lauantai 21. helmikuuta 2009

Metsälenkiltäni kuvia

Ilma oli kaunis aurinkoinen silloin, kun nämä kuvat otin.
Klikkaa kuvia


Kuljin hiljakseen metsässä, ympärilleni koko ajan katsellen.

Näin paljon kaikkea kaunista


ja monta värikästäkin asiaa



pienen kuusen oksakin oli kuin olisi koristeltu joulukoristein!


Kauniita mäntyjä oli korkealla kallioilla.




Niillä oli oksia paljon, ja mieli teki kiipeen latvaan asti!




Mutta jätin silti sen asian toiseen kertaan, tai toisille!


Mutta syksyn kukatkin siellä olivat kauniita, kuin kevät olisi ollut!

Puolukan lehdet lämmittelivät aauringonpaisteessa.



Toiset värjöttelivät vilussa varjon puolella!













8 kommenttia:

  1. Ensimmäinen kuva ja sitten se kuusenkoristekuva varsinkin oli tosi upeita!! Mahtavia kuvia olet taas napsinut! :D

    VastaaPoista
  2. Hieno kuvakokoelma erilaisia asetelmia. Puun oksatkin ovat ihan kiemuralla.

    VastaaPoista
  3. Kyllä metsässä löytyy aina kuvaamista. Nuo mustikanvarvutkin ovat kauniita auringonvalossa. Komeat on huurrekiteetkin. Vänkyrät männynoksat ovat minunkin lemppareitani kuvauskohteina. Metsä on hyvä paikka kulkea.

    VastaaPoista
  4. Viides ja kahdeksas kuva mahdottoman hienoja!

    VastaaPoista
  5. Pieniä hauskoja yksityiskohtia luonnosta löytyy, sinäkin kuvasit väkkyräisiä männyn oksia, pidän niiden kuvaamisesta myös ja todella tekisi mieli kiivetä sinne, ovat vaan niin korkealla.

    VastaaPoista
  6. Kun aurinko paistaa ja kuvaajalla on silmää, saa hienoja kuvia vaikka mustikanvarvuista. Hieno sarja. Erityisesti tykkään pienestä kuusenoksasta, missä lumi kimaltelee ympärillä, mutta myös puolukanlehdet ovat hienoja.

    VastaaPoista
  7. Nyt minä lähden kiipeilemään - noin jalalle sopivaa kiipeilypuuta en olekaan sitten lapsuudenpäivien löytänyt. Mutta miten uskallan tulla alas :).

    Kiitos, toit tikkaat, oli minusta nyt kamalasti vaivaa. Sitä se innostuminen "vanhalla iällä" tekee.

    Kuvat kuin kauniit unet.

    VastaaPoista
  8. inkataika:
    Siittä kuusenkoriste kuvasta itekkin tykkäsin.
    Kiitos sulle.
    sisko:
    Niin, eikö ollutkin aika kiemura mänty.
    Irmako:
    Olen samaa mieltä, metsässä on aina jotain kivaa kuvattavaa, aina jotain löytää, ja siellä on muutenkin kiva olla.
    marjukka:
    Kiitos kehuista!
    tia:
    Se mänty siellä oli kyllä sen näköinen, että teki kyllä oikeesti mieli kiivetä!
    Uuna.
    Mänty on kaunis puu, ja sen viutilot oksat myös, ja houkuttelee kiipeen.
    Kiitos sulle.
    Lastu.
    Voi, ei siittä ollut yhtään haittaa, sä olet niin kiva, että mielelläni sua palvelen!
    Mäkin tuun sinne ylös pian...
    Sanoit kauniisti, "kuvat kuin kauniit unet!"

    VastaaPoista