maanantai 23. marraskuuta 2009

PUUNHAARASSA JA MUUTAKIN VÄHÄN


KLIKKAA; NIIN NÄÄT PAREMMIN PIKKUSET JUTUT!

On ollut jo monta päivää harmaata ja sumua.
Paitsi lauantaina, oli vähän aikaa aurinkoa.


Silloin en kuitenkaan päässyt kuvaamaan, eli päätettiin mennä vasta sunnuntaina.
Mutta arvatkaapa vaan, millanen ilma oli silloin?
Aamulla näytti ihan hyvältä, ja aurinkokin paisteli jotain tunnin,
vajaa, ja sen jälkeen alkoi nousta rankka sumu!
Se sumuverho olikin sitten koko päivän vedettynä päivän ylle...
Eli ei menty kuvausreissulle, harmitti!


Mutta lauantaina nappasin muutaman kuvan omasta pihapiiristäni sentään.
Nämä pikkumaailmasta otetut kuvat kasvaa meiän omenapuun haarassa.

Vähän aurinko antoi vielä paistettaan näille pikkusille.

Omenapuunlehti on karvainen toiselta puolelta.

Tällanen pieni sammal-vauvakin kasvoi omenapuun haarassa.
Siellä näytti olevankin oikein oma maailma näillä pikkusilla.

Tämän otin lehtikuusesta, jossa oli vielä muutama havu jäljelläkin.

Tämä oli sellanen, pieni sinnittelijä nurmikollani.
Ihme, ettei ole jo jäätynyt, sillä onhan meillä jo kerinnyt oleen kuitenkin lunta ja pakkasiakin.

20 kommenttia:

  1. Upeaa miniatyyrimaailmaa olet kuvannut!

    Sumu voi olla kiehtova kuvauselementti, kokeileppa :)

    VastaaPoista
  2. Sööttejä pikku sammalikkoja! Varsinkin tuo heleänvihreä tupsukka, sitä tekisi mieli silittää.

    VastaaPoista
  3. Omenapuusi on antanut kodin monelle pienelle.
    Tuo terho neulasten seassa oli kaunis.
    Ajatella, teidän pihassa on vielä kukkia, joita voi kuvata.
    Onhan täälläkin melko lauhaa, illalla mittari näytti 5 plus astetta, jos näin jatkuu, niin pääseen kohta myös kuvamaan pihamaan kukkasia.

    VastaaPoista
  4. Ihania pikkuisia olet saanut kamerasi tähtäimeen!
    Tuo lehtikuusi-kuva on huikean kaunis!

    VastaaPoista
  5. Miksi mennä kauas, kun lähellä on kaunista ja kiehtovaa sinulle, joka näet. Onneksi sitten näytät meillekin. Kaunis sinnittelijä omenapuussasi, hauska myös lehtikuusen nappaama vauva :-)

    VastaaPoista
  6. Orvokit ovat vahvoja sinnittelijöitä. Meidänkin pihalla vielä muutama kukka ilahduttaa.

    VastaaPoista
  7. Talven sinnittäjät on hienoja, sumukin jännä.

    VastaaPoista
  8. Täällä on taas pitkät liudat ihania luontokuvia!
    Varsinkin kurre ja lintukuvat ovat hellyttävän hauskoja. Pisarakuvat ovat ihan omaa luokkaansa, upeita!

    VastaaPoista
  9. Näi ne pikkuelävät vielä sinnittelevät talvea vastaan. Hienoja kuvauskohteita taasen olet löytänyt.

    VastaaPoista
  10. Omenapuun oksanhaarassa on ihan kokonainen pikku biotooppi. Hieno idea sinulta kuvata sitä. Minullakin kukkii muutama orvokki.

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia "pikkumaailmasta"! Aika sitkeä tuo Orvokki! Kovin on pimeää täällä meilläkin, tulis nyt edes vähän lunta!

    VastaaPoista
  12. Sinulla on ihana taito nähdä pieni ja kaunis, ja kyky kuvata se.

    Kauniita kuvia jälleen kerran.

    VastaaPoista
  13. Hienoja pieniä elämän iloja ja metsän somia juttuja!

    VastaaPoista
  14. Paljon kaikenlaista pientä oletkin kameraasi tallentanut, olisikohan vaahterasta siemen lentänyt lepäämään.

    VastaaPoista
  15. munkin pihassani sininen orvokki onnellisena kasvaa maraaskuun harmaudessa...
    kivoja kuvia sinulle..taas!!

    VastaaPoista
  16. Hienoja kuvia olet saanut ja se kukka on sellainen sinnittelijä vaikka on ollut pakkasia ja lunta,ne kestää melko hyvin kylmää.

    VastaaPoista
  17. Sammalet on peikon mielestä hirmu hyviä. Ja aika kesyjäkin. Hyvin kuvattu.

    VastaaPoista
  18. lepis:
    Kiitos kuvakehuistasi, pitääpä kokeilla joskus, kiitos vinkistä.
    Ansku:
    Saa sitä silittää , jos tykkäät, mäkin oon sitä silittänyt monestikkin.
    Pehmyt piirto:
    Niin, onhan se antanut kodin monelle pienelle ja ehkä isommallekkin.
    Ja kiitos sulle kehuistasi. Ja kukkia tähän aikaan vuodesta, on ihmeellistä kyllä!
    Samanlaista lämpöä täälläkin on ollut, tänäänkään ei olla laittetu edes pesään valkeeta, on niin lämmin!
    Kohta sullekkin kukkia ilmaantuu, jos näin jatkuu!
    Kaanon:
    Säkin tykkäsit siittä, kiitos sulle!
    Mulla on sarja siittä lehtikuusesta, mutten arvannut sitä vaan jostain syystä laitaa tänne, mutta ainaskin sä olisit tykännyt siittä.
    Ja voi olla, että laitan ne loputkin kuvat, jos jatkuvasti vaan sataa vettä.
    Ei viitti kameraansa mennä liottaan vesisateeseen, ja se sumukin on pahasta kai digikameroille.
    Uuna:
    Niin, sitä mäkin oon mieltä, etä jos kotoo läheltä löytyy jotain hyvää kuvattavaa, niin miks mennä kauemmaks?
    Mutta ei kauaa enää oo kuvattavaa omasta pihastakaan, jos tällasta ilmaa jatkuu!
    Oikein harmittaa jo, kun niin tekis jo mieleni lähteä kuvausreissuun.
    Kiitos sulle!
    Unelma:
    On ne vaan ihme sinnittelijöitä, pitää oikein ihmetellä.
    Meilläkin kuitenkin on ollut jo kerran lumi maassa ja pakkasiakin ainakin vähän yli 5 astetta öisin, ehkä enemänkin.
    Hannele:
    Talven sinnittelijät ovat kyllä hienoja ja sumukin on hieno juttu! Kiitos!
    tp:
    Kiitos sulle kehuistasi, mutta älä mua turhaan kehu, kun ite oot niin tosi hyvä kuvaaja!
    Sulla oli kyllä niin todella kauniita kuvia taas siellä sun blogissasi!
    Mieleenpainuvia kuvia.
    Zilga:
    Niin, monet ovat todella sinnikkäitä, kuin nyt justiinsa tämä orvokkikin.Kiitos sulle!
    Famu falsetissa:
    Kiitos sulle kehustasi, tulin hyvälle mielelle siittä!
    Kiva, jos sullakin vielä orvokit kukkii, se vaan tuntuu nin hassulta, että kohta on joulukuu ja kukat senkun kukkii!
    Marjukka:
    No sano muuta, harmittaa tää pimeä!
    Ei oikeen kuvatakaan voi mitään.
    Orvokki on kyllä aika sitkeä kukka, se vaan kukkii kaikesta huolimatta! Oli pimeetä tai ei!
    SusuPetal:
    Voi sua SusuPetal, kiitos ihan kamalasti sulle sanoistasi!
    Pau:
    Kiva, jos tykkäsit niistä pikkusista iloisista, se olisikin tarkoitus, että tykkäisitte niistä kaikki!
    Kiitos sulle.
    tia:
    Kiitos sulle, ja luultavastikkin niin on käynyut.
    Mutta siinä sai nyt lepäillä kaikessa rauhassa, ellei orava sitä siittä nappaa!
    hanne:
    Eikö olekkin oikeen ihme, että marraskuussa täällä vielä kukka kukkii ulkona!
    Pirre:
    Kiitos sulle ja aika sinnikäs on kyllä ollut, ja kestänht säät kuin säät. mutta nyt kuitenkin vielä kukkii!

    VastaaPoista
  19. Vihertää, punertaa, kellertää: värejä on marraskuussa ja
    auringonkylpyjäkin voivat luontovauvat välillä ottaa. Mitähän ne tuumaavat kun
    saavat taivaalta valkoisen untuvapeitteen ylleen, lumitähdilä kirjaillun? Varmaan
    odottavat jo. Jospa jouluksi :)

    VastaaPoista
  20. Lastu:
    Voi, se olis kyllä niin ihanaa, kun se lumi tulisikin jouluksi.
    Olisi niinkuin lapsena, silloin oli aina jouluna lunta!
    Kiitos sulle!

    VastaaPoista