sunnuntai 17. tammikuuta 2010

JÄÄKUKKALYHTY

KANNATTAA KLIKATA NÄMÄ KUVAT
Olen katsellut Hannelen ja Marin blogeissa,
kun he ovat tehneet siellä kauniita kukkajäälyhtyjä.

Mä myös kokeilin, mutta mulla oli vain yksi joulutähti,
Ja muutama oksa tulilatvaa.

Mutta päätin kuitenkin kokeilla.
Ja ei sen niin väliä sitten ollutkaan, kun sitä jäätähän mä aina tutkin,
jäähullu, kun olen.
Mutta näissä lyhdyissä ero tavallisiin on se,
että ne jäädytetään pikkasen erilaisesti.

Ne jäädytetään kahdessa erässä ainaskin.
Eli laitetaan kukat sinne pohjalle kauniisti
Niinperin, että näkyvät sitten kauniisti ulospäin.



Sitten vettä vaan senverran, että jäätyvät kiinni.
Niin, sitten jäätymään, ja kun ovat jäätyneet kiinni,
lisätään vettä.



Mutta jos haluaa vielä lisää kukkia , ja vieläkin enemmän kukkia, samaan lyhtyyn,
Niin sitten taas pikkasen kerrallaan lisätään sitä vettä, että jäätyy taas kiinni, muutenhan ne nousevat pintaan.


Lopuksi sitten vettä astia täyteen (melkein)
Ja pakkaseen.



Sitten vaan lämmintä vettä ( ei kuumaa, niinkuin mä höpsö tein) astian päälle ja varovasti otetaan
pois astiastaan.



Ottakaa varovasti, ettei käy niinkuin mulle, eli halkesi vietävä!
No, uusiks sitten vaan, eli vähän vettä pohjalle,
että jäätyy kiinni, ja sitten lisätään taas enemmän.


Ai niin, sitten vielä yksi tärkeä asia, että jos haluaa sinne kynttilän sisään, niin pitää muistaa ottaa se sieltä pakkasesta tarpeeksi ajoissa, ettei käy niinkuin mulle.
Eli jäätyi kiinni, ja sitten koitin hakata puukkolla siihen reikää,
niin tietenkin se halkesi TAAAAAS!


No, huh huh, lopultakin valmis, mutta ilman sitä reikää vieläkin.
Mutta aika hyvin meni piiloon rikkimenneet jäljet.
Ja nyt se koristaa meiän ovipieltä, ilman sitä kynttilää.
Punaisesta joulutähdistä varmasti ehkä saisi kauniimman ja näkyvämmän.
Ainakin jos tekee sen näin, ettei muista ottaa sitä tarpeeksi aikaisin pois pakkaseta, eli jäätyy kokonaan kiinni!
Vaikka tällanen jäälyhty ei välttämättä sitä kynttilää ehkä tarvikkaan, kun on jo muutenkin kukkineen kaunis!

32 kommenttia:

  1. No tämähän oli hieno ja informatiivinen postaus. Kiitos vinkeistä. Ja kyllä ovat kauniita nuo kukat tuolla jäätyneinä. Pitääpä kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  2. On kyllä kaunis, ihan ilman kynttilääkin.

    VastaaPoista
  3. On upeita, on. Tuollaiset olisivat hienoja myös sisällä, mutta voi surkeus, taitaisivat sulaa.
    Houkuttelevat kuvat olet saanut tallennettua.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia!!! Kauniita ovat varmasti ihan sellaisenakin. Täytyy joskus kokeilla, kun ulkona on kunnon pakkaset. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Kauniita ovat nuo jäälyhdyt...
    Niin kauniita...
    taideteoksia!!
    minäkin yritin tehdä hyasintista, mutta se jääty umpijäähän..olihan se kaunis siinäkin..

    kiitos tarkemmista ohjeista, joita todella tarvitsen...

    VastaaPoista
  6. Kauniita, kauniita ovat kaikki. Kaipasin vain kuvien numerointia, jotta olisi helppo sanoa, mistä erikoisesti piti.

    VastaaPoista
  7. Aivan tosi upeita jääkukkalyhtyjä, eihän nuo tarvitsekaan välttämättä kynttilää ollenkaa. Aika homma noissakin on, oikea ajoitus ja tekniikka siis tärkeitä.
    Tuovat väriäkin mukavasti ulos, upeita!

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuviot saitkin, ihan oikein kuvaat, että vettä lisätään muutamaan kertaa.

    VastaaPoista
  9. Hommassa oli ihan mietittävää. Onneksi kerroit miten ei kannata tehdä. Kauniit jääkukkaset sait, vaikka vaikka välillä halkesi ja piti puukkoa käyttää. Kiitos vinkistä, pitäisikö kokeilla kun hommaan ensin kukkia.

    VastaaPoista
  10. Hieno kukkaislyhty ja niin ihania kuvia siitä!

    Ai se pitää jäädyttää osissa. No ilmankos. Joskus olen tuollaista yrittänyt, ja niinhän siinä käy, että kukat nousevat pintaan. Kauniitahan ne toki sielläkin ovat, mutta tuolla tavalla saa niihin jotain järjestystäkin.

    VastaaPoista
  11. Voi hyvänen aika, onpa ihania! Siis todella ihania!!! Tätä täytyy kokeilla ilman muuta, mutta toisen kuvan ja kolmanneksi viimeisen kuvan kaltaisiin taiteellisiin kuviin on aivan mahdotonta päästä.
    Hienoa että kerroit koko touhun, etenkin ne pahat paikat. Minun on pakko tehdä aika pieni, kun on vain tuollainen kaappiversio. Ai mutta onhan ulkona nyt suuri pakastastin, ämpäriin siis vaan :-)

    Koska bloggeri nimeää minut nyt nimellä Uunas, ilman että sille mitään voin, niin olenkin sitten se nyt. Vaikka olenkin silti Uuna :-)

    VastaaPoista
  12. Oijjoi *huoh* upeita kuvia kauniista jäälyhdystä! Toinen kuva on ihan extra hieno, mun suosikki sitä kattois vaikka kuinka kauan.
    Tarttepa itesikin kokeilla tuota jäälyhdyn tekoa kakkuvuoassa.

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia jäälyhdystä!
    Tuskinpa kärsivällisyyteni riittäisi, mutta onneksi voi ihailla kukkien ja jään liittoa. Upeat!

    VastaaPoista
  14. Nuo ovat todella ihania. En kuitenkaan raskii viedä kukkiani ulos jäätymään. Pitäisiköhän kysyä kukkakauppiaalta pois heitettäviä kukkia?

    VastaaPoista
  15. Kauniita taideteoksia olet saanut aikaiseksi, harjoittelemalla oppii.

    VastaaPoista
  16. No tälle sarjalle ei voi kuin nauraa. Lyhdyt sinänsä ovat kauniit, mutta tuo tekoprosessi ;)

    VastaaPoista
  17. Piti ihan jännittää lukiessa, miten tuossa oikein lopulta käy. Oikeasti ihan pisti välillä nauramaankin. Hyvinhän siinä kävi ja lopputulos hieno. Kiitos ohjeesta! Tosin on vähän pitkäpinnaisemman hommaa...

    VastaaPoista
  18. Onnistuit kuitenkin! Hienoja ovat.

    VastaaPoista
  19. Kaunis lyhty ja virheiden kautta onnistuen.

    VastaaPoista
  20. Nämä jääkukat sulattavat sydämen - muttei niitä itseään, taidokkaita kukkia. 'Jäähulluus' saattaa tarttua: milloinkahan teen ensimmäisen jääkukan. Innostaa, kun kerrot vaihe vaiheelta sekä myös 'vaaran paikat'. Oppia ikä kaikki ja loppu kaunis, kaikki kaunis :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos kaikille kommenteistanne! Kiitos oikein tosi paljon!
    Ja oli se aikamoista puuhaa, oikein meinas pinnakin välillä paukkua.
    Mutta tulihan siittä sitten lopulta jonkin näköinen.
    Ja näiten teossa on sitten mielikuvitus vaan rajana, näitähän voi tehä vaikka mistä!
    Nyt kaikki joukolla lyhtyjä tekemään!

    VastaaPoista
  22. Onpa kauniita! Tykkään kun laitat aina sitten monta kuvaa, että on paljon katsottavaa. Nämä muuten sointuivat ihan täydellisesti blogipohjaasikin hih!

    VastaaPoista
  23. Johanna:
    Voi kiitos sulle Johanna, ja arvaa mitä, nyt on sun taulusi raameissaan, yksi on wc.ssä ja kaksi tässä mun tietsikkahuoneessa, niin saan niitä aina välillä ihailla, kiitos sulle vielä oikeesti ihan kamalastikin!
    Sä olet ihanan positiivinen ihminen!

    VastaaPoista
  24. No täällähän tämä "jäähullu" on päässyt vauhtiin!!! Upeita lyhtyjä. Minäkin näin näitä jonkun tekemänä, ja ajattelin että hyasintista olisi saanut kivan... mutta hyasintit oli jo mennyttä siinä vaiheessa. Hyvä kun sinä ehdit, ja otit vielä oivat kuvatkin.
    Tuo kolmanneksi alin kuva on suosikkini. Oot kätevä!

    VastaaPoista
  25. Mahtava viherpeukalo olet, kun talvellakin taiot kukkasia;) Kauniita kukkakuvia taas, hienoa.

    VastaaPoista
  26. On tuo kyllä tosi upea! Mekin jäädytimme jouluna neljä lyhtyä kiinni asti, mutta toimme sitten vähäksi aikaa kylppäriin sulamaan ja saatiin puukolla hakattua reiät ja sisältä sitten vaan ylim. vesi pois.

    Minnekähän laittaisi itselleen tuollaisen, kun ei ole omaa pihaa? Parvekkeelle? Nyt olisi muutama tulppaani ja sen lehtiä ja koristelehtiä vielä maljakossa. Ne voisi jäädyttää! :)

    VastaaPoista
  27. Tulin vinkkaamaan, että sinulle on vastaus siihen gimp-asiaan blogissani. ;)

    VastaaPoista
  28. Tuuluska:
    Nyt pääsi "jäähullu" taas vauhtiin, kun jäätä näki!
    Kiitos sulle.
    Rita:'
    Kiitos sulle, ja oikeesti en taida olla niin hyvä vihree peukalo..
    TeeTee:
    No, nyt heti tekeen niitä tulppaanilyhtyjä, sinne vaan astian pohjalle ja pikkasen vettä päälle.
    Vai "Te" teitte jäälyhtyjä yhdessä, se on kivaa hommaa, eikö vaan?
    Ai selvä, tuunkin heti kattoon, kiitos!

    VastaaPoista