maanantai 27. huhtikuuta 2009

JOUTSEN TANSSI

Kokeilin nyt uutta kameraani, että otin nämä kuvat aika kaukaa, mutta jalka piti olla.
Mutta aika lähelle lopulta kuitenkin toi nämä joutsenet.
Kuvat vaan muuten ei oikein ole hyvä, en vielä ole oppinut kaikkia säätöjä, kun tänään vasta tuli suomenkieliset ohjeet.
Eli vähän niin sanottuja palaneita kuvia pikkasen on, mutta aurinko paistoi niin pahassa paikassa koko ajan, että melkein päin koko ajan.
.
Tällä saa nyt aika kaukaa kuvattua lintujakin, ja läheltä myös.
Nyt alkaa kaunis taivutus taaksepäin,

Sitten eteen ja taakse

Molemmat taakse, -hei, älä kurki!

Muttakun sä olet sitten niin tosi kaunis kultani!

Älä nyt viitsi, mua alkaa ihan hävettää ja punastun kuitenkin!

Vielä hetki voimistellaan, jooko!


Heii, nyt piti taivuttaa taaksepäin


En mä enää jaksa taivutella, pitää alkaa aamupesulle, lapsetkin kohta alkaa syntyä!


VOi sua kultani!








14 kommenttia:

  1. Ovatpa joutsenet keimailleet sinun kamerallesi!
    Kerro ihmeessä, minkälainen kamerasi on. Olen hirmu utelias tietämään, millä näitä komeita lintuja saa vedettyä lähemmäksi.

    VastaaPoista
  2. On joutsen niin upea lintu. Kauniit kuvat ja hauska tarinakin vielä.

    VastaaPoista
  3. Joutsenten yhdistetty aamuvoimistelu ja pariin sitoutumisrituaali.
    Eipä onnistuisi moinen kaulanvääntö minulta.

    Minäkin haluan tietää kamerastasi...?

    VastaaPoista
  4. Pääsitpä hienoon kohtaan kuvaamaan, oikein voimistelua ja keimailua.

    VastaaPoista
  5. Uteliasuus herää täälläkin, kameran suhteen. Kauniit kuvat olet saanut sillä kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Ihania hetkiä olet saanut ikuistetttua. =))))

    VastaaPoista
  7. Kumma, kun eivät vahingossa umpisolmuun kaulaansa vääntäneet;D Hieno kuvasarja.

    VastaaPoista
  8. Onpa upea ja hauska kuvasarja! Ja hei miten niin salaa olet kameran hankkinut, nyt kerrot kaikki, mikä, milloin... :-D

    VastaaPoista
  9. Voi mitä taivutuksia!! Pitää mennä varmaan tämän kipeän selän kanssa joutsenten oppiin! ;D

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia oot ottanu! Kyllä todellakin molemmat pidimme kuntoutuksista. Vappuna on mukavaa mennä piknikille ja muutenkin nähdä lapsia. Oikein hyvää vappua sullekkin ja ihanaa kevään odotusta ;o)

    VastaaPoista
  11. Hannelen paratiisi:
    Ihan ovat solmussa!
    aimarii:
    Ja kyllähän ne oikein olisi kuin mule keimailleet, ja lähemmäksi ne sain, kuin ennen tätä uutta kameraani.
    Kerron seuraavassa postauksessani.
    Unelma:
    Kiitos kehustasi!
    Kaanon:
    Aika kankeeta olis mullakin tuo kaulanvääntö!
    Kerron seuraavassa postauksessani kamerastani.
    tia.
    Niin pääsinkin, kuin olisi olut joutsenien kohtauspaikka muutenkin, se oli kaunis paikka.
    Amalia:
    Kitos kuvakehuista, kerron sitten vielä kamerastani.
    Una Reinman:
    Ne on aina ihania hetkiä, kun kuvia jonkunlaisiakin saa, noista ihanista linnuista ja muistakin!
    Kiitos!
    Marjukka:
    Se oli kyllä ihme, ettei niille niin käynyt, kyllä ne sen näkösesti ne kaulansa veti solmuun!
    saracon:
    Kiitos kehusta, jakerron vielä postauksessani kamerastani. Multa lipsahti, ei ensin pitänyt mitään sanoa kellekkään.
    Mutta eka kuvat uudella kamerallani ovat sinivuokon nupuista.
    Inkataika:
    Kyllä ne niin notkeita ovat, että saataisiin kyllä monet tunnit käydä, ja sittenkään
    ei yhtä notkeeksi tultaisi.
    Mari:
    Kiitos Mari sulle, ja pitäkää hyvää huolta uudesta vauvastanne, tai, vaikka kuitenkin sitä lellitte siellä kaikki!
    Marja:
    Kiitos kuvakehustasi, mutta oli kiva kuulla, että tykkäsitte molemmat kuntoutuksestanne!
    Minäkin saan lapseni, ainaki kaksi tänne otiin vapuksi, mikä on hienoo.
    Hyvää vappua sulle myös ja sun perheellesikin!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia, niin kukista kuin linnuista! Noi sun kuvatekstit on niin huippuja :)

    VastaaPoista