, milloin teki lumitöitä, pitkän tien rantaan äidille avannolle asti, että sai vettä haettua sieltä, niin ja ne vetetkin vielä monesti kantoi, ja äiti sitten sille pikkasen aina maksoi, ei se paljon ottanutkaan, kunhan ruokaa sai vattan täydeltä.
Ja se huutaminen tulikin sille vasta myöhemmin, ei se silloin vielä pitänyt kamalaa meteliä, kun lapsi olin.
Ja oikeesti se asui sellasessa niin rähjäisessä kolossa, keskellä kylää, ja oikeesti siellä rotatkin meni!
Ja oikeesti mä olen siellä lapsena joskus ollutkin, en muista enää miks mä siellä olin.Mutta tarinassa oli pikkasen kuitenkin mun lapsuudestanikin jotain, mutta muuten keksitty oli.
Tarua ja totta- yhdessä niistä tuli hyvä pakina, joka piti otteessaan aivan loppuun.
VastaaPoistaAika äänekäs tarina :) Mutta kylä- ja muilla hulluilla on oma merkityksensä, vaikka se että ihmiset/lapset oppivat erilaisuudesta.
VastaaPoistaEikös tuon "kylähullu" isä tervannut suksia, meidänkin joskus. Siellä oli aina ihana tervan tuoksu!
VastaaPoistaOlit yksinäisen pieni ystävä.
VastaaPoistaaimarii:Kiitos aimarii.
VastaaPoistaisopeikko.
Se mies kyllä oli oikeestikkin aika äänekäs,sen tiesi kaikki kyläläiset. Ja olet oikeassa, kyllä erilaisistakin ihmisistä aina jotain oppii.
marjukka: en muista, mutta paljon mahdollista.
hallatar:
Niin, olin pieni, ja jotenkin liikaakin ehkä luotin kaikkeen, ja kaikkiin!