sunnuntai 24. toukokuuta 2009

PÖRRÖMÖNKIÄISET SUOLLA

Tänään oltiin miehen kaa kolmen tunnin reissulla suolla, ja suo järvellä.
Ei olla sitä reittiä ennen mentykään.
Ja katsokaapa, mä voitin pelkoni!
Uskalsin kuvata sisiliskon!
Välillä se meni lankkujen alle, mutta hetken päästä tuli takaisin.
Mutta se taisikin olla toinen, kun oli tummempikin.
Kuvaamisen jälkeen kyllä piti saappaatkin tyhjentää varmuuden vuoksi.
Pitkospuilta löytyi tällanen karvapallerokin.

Ensin katsottiin, että on kuollut, mutta kyllä se liikkui kuitenkin.




Venutteli koipiaan.


Olikohan sillä päivävoimistelut meneillään.



Otin nämä kuvat ja paljon muitakin, laitan niitä sitten myöhemmin lisää.
Kamera pullisteli, kun tulin kotiin.
Tuntuu siltä, etten millään ehdi teille kaikkea laittaa, mitä haluaisin.
Mutta voihan niitä sitten pitkän talven aikana laittaa vaikka talven piristykseksi kesäkuviakin välillä.







23 kommenttia:

  1. Heips kukkuu Harakka <3
    Minulla on sinulle jotain blogissani!
    Kameran pullistelutautia taitaa sairastaa jokainen kameran ulkoiluttaja.
    Kuinka uskalsit kuvata sisiliskoa?

    VastaaPoista
  2. Olet mitalin ansainnut naisihminen!
    On se vaan mukava elää täällä Sisiliskojen ja karvamatojen maailmassa!

    VastaaPoista
  3. Mutta sisiliskothan on vain suloisia! ;) Ja onpas eriskummallinen toukka! Mikä siitä mahtaa tulla?

    VastaaPoista
  4. Voi, mitä otuksia. Katsoitko ettei hupussasi ollut mitään tuliaisia kotiin ;D Mukavia veijareita. Minä olisin kiljaissut tuolle sisiliskolle. Mato oli komea, eikä varmaan kiirinen. Olisiko perhosen toukka. - Mihin me kuvien kanssa joudutaan, minullakin niitä on paljon. Laitetaan syksyllä ja talvella esille vielä kesän muistoja, voihan niitä sittenkin katsella.

    VastaaPoista
  5. Hui! Kuinka lähelle uskalsit tuota sisiliskoa mennä? Tuollaista tummaa en olekaan koskaan nähnyt! Hienoja kuvia olet "vanginnut".

    VastaaPoista
  6. Kauniit sivut ja pohja on upea. Harakka kerää pesäänsä kaikkea kaunista.
    Ihanaa kevään aikaa. Kaunista moni vihreää aikaa.

    VastaaPoista
  7. "Pelon" kohtaamalla sen voi voittaa. Nyt teit sen ja huomasit, ettei sisiliskoja tarvitse pelätä.
    Toukkaa luulisin myös perhosen toukaksi, mutta miksiköhän se on niin korea. Oikein makupala jollekin linnulle.
    Minä liityn myös pullistelevien kameroiden klubiin.

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia jälleen! Mitenhän sitä penskana on uskaltanut yrittää ottaa kiinni sisiliskoja??

    VastaaPoista
  9. Hieno punkkari tukka pystyssä :)

    VastaaPoista
  10. Sehän on kuin pätkä jotain kaktusta. kiva, että meillä on talveksikin jotain hyvää tiedossa.

    VastaaPoista
  11. Sinäkin olet kohdannut pelkosi aiheita, hyviä kuvia. Minäkin kaksi kertaa olen ylittänyt kynnyksen kuvata, eka kerta olivat rantakäärmeet joita oli blogissanikin toinen roima ylitys oli kyykäärmeen kuvaaminen sitä en ole laittanut esille.
    Hieno karvainen kaveri myös, komeat harjakset sillä.

    VastaaPoista
  12. Olisikohan tuo täplätupsukkaan toukka? Näyttää vähän samalta, kuin joskus aikoja sitten oli yhdessä postauksessani.

    VastaaPoista
  13. Olet kyllä ollut ihan nenäkkäin lankulla tuon karvamadon kanssa, ei muuten noin hienoa kuvaa olisi saanut. Etkö sitä pelännyt yhtään?
    Eikä kumpikaan pudottanut häntäänsä, et sinä eikä sisilisko, kaikki siis hyvin.

    Ja hyviä kuvia, kiitos!
    Ja lisää katselen mielelläni talvella, sitten kun ikkunasta näkyy pelkkää lunta.

    VastaaPoista
  14. Tulitikun mittaista sisiliskovauvaa kuvasin syksyllä, kun tämä lämmitteli rantakivellä. Kamera piti laittaa kymmennen sentin päähän. Hienoja ovat liskot ja kuvasi. Täplätupsukasta minäkin veikkaan, on jotenkin niin tutun näköinen...

    VastaaPoista
  15. Kiltti lisisisko siinä poseeraa ja tuo karvamato on aika hurjan näköinen. Ja taas niin upeasti kuvattu molemmat :)

    VastaaPoista
  16. Hienoja kuvia. Kiva kulkea suoretkellä mukana.
    Pitääpä laittaa sivupalkiin blogisi, että löydän kuvasi ja juttusi.

    VastaaPoista
  17. Voi teitä naiset, kun sisiliskojakin pelkäätte... ;D

    Toukasta tulee melko vaatimaton perhonen, vaikka se nyt toukkana koreileekin.

    VastaaPoista
  18. Tulin vielä kertomaan, että lähdemme taas hyräilijän kanssa vähän vaunuilemaan, mutta ajattelin kyllä muita kohteita kuin sisiliskoja, mutta eihän siä koskaan tiedä :-D

    VastaaPoista
  19. Kyllä on karvamadolla mitä puhtain ja kiiltävin karva, ollapa tuollaiset raidat.

    VastaaPoista
  20. Kaanon:
    Kiitos sulle, kävin katsomassa, ja mulla on jo kaksi samanlaista haastetta odottamassa, eli jos joskus jaksan haasteeseen vastata, niin laitan siihen sitten sunkin haasteesi mukaan, Kiitos sulle!
    Ja en kyllä tiiä itekkään, että miten uskalsin sitä kuvata, kai joku hassu tunne vaan tulee, kun on kameran toisessa päässä, niin kuva on saatava hinnalla vaikka millä!
    Suloensio:
    Kiitos sulle oikein paljon. Ja onhan se kivaa, kun on sisiliskoja ja kaiken näköisiä pörriäisiä.
    Mutta silti sisiliskoja pelkään vieläkin, vaikka kuvata just ja just uskalsinkin kuvata, ja kyllä multa jossain vaiheessa se kirkaisukin pääsi, kun se lähti kesken kuvaamisen vipeltään!
    Anni:
    Onhan ne liskot ihan sulosia, kun kaukaa katsoo.
    Mutta en oikein tiedä, että mikä tosta karvapallerosta mahtaakaan tulla, ehkä joku perhonen?
    Sisko:
    Hui, älä pelottele!!
    Voi, muuten ollakkin joku perhosen toukka, kun oli niin kauniin värinenkin.
    Ja kuvia varmaan jää talvelle näytettäväksi, mutta ihan kivaahan se joskus pakkasella tai syksyn mustissa illoissa katsella kesän kivoja kuvia!
    Marjukka, no en uskaltanut kyllä ihan kamalan lähelle mennä, ja sitten vahingossa otin vielä väärällä asetuksilla, eli ei oikein onnistunut kuvat , mutta tunnistaahan kuitenkin.
    salomea:
    Kiitos sulle sivujeni kehusta.Ja harakka on pikkasen sellanen luonteeltaan.
    Sullekkin kivaa keväänaikaa ja kesääkin, pitääpä käydä vastavierailulla!
    Kiitos vielä kerran.
    aimarii:
    Olet oikeessa, kun otin sen kuvan, niin huomasin, ettei se mun niskaani sieltä hyökkää, mutta kun se on niin hirmu vikkelä, niin se siinä jotenkin eniten pelottaakin.
    Niin, se mato oli kyllä sulosen näköinen ja ihme, kun ei linnut oleet jo sitä vieneet, kun oli niin kirkkaan värinenkin vielä.
    Kiva juttu, sullakin kamerasi pullottaa,se tietää kivoja hetkiä vielä edessäpäinkin!
    Mari:
    Sanoppa muuta, mäkin muistan, kun otin sisiliskon kiinni, ja ihmettelin, että miten pyrstönsä mulle jätti, ja mulle tuli oikein kamala olo siittä, kun sen häntä meni poikki!
    Johanna:
    Eikö olekkin vaan aikamoinen punkkari!
    Amalia:
    No sehän on kyllä vähän samantapainen,,kuin piikikäs kaktus!
    Tia:
    No sitä ihmettelin sussa, kun uskalsit kuvata ne käärmet, kun niitä oli vielä niin montakin ja päät pystyssä, Hui olkoon!
    Kyykäärmeenkin olet tavannut, laita nyt tänne sitten se kanssa!
    Marjukka:
    No sellanen vois kyllä olla, muistaisin joskus sulla olevan, sellanen oikein hyvännäköinen karvapallero!
    Uuna:
    No melkein nenäkkäin oltiin madon kanssa.Mutta voi olla, että joku ennen meitä olevat ihmiset olisivat jotenki sitä vahingossa astunet osittain sen päälle, kun mun mielestäni ei ollut oiken normaali.
    No, mä kyllä meinasin häntäni pudottaa, mutta jäi kuitenkin kiinni silti, onneksi.
    Ja kamera pullottaa, eli jää talveksikin vielä!
    Irma:
    No, sä uskalat laittaa vaikka nenäsi kiinni liskoa, mutta mä en kuitenkaan ole niin rohkea. Voi muuten olla se täplätupsukka mato.
    tp:
    Kiltti varmaan on sisilisko, vaikka sitä pelkäänkin, ja karvamato oli aika hiljainen, olikohan sen päälle astuttu kuitenki ennen meitä.
    Luultiin sitä ekaks kuolleeksi, mutta liikkui kuitenkin ja reagoi , kun sitä koski.
    Olikohan vaan kankea vielä talvesta.
    Kiitos sulle kuvakehustasi!
    Arleena:
    Kiitos, jos tykkäsit, ja mulla on vielä monta monta kuvaa laittamattakin.
    Kiitos, jos laitat ylös mun osoitteen, mun pitää sitten myös ottaa sun osoite sivupalkkiin.
    Kiitos kaikille kommenteistanne!

    VastaaPoista
  21. hullukaali:
    No, me ei olla yhtä rohkeita kui sinä!
    Ja onneksi se on sitten nyt toukkanan kaunis, jos perhosena sitten ei enää olekaan,
    Oliko se täplätupsukkamato?
    Uuna:
    Pitäkää hauskaa hyräilijän kanssa!
    Rita:
    Sillä on kyllä todella puhtaat ja kiiltävätkin ne karvat, missähän käy pesulla?

    VastaaPoista
  22. Hannelen paratiisi:
    Mitä, oikeesti, vai leikisti!?!

    VastaaPoista