torstai 3. syyskuuta 2009

KURJET


Tänä iltana istuin sisällä ja kuulin, jotain meteliä pihalta, ennekuin tajusin, että ovat kurkien ääntelyä!
Kamala vauhti, hakea kamera esiin. Ja tietenkään se ei ollut tavallisessa paikassa, kuin yleensä, eli siinä meni aikaa, kun sen kaivoin laukusta esiin..!
Sitten äkkiä ulos, ja hät, hätää kohdensin sinne jonnekkin ääniin päin kamerani, ja lopputulos, aika huono.
Naapuri huuteli vaan, että oli iso parvi kurkia, niin multa meni ainakin yli puolet sitten hukkaan talon katon taakse.
Sain kameraani vain peräpään, mutta edes senkin sitten.
Oli jo aika pimeetäkin, että kuva sitten muutenkin sen mukainen.

16 kommenttia:

  1. Syksyn ensmmäinen kurkiaura, enkä niitä muualla näekään kuin täällä kuvissa. Meidän kurkien kulkureitit eivät kulje kotomme yli.

    VastaaPoista
  2. Voi nytkö jo? Se sitten on alkanut, se SYKSY ..
    Komea aura. Aurinkoista perjantaita sinne!

    VastaaPoista
  3. Älähän selittele ja valittele: näit hienon näyn ja sait kuvaan kauniin auran ja yhteensä mukana on noin 30 kurkea. Se on hieno saalis ja hieno kuva harvinaisesta näystä. Kurkiauraa ei voi lähteä kuvaamaan koska tahansa. Ei voi päättää, että nytpä menenkin kuvaamaan kurkia.
    Onnellinen sinä, jolle tämä näytettiin :-)

    VastaaPoista
  4. Juurihan ne tulivat joko on niiden aika hyvästellä. Hyvinhän sait kuvattua niitä, joten älä suotta murehdi.

    VastaaPoista
  5. Zilga:
    Meillä menee tästä kattomme yli, joskus montakin auraa, mutta se on eri asia, olenko paikalla oikealla hetkellä?
    Anna:
    Nyt se on jo alkanut, nyyh.. vähän haikeeta on kuitenkin.
    Sullekkin oikein hyvää perjantaita!
    Uuna:
    Voi Uuna, kun hienosti kirjoitit, kun olin niin pettynyt, kun en kaikkia ehtinyt saamaan kuvaan.
    Mutta sun sanasi auttoivat jo paljon.
    Nyt jo olen aika rehvakaskin, kun näin hienosta aurasta sainkin kuvan!! :-D ;-D
    Olet muuten ihan oikeessa!
    tia:
    Nii in, justiinsa niitä kuvattiin, kun tulivat, ja nyt jo menevät!!
    Kyllä kesä meni nyt äkkiempää, kuin tavallisesti!!?
    Mutta kiitos sanoistasi sulle tia!

    VastaaPoista
  6. Minultakin jäi puolukanpoiminta kesken, kun kuulin kurkien äänen.Ne seisoivat lammen reunalla, ja kun kameran sain vihdoin haettua, niin lentoon karkasivat.

    VastaaPoista
  7. Joko kurjet jo kailottavat jäähyväisiään, syksyn ensimmäisiä merkkejä.

    VastaaPoista
  8. Voi, nytkö syksy sitten on virallisesti alkanut?

    VastaaPoista
  9. Ihan selvä aurahan se siinä, ihan tunnistettava. Joten pulinat pois. Kieltämättä tuo mukanaan haikean tunnelman, jäähyväis-sellaisen.

    VastaaPoista
  10. Flora:
    Voi kurja, tollanen harmittaa todella!
    arlena:
    Kyllä niin on, eilen meni ekat kurkiaurat meidän kodin ylitse.
    SusuPetal:
    Melkein sen niin voisi sanoa! Vaikka siltikin vielä rimpuilen vastaan!
    Irma:
    Niin, Irma, haikeaa se on, että jo nyt lähtevät taas pois!
    Ikävä niitä tulee...

    VastaaPoista
  11. Jospa keräännytään puhelinlankojen alle ja muodostetaan aura tai parvi, kävellään sitten etelään, takaisin kesään. Onkohan pakko jäädä pakkaseen.

    VastaaPoista
  12. Tehdäänkö se, tehdään vaan, tulen puhelinlangoille oottamaan parvea, ,kuka haluaa olla johtajaopas??
    Olis se vaan niiiin hienoo, kävellä etelään parvessa tai aurassa!

    VastaaPoista
  13. Surullista...
    Siellä ne menevät...

    Ihana kun sait ne kuvattua. =)

    VastaaPoista
  14. Una:
    On se haikeeta, ja surullistakin..
    Nyt sitten vaan ootellaan taas kevättä, että ssaadaan kuvata, kun ne tulevat takaisin..
    On tää elämä vaan niin ihmeellistä joskus!

    VastaaPoista
  15. Hyvin sait kurkiauraa kuvattua! Nythän ne alkavat parveilemaan ja suunnittelemaan muuttoa lämpimiin maihin. Joutsenet, kurjet, hanhet ja mitä niitä nyt sitten onkaan. Tulee surullinen olo kun näkee niiden lähtevän.

    VastaaPoista
  16. Laps Suomen:
    Älä muuta sano, kesä meni niin kamalan äkkiä, liian äkkiä!

    VastaaPoista