sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

PÄIVÄKIRJANI 26.04.-09

Eilen tehtiin suursiivous tuolla grillikatoksessa.
Mä pesin kaikki tuolit ja pöydät kunnolla oikein hyvällä Tolu-vedellä.
Ja muutenkin joka paikan, grillin ja muutkin irtonaiset jutut.
Mies pesi painepesurilla laatat.
Kyllä sitä sotkua talven aikana olikin kertynyt aika paljon!
Nyt, kun kuivuu hyväksi kaikki, niin sisustan sen , tuon sinne hyllykön, missä mulla on jotain koristeitakin ollut.
Sitten muutkin patsaani sinne raahaan taas.
Kukkasia en vielä siihen osta, vasta sitten, kun ei tarvi yöpakkasten takia niitä sisälle laahata.

Tänään oltiin pitkällä autoajelulla, etsien vaikka kurkia. Mutta yhtään ei nähty, eikä kyllä pahemmin muitakaan lintuja.
Joutsenet olivat ainoat, mitä näkyi, ja niitä vähän kuvasinkin, mutta aurinko paistoi niin hassusti, etten kunnolla niitä nähnytkään, eli kuvat eivät oikein tulleet hyviä.
Mutta laitan joskus tänne.

Oli muuten oikein kiva ajella sellasiakin teitä, mitä ennen en ole koskaan mennyt.
Sellasia pikkuteitä, missä talojakin oli tosi harvassa, vain peltoa ja aavaa näkymää.

Pysähdyttiin sellasen pienen kosken tapaselle, ja siinä sillalla kuuntelin kosken kohinaa,
tuli niin hyvä olo.
Nytkin vielä kuulen korvissani sen pauhinan, ja hyvän tuoksun, kevään tuoksun.
Koskikin huokaili ja pauhasi, "kevät on tullut, kevät on tullut!!!!

9 kommenttia:

  1. Ihanaa kevättouhua. Orvokit kyllä kestävät -7° C ja kukkivat koko kesä, jos pomii pois ne siemenkodat.

    VastaaPoista
  2. Harakka on ollut oikein toimelias. Hyvä Harakka!

    VastaaPoista
  3. Aurinko tekee kaikenlaisia kepposia kuvaajillekin :)

    VastaaPoista
  4. Kosket ovat aivan ihania. Minä aina seison ja kuuntelen ja kuuntelen.

    Kyllä pitäisi grilli laittaa kuntoon. Meillä ei ole vielä, kun ollaan tuon asuntovaunun kanssa nyt touhuttu. Alkaa olla lähtövalmiina.

    Teillä on hienoa, kun on vähän katosta grillin päällä, meillä on ihan avonainen, toisinaan se on hyvä, mutta sitten taas ei.

    VastaaPoista
  5. Hannelen paratiisi:
    Niin, orvokit kyllä menestyisivät.
    Haudoillekkin aina laitetaan ensin niitä, ja vasta myöhemmin kesäkukat.
    Siis pitääkö oikein siemenkota varsineen katkaista?
    aimarii:
    Kiitos, on nyt hyvä olla, kun jotain on saanut tehtyä!
    isopeikko:
    Niin se muuten taitaa tehdä.
    uuna:
    No teillä sitten on hienoa, kun ekalle reissullenne lähette. Joko aiotte vappuna lähteä?
    Me laitettiin se sen vuoksi oikeestaan, kun siinä grillin vieressä on meillä Iso kuusi. Ja kun kahvitkin laittoi sinne ulos, niin aina sai tapella niitten neulasten kanssa. Nyt ei enää tipu kahvikuppiin ylimääräisiä mausteita, eikä grlliruokaankaan.
    Ja onhan se silloinki hyvä, kun on sateista.

    VastaaPoista
  6. Voi kun pääsisi jo kunnolla touhuamaan pihalle! No pari viikkoa vielä kärsin tätä kipsiä niin sitten :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Mari:
    Tiedän, että sun tekee jo mieli tekeen kaikkee pihallekkin, mutta koita nyt vielä jaksaa hetken.
    Kesää kestää vielä pitkään.
    Se on kurjaa, kun kipsiä joutuu pitään niin kamalan kauan, mutta pian saat se jo pois!
    Ja onhan sulla siellä se ihana vauvakin nyt!
    Sullekkin mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kosken kohinaa kuuntelis vaikka kuinka kauan.. niinkö muitaki luonnon ääniä. Ne kummasti rauhottaa mieltä.. kuten myös linnun laulun liverrys ja puro soliseva... oi ihana kevät!!

    VastaaPoista
  9. mummo:
    NIin, älä muuta sano, linnunlaulua ja kosken kohinaa kuuntelisi vaikka aina!
    Mielikin virkistyy, se on vähän niinkuin luonnon terapiaa sielulle ja mielelle!

    VastaaPoista