sunnuntai 24. tammikuuta 2010

KUOPION REISSU

Kannattaa klikata kuvia

Reissu on tehty onnellisesti,
jos niin tässä tapauksessa voi sanoa.


Mutta matkamme meni hyvin


Saimme nauttia koko menomatkan


kauniista lumisista maisemista ja aurinko
paistoi täydeltä terältään.


Maisemat olivat kuin valkoisessa

satumetsässä olisimme matkanneet.


Tiet oli koko ajan kuivia,

eli parempia kelejä emme olisi saaneet tähän vuodenaikaan.

Vain pakkasta oli aika paljon perillä,
jotain 26 astetta.

Mutta muuten luonto helli meitä


koko matkan ajan.


Antoi voimia kohdata

sen suuren surun, ja hetken siellä perillä.

voiko tätä enempää pyytääkkään?

Kynttilöiden liekit,


Ja ikkunasta tuleva valo, tekivät sydämiimme pesän.
Sinne muistot sydämiimme tallentuu, ainiaaksi.

26 kommenttia:

  1. Hyvä että olette taas turvallisesti perillä kotona. Raskas ja murheellinen retki se varmasti oli, mutta niinkuin kerroit niin valo on ollut mukananne koko ajan.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kuvasarja. Ja tekstisi soljui niin sujuvasti. Jotkut tapahtumat elämässä muistaa esim. siitä että "silloin oli paljon pihlajanmarjoja" tai "silloin oli kova tuuli" yms. Tämän reissun muistat varmaan hienoista maisemista.
    Mutta käyppä blogissani, laitoin sinulle haasteen, ja toivon että ehdit toteuttaa sen ^_^.

    VastaaPoista
  3. Automatkoilla on mukava ihailla ohikiitäviä maisemia. Nyt ne ovat valkoisen kauniit. Kaikkina vuodenaikoina on oma viehätyksensä.

    Kauniit kuvat, tuntui kuin olisin ollut mukana.

    VastaaPoista
  4. Valoisat talven koristamat tienreunat. Sait matkaltasi mahtavia kuvia. Minä en muista onko Etelä-Suomessa koskaan ollut tämän kaltaista talvea kuin tänä vuonna. Lapsena ehkä on ollut.

    VastaaPoista
  5. Ehkä kauniit maisemat olivat tarkoitettu keventämään muuten niin raskasta päivää.

    VastaaPoista
  6. Kyllä meidän nyt kelpaa, kun joka paikassa on niin kaunista. Tuollaiset reissut ovat muuten niin raskaita.

    VastaaPoista
  7. Eikö olekin kaunista, vesitorniko Kuopion,
    en ole tainnut käydä siellä..

    VastaaPoista
  8. Uskomattoman hienoja kuvia olet ottanut. Onneksi matkanne sujui pakkasesta huolimatta hyvin.

    VastaaPoista
  9. Kauniita maisemia ja hienoja tunnelmia. Ne antoivat voimaa perille pääsyn ja siellä olon aikaan.
    Kummallista, että moni kuva on aivan kuin matkastamme äitini luo, vaikka meidän matkamme kulkee täällä paljon lähempänä. Silti moni mutka, metsä, taivaanranta, on niin tutun näköinen. Kummallista.
    Onneksi olette taas turvallisesti kotona.
    (Minä täällä sekoilen näitten pohjieni kanssa :-o)

    VastaaPoista
  10. Kauniit aurinkoiset maisemat antoivat voimia, luonto halusi olla mukana.

    VastaaPoista
  11. Hienoa, että raskas reissunne sujui ongelmitta. Todella kauniissa maisemissa saittekin ajella!

    VastaaPoista
  12. Kyllä luonto on nyt kaunis, nuo puut ovat kuin sadusta. Nuo kaksi alimmaista kuvaa välittää väkevästi tilanteen tunnelman.
    Luonto lääkitsee surevaa sydäntä. Voimia!

    VastaaPoista
  13. Luonto on ihmeellinen ja salaperäinen samalla kertaa. Luonto lohduttaa surussa. Se nostaa ihmismielen eri tasolle, jossa se näyttäytyy kauniina niille jotka sitä arvostavat.
    Sinulla Harakka, on kyky nähdä kauneutta ja loihtia se meidän ihailtavaksemme.

    Jaksamista tuleviin päiviin.
    Kiva että olet täällä!

    VastaaPoista
  14. Hyvä, kun matka meni hyvin. Nämä ovat asioita, joita tulee jokaisen kohdalle aika-ajoin.

    VastaaPoista
  15. Nyt on sitten minun vuoroni tehdä samanlainen matka. Äitini nukkui pois tänä aamuna varhain. Lähden viikoksi hoitamaan asioita hänen jälkeensä ja palailen sitten taas asiaan, kun ehdin ja jaksan.

    Kauniita maisemia olet saanut matkaltasi tallentaa. Luonto osaa myös lohduttaa!

    VastaaPoista
  16. Johanna:
    Raskas oli matkamme, mutta luonto antoi meille valoa ja samalla voimiakin, kiitos sulle.
    Tuuluska:
    Se on totta, että tämän matkan varmasti muistan kauniista luonnosta. Käyn katsomassa, tai kävinkin jo kiitos vaan, ja varmasti teen, kunhan tästä ehin.
    Arleena:
    Kiitos kun pidit niistä.
    Sisko:
    Kiitos sulle, ja en myöskään muista tällasia talvia olleen, kuin joskus kun olen lapsi ollut.
    aimarii:
    Ehkä näin olikin tarkoitettu.
    Amalia:
    Se on ihan totta, kiitos.
    Hannele:
    Kaunista on, ja oli Kuopiosta oli, Puijon torni.
    Unelma:
    Kiitos sulle.
    Uuna:
    Ehkä nyt on joka paikassa vähän tämän näköistä kerrankin. Pitkästä aikaa kunnon talvi!
    Luonto ammensi meille voimia koko matkamme ajan.
    Kiitos sulle!
    tia:
    Niin, luontohan onkin osa meitä, mikä on hieno asia.
    Anskukka:
    Eikö ollutkin kaunista, kyllä luonto on kaunista, kiitos sulle.
    Tp:
    Luonto on nyt kyllä tosi kaunista, ja voimia antava.
    Ja se kyllä lääkitseekin oikeesti, kiitos sulle.
    Kaanon:
    Luonto on kyllä salaperäinenkin ja se kyllä kauneudellaan hoitaa ja lohduttaa meitä monestikkin.
    Kiitos sulle Kaanon oikein paljon kauniista sanoistasi.Nekin lohduttavat.
    Zilga:
    Se on totta, meille on vaan vuoden sisällä tullut jo kolme, oikeestaan neljäkin.. Tuntuu, että aina on suru läsnä..
    TeeTee:
    Voi sua, ihan sanattomaksi meen.
    Sulla on nyt suuri suru, tiedän sen, kun jo itekkin olen äitini menettänyt.
    Koita jaksaa ja voimia sulle suureen suruusi.
    Lisään sinut iltarukoukseeni.
    Enkeleitä sulle paljon!

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia sinulla taas ja teksti myös. Voimia ja kauniita hetkiä päiviisi!

    VastaaPoista
  18. Luonto kevensi raskasta matkaasi ja lohdutti tavallaan.

    VastaaPoista
  19. Maija:
    Kiitos sulle.
    trina:
    Kiitos trina sulle oikein paljon.
    Anna:
    Niinhän se taisikin tehä, kevensi, otti pikkasen surusta pois, pienen, pienen osan, mikä oli meile jo tosi suuri, suuri pala,
    Kiitos Luonnosta, ja myös kiitos sulle Anna kauniista kommentistasi!

    VastaaPoista
  20. Tuntuu minustakin niin hyvältä, kun saitte lahjaksi maailman kauneimmat talvikelit ajomatkoille. Voimia nyt eteenpäin!

    VastaaPoista
  21. Satumaisen kauniita kuvia sait raskaalta reissultasi. Suru on vielä tuoreena meilläkin että on niin helppo ymmärtää, kuinka raskaita tuollaiset matkat ovat, ja kipeää tekevät muistot vielä kauan jälkeenkin päin.
    Voimia teille kaikille!

    VastaaPoista
  22. Kauniit muistot jäivät sinulle surullisesta reissusta.

    Huolettaa hieman nuo pakkaslukemat. Pitäisi lähteä sinne huomenna. Iiik.

    VastaaPoista
  23. Olipa aivan ihania talvikuvia! Kuin suuri taide-elämys saada nauttia luontoa näin parhaimmillaan, KIITOS!

    VastaaPoista
  24. Me olemme olleet kaiketi samoissa maisemissa, mutta erilaisissa tunnelmissa. Teillä on surua. Otan osaa.

    Rakkaus ei pääty koskaan.

    Luonto on niin kaunisettä kipeää tekee. Sen sylissä on hyvä niin nukkua kuin valvoa.

    VastaaPoista
  25. Ruska:
    Kiitos sulle ruska, oikein paljon!
    Rauni:
    Joka päivä, joka aamu sen muistaa, että yhtä ihmistä ei enää ole.
    Kiitos sulle, ymmärrät kyllä sen, koska sulla on menetys itelläsikin niin lähellä.
    lepis:
    Kauniit muistot jäivät, ja sulla on myös sinne meno,.
    Toivotaan, että pakkanen hellittäisi hieman.
    Turvallista matkaa sulle!
    Rita:
    Kiva, kun tykkäsit lumisista maisemista matkaltamme.
    Lastu:
    Ollaan varmaan oltu aika lähellä toisiamme. olisipa ollut ilo tavata sut.
    Se on ihan totta, että rakkaus ei pääty edes kuolemassa, vaan se jatkuu edelleen, aina vaan.
    Luonto on kaunista nytten, se kuin lohduttaisi meitä surussamme.
    Kiitos sulle Lastu taas kauniista sanoistasi!

    VastaaPoista