keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

VANHANKOSKEN LUONTOPOLKU

Tänään päätettiin lähteä Mummua katsomaan, ja samalla poiketa luontopolulle, lehtometsään.
Katso linkistä:
Pojanpoika Joonas tuli mukaamme.
Tähän postaukseen laitan vain osan kuvista,
huomenna laitan lisää polun varrelta otettuja kuvia.
Tänään laitan vähän hauskokin kuvia, siellä polulla tapahtunutta.
Polku alkoi heti kivasti, oli kauniita kukkia ja koskea, loimijokea.
Mutta siellä piti olla sellasia isoja lehmiä. Ja siellähän tulikin meitä vastaan, sellanen kyltti, missä luki , mikä lehmä on.
Portin sai avata, kun muisti myös sulkea. Ajateltiin, että uskalletaankohan mennä, mutta rohkaistiin mielemme, ja niin sitä mentiin portista sisään.
Ja siellähän ne olivat, Joonas pääsi jo ohitse, mutta sitten se lehmä kääntyi,
ja etupuolelta en uskaltanut mennä, kun oli pieni tila.
Toisella puolella oli makaamassa toinen, mutta oli sitten vaan mentävä, etteivät vaan hermostuneet meihin.

Siittä ihan läheltä katoin sitä, kun ohi menin.
Mutta ne olivat niin lepposia.


Ei ne mitään meistä välittäneet, jatkoivat märehtimistään vaan.

Ihan kuin toinen olisi meille sanonut, että me ollaan kilttejä lehmiä,
ei meitä tarvi pelätä.





Ja siks me ollaan täällä, me vähän niinkuin putsataan tätä lehtoa,
pidetään siittä huolta.


Niin se on, sanoi makaava lehmä.

Kyllä muuten oli komeet sarvet, ja otsatukka!

Tämä sudenmarja, oli matkan varrella myös.



Kasvillisuus oli matalaa, ei mitään puskia ollut lainkaan.

Pikkusia siltoja oli monta




Alta kulki pieniä ojia, joissa kauniit heijastukset.

Aluskasvillisuus oli tällasta paljolti, tässäkin on ainakin valkovuokkoa. Oli sellasiakin paikkoja,
missä oli vain valkovuokkoa tosi paljon.
Olisi pitänyt silloin siellä käydä, kun se kukki, oli varmaan mahtava näky!

Sitten tämä pojanpoikani, näytti taas mallia,


miten käsillä kävellään.



Siellä oli monta tällasta puista sillantapasta, ja kaikki se poika käveli käsillään.

Nyt loppu sillat ja käsillä kävely tälläkertaa.
Kyllä mäkin nuorena tyttönä osasin, mutta nyt en varmaan pääsisi, kuin käteni jotenkuten lattiaan asti laittaan, niin siihen toppaisi!:-D


Joonasta odoteltiinkin jo kotiin.

Siinä poika ja paras ystävä, ja uudet jalkapallohanskat!





















20 kommenttia:

  1. Hurmaavan näköisiä pörrötukkia!

    Taitava poika, kun kävelee käsillään noin vaan. OLisit nyt kokeillut, niin oltaisiin saatu nähdä kuva :)

    VastaaPoista
  2. Lempeän söötin näköisiä nuo lehmät.
    Mukava retki.

    VastaaPoista
  3. Sinä olet löytänyt sen lehtometsän, mitä minä olen koko kevään etsiskellyt! Niiden luonto on niin rehevää.
    Ylämaan karja nättää lempeältä, jospa itsekin uskaltaisin seuraavan kerran mennä kuvaamaan niitä hieman lähempää.
    Oi, oi tuota nuoruutta ja villiä menoa! Pojanpoikasi on taituri.

    VastaaPoista
  4. Symppiksiä ämyleitä! Vaan onpas sinulla ihana ja taitava pojanpoika. Mummiltaanko lie perinyt tuollaiset metkut ;) Itse en ole koskaan uskaltautunut käsillä kävelemään, joten ihailen suuresti moista taitoa. Mielelläni osaisin kulkea pitkospuut tuohon malliin :D

    VastaaPoista
  5. Piti oikein googlailla, että missä tuollainen paikka on, kun itsekin asun Loimijoen varrella. Mutta tuo onkin kauempana alajuoksulla.

    Vai on tuo karja noin säyseää. Meidän mökkipaikkakunallakin on sitä ja hyvä kun olen aidan lähelle uskaltanut mennä ;)

    VastaaPoista
  6. Olihan hienoja putsaajia. Komeaa käsilläkävelyä ei se jokaiselta onnistu. Tietenkin hanskoja pitää koekäyttää ;-) ja ihana karvaturri.

    VastaaPoista
  7. Kiitos luontoretkestä. Minuakin varmaan hieman pelottaisi nuo komeat sarvipäät. Iloinen velikulta tuo sinun pojanpoikasi. Täytyy oikein ihmetellä kuinka paljon virtaa noissa lapsosissa onkaan. Jos mamma joutuisi päivänmittaan samat temput tekemään niin kuinkahan mahtaisi käydä?

    VastaaPoista
  8. Ihana luontopolku teillä. Hauskan näköisiä otuksia teillä matkan varrella ;) Ja ihana karvaturrikka kotona odottamassa... Minkä rotuinen on?

    VastaaPoista
  9. Kaunis paikka ja taitava paikka, nuo Highland Cattle lehmät söpöjä, hyviä raivaamaan ja maistuvat hyvälle.

    VastaaPoista
  10. Kiitos pääsystä kuvien muodossa retkelle mukaan! Taitava käsillään kävelijä tuo pojanpoikasi :)

    VastaaPoista
  11. Olipa komeat otsatukat ja silmäripset alueen siistinä pitäjillä. Komeita, mutta kyllä menisi väreitä minullakin, kun pitäisi ohi mennä.

    Hienosti Joonas käveli käsillään! Hyvä kun nuorena pitää kunnostaan huolta, kyllä siitä aina rippeitä jää ja ainakin innostus liikuntaan.

    Kiitos luontoretkestä :-)

    VastaaPoista
  12. Isopeikko:
    Se tunne mullekkin tuli siellä.
    SusuPetal:
    Voiiiih, jaa että mä käsilläkävelyä alkaisin, kuule jos olisinkin päässyt kädet maahan ja siittä jalat ylös, niin satavarmasti senjälkeen olisi tullut romahdus!
    Mutta kivoja peikkotukkaisia olivat.
    arleena:
    Ne olikin kilttejä ja pehmosia varmaan, ihan en kuitenkaan uskaltanut silittää, mutta olisi varmaan voinut, ja olisi lehmä sallinutkin sen varmaan.
    aimarii:
    Se oli kyllä näkemisen arvoinen paikka, siellä oli niiiiin kaunista, ja niin ihana rauha koko paikassa.
    ja poika on kyllä sellanen temppuilija!
    Ruska:
    No pojanpoika on kyllä aika haka kaikissa temppuilussa, on käynyt sellasta temppukouluakin.
    Hullukaali:
    Oli ne niin kilttejä ja säyseitä tyttöjä, että ei ollut meistä moksiskaan, kun tavallinenkin lehmä saattaa mennä vieraasta ihmisestä poispäin, niin nämähän vaan nököttivät siinä ja katselivat.
    Ei ollut meinikiäkään , että olisi pois lähtenyt, eikä vihoitellut mienkään.
    Tia:
    Sellanen tarvitsisi omalle tontillekkin ottaa, ei tarvitsisi nurmikkoa leikata, ei vaan, vois syödä samantien kaikki kukatkin.
    Ja poika kävelee käsillään, vaikka kuinka pitkän matkaa.
    Unelma:
    Olihan niillä kyllä aikamoiset sarvet, mutta kilttejä oli.
    Ja jos saman tekisin, kuin poika, niin en puoleen päivään saakka jaksaisi!
    mari:
    Oli kiva retki, ja koiran rotu on schappendoes.
    Se on niin vaikee sanoa, että pyysin poikaa kirjoittaan sen mulle. Kiltti koira.
    Hannelen paratiisi:
    Paikka oli kyllä kaunis, ja lehmätytöt kilttejä ja komeita, tai kauniita pitää sanoa, kun naisista puhutaan.
    Oletko syönyt noita?
    Hannele:
    Taitava on kieltämättä.
    kahil77:
    Kiva, että tulit mukaan retkelle, ja poika on siinä taitava kyllä.
    Uuna:
    Eikö vaan ollutkin, mutta tytöillä pitääkin olla vähän pitkät ripset, että voi pojille vilkuttaa.
    Kieltämättä mua pelotti, kun jäin sinne taakse, kun lehmä kääntyi, toiset oli toisella puolella, ja mun oli sitten vaan mentävä. Mutta turhaan pelkäsin, ei pahemmin huomannutkaan, että siinä olin lähellä sitä, olisin voinut vaikka silittää, tuskin olisi mitään tehnyt.
    Joonas on mainio noissa kaikissa tempuissaan, kävi sellasta temppukouluakin.Oppi siellä monenlaista.
    Taikuritemppuja mulle vähän väliä tekee, ja mua harmittaa, kun en tiiä, että miten se kaikki osaakin tehä.
    Nyt on innostunut jalkapallosta.
    Kiva, kun olit mukana retkellä!

    VastaaPoista
  13. Tulipa hyvä mieli matkakertomksestasi ja ihanista kuvistasi. Komean tunnelmainen metsä. Elukat suloisia ja mukavalta vaikuttava lapsen lapsi.

    VastaaPoista
  14. Taitava käsilläkävijä :D Eikö nuo ole härkiä? Saniaisiakin niin paljon. Mukava matka varmaan.

    VastaaPoista
  15. Rita:
    Mukava on lapsenlapsni ja kilttikin vielä, halataan paljon, ja poika siittäkin vielä tykkää (onneksi)!
    Oli kyllä kaunis lehtometsä, sinne sydämeni jäi!
    Sisko:
    Eikö ollutkin taitava!
    Mutta ei ollut miespuolisia nämä, olivat tyttöjä, tarkistin asian.Vaikka komeat sarvetkin oli päässä.
    Saniaisia oli kyllä paljon, olivat kauniita siinä polun vieressä.

    VastaaPoista
  16. Aioin kysyä onnistuisiko sinulta käsilläkävely, mutta sainkin jo vastauksen. Taitava poika!
    Lehtometsän kasvillisuus on lumoavaa...;D

    VastaaPoista
  17. On noi vaan kivan näköisiä otuksia, noi lehmät. Kyl tää ikä vaan tekee meille tepposia, kun ei voida enää edes käsillä kävellä ;)

    VastaaPoista
  18. Kaanon:
    Taitava on poika, ja kultainenkin.
    Siellä oli kyllä lumoava tunnelmakin!
    Amalia:
    Sano muuta, ei voida kyllä sitäkään tehä, minkähän takia?

    VastaaPoista