torstai 25. helmikuuta 2010

EILISEEN JATKOA


Mies sanoi mulle kotona, että ihan turhaan lähet sinne rämpimään.
Mutta mä halusin mennä kuvaamaan, enkä uskonut, että siellä mitään rämpiä tarvii!


Mutta kyllä siellä kirjaimellisesti piti rämpiä!
Että huh huh vaan! Kirjaimellisesti piti rämpiä lumessa joka ikisellä askeleella, että pääsi eteenpäin.
Lumi oli niin hepposta, että painui varmaan maahan asti joka jalallinen!

Mutta löysimpäs jotain kuvattaakin, oli viimesyksyn lehti keskellä valkoista hankea.
Ja se olikin mun mielestäni kaunis, kannatti tulla ja rämpiä! Hi hii!

Sitten lähin takaisin päin tielle, siinä on joskus lumien aikana menty kuitenkin autollakin.
Mutta nyt ei kyllä olisi päässyt, meinaan painui jalat senverran syvälle, että kiinni olisi ollut, vaikka olisi nelivetoinenkin.
Lunta vaan oli niin paljon!

Matkalla tielle oli kaunis vanha lato,
mitä kesäaikana, teatteri aikaan on pidetty kahvilana.


Lato on varmaan oikeestikkin vanha, tai tehty vanhoista hirsistä.

Ja katsokaas, mikä tässä on möyrinyt?
Se olen ollut minä!
Voi veljet, kun meinas tulla suru puseroon, kun lähdin oikaseen polkua tielle, niin siellähän painui niin tosi syvälle, että kenkiin meni lunta koko ajan, ja melkein yli polvien oli lunta koko ajan, että olikin aika rämpimistä tielle.
No huokasin, kun pääsin sinne asti.

Mutta ei se siihen rämpimiseen vieläkään loppunut.
Vaan kun siinä menee tie, ja sitten on lumivalli ja sen takana sitten kävelytie.
Ja tietenkin mun piti koittaa mennä sinne kävelytielle, koska se siltatie on aika kapee, ja jos tulee iso rekka, niin siinä on kävelijä aika heikoilla silloin.
Ja niitä rekkoja näytti menevän siittä jatkuvasti.
Mutta, se mistä yleensä ihmiset menee sinne kävelytielle, niin se tienhaara oli aika kaukana, enkä millään olisi viittinyt sinne lähtee ja sieltä sitten taas takaisin tähän kohtaan, eli päätin oikaista siittä suoraan vallin yli!
Mutta, se olisi pitänyt mun jättää tekemättä!
Meinaan, kun lähin ylittään sitä vallia, niin ensinnäkin se oli tosi korkee se valli, että kesti jonkinaikaa, että sinne pääsin. Ja sen jälkeen alkoikin se alamäki, ja se alamäki meni melkein vyötäröön asti!!!!
Eka askel, meinaan meni niin syvälle, ettei maata senkään jälkeen tuntunut , eli olin visusti kiinni toisesta jalastani, haaroihini asti! Kamera kaulassani, ja kameralaukku olallani!

Tyhmä nainen!

No, äkkiä katoin, että näkikö ketään, ja huomasin, ettei ketään näy ja kiitin luojaani.
Sitten oli pakko jotain koittaa tehä, laitoin toisen jalkani eteenpäin, ja kokeilin astua sille, ja sama juttu, sinne painui, kuin mikäkin hurllumpsis!
No, siinä nyt sitten olin kiinni ja visusti molemmista jaloistani, ja jos pikkasenkin kokeilin liikkua, niin painui vain syvemmälle.!
Katoin sinne päin, missä mies ootti mua, mutta ei näkynyt, ja tietenkin olin kännykkänikin jättänyt kotiin, voi herran jestas sentään, mitä mä teen!!!
Tässä seison, enkä mitään voi!!!
En ikinä olisi uskonut, että vielä aikuisenakin voisi käydä näin, kun lapsena joskus kävi, mutta äiti tuli apuun nostaan mut pois!
Mutta nyt ei ollut ketään, ja mikä parhainta, ei ollut ketään näkemässä mua!
Eli, nyt on voitava mun tehä jotain, etten tähän jää, mun on päästävä ja äkkiä tästä jalkapuusta pois!
Mun ON keksittävä jokin keino päästä pois!
En mä tähänkään voi jäädä, haarojani myöden lumipenkkaan seisoon he!
Vaikkei kyllä paljon naurattanut!
Aina välilä katoin, ettei vaan ketään tuu ja näe mua tyhmää naista tässä!!

No, ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin kieritteleminen pitkin hankea, kun ensin olin saanut toisen jalan irti lumesta, kovalla työllä ja hiellä, aina välillä vilkuillen, ettei ketään vaan tulisi ja näkisi!
Niin sen jälkeen hitaasti toinen pois, ja makasin melkein selälläni, ettei painuisi uudelleen, ja sitten siittä vaan kiemurrellen pois penkan päältä ja kamera tietenkin paljaana kaulassani, kieritellen kivasti mukana lumihangessa, jee! Kiva juttu!!!
Aattelin, että siinä meni sekin kamera, kun oli lumessa kiemurrellut, ja sen otinkin ihan heti käsittelyyn, kun irti pääsin ja jaloilleni.
Mutta ei se sitten niin paljon ollutkaan lumessa, kuin kuvittelin, se oli varmaan jotenkin mun päälläni kulkeutunut, tai mä olin sitä vaistomaisessti suojellut, vaikka en kyllä sellasta muista.
Mutta mä pääsin irti siittä, voi jepulis, kun huokasin syvään rintaäänellä ja olin onnellinen!! Ja kukaan ei edes nähnyt!!!!
ISO HUH HUH!!!!!


No, mä jatkoin sitten lopulta matkaani autolle, missä mies ootti.
Mutta sillalla huomasin joella jotain..
Siellä oli kivannäköinen kivi, mihin oli jää ja lumi tehneet kivan luomuksensa.


Kauempana oli kolme lintua jään reunalla ja yksi ui joella vieressä.

En saanut selvää, kun olivat sen verran kaukana, että olisiko olleet jotain tukkasotkia, ehkä olivatkin.

Siinä ne vierekkäin istuivat ja ottivat aurinkoa, ja nukkuivat päikkäreitä.

Yksi uiskenteli koko ajan, mahtoiko pydystää kalaa

Ja sinne se

meni sukelluksiin!

27 kommenttia:

  1. Hauska ja hassunkurinen matka sinulle. Vähän mua naurattikin, vaiks saatoit olla hieman hädissäsikin välillä...ne lumikengät ois taas pelastanu sut!!

    Mut hienoja kuvia sait saaliiksesi!!

    VastaaPoista
  2. No, jopas olikin seikkailu! - Saisikohan lumikenkiä jo alennusmyynnistä? Taidat tarvita niitä, kun kerran haluat kuvata teillä tietymättömillä, eiku teillä tiettömillä. :) Toinen vaihtoehto on alkaa kuljettaa kääntölapiota mukanaan, repussa.

    VastaaPoista
  3. Huh, minulle on käynyt lapsena noin. Paha paikka :)

    Tuntuuko lihaksissa tänään tuo rämpiminen?

    Hienoja kuvia olet kyllä saanut, tuo kivi varsinkin on kaunis, samoin harmaa hirsi.

    VastaaPoista
  4. Tirsk, anteeksi. En vain voinut pidätellä, kun sieluni silmin näin sinut siellä jumissa. Hassu tapahtuma, mutta onneksi ei kukaan nähnyt. Olisi varmasti tuntunut nololle. Vaikka toisaalta jälkikäteen sitten ehkä naurattanut entistä enemmän. Olisi meinaan voinut olla hilpeät ilmeet pelastajallakin. :)

    Hali sulle, Harakka. Onneksi selvisit tilanteesta!♥

    VastaaPoista
  5. Mahtava ja reipas seikkailu....tuo hattu tuolla vedessä on kertakaikkiaan mainio....

    VastaaPoista
  6. Salaperäisen luukun löysit matkaltasi tuolta virrasta! Rämpiminen kannattaa :)

    VastaaPoista
  7. Olipas sinulla hankala reissu. Lumi on arvaamatonta, sen syvyys. Loppu hyvin kaikki hyvin, nyt voit jo nauraa tapahtuneelle. Tälläiset ovat hauskoja muistoja jälkeenpäin muisteltuna.

    Siellä on paljon sulaa vesi vain liplattaa ja linnuilla on mukavaa.
    Minä pidin tuosta pyöreästä lumipeitteisestä kivestä virrassa.

    VastaaPoista
  8. Voi sinua, pientä "mönkiää". Olipa hauska lukea sun uppohangessa seikkailua. Lumessa on pehmeää pyöriä, voimia kuluu, ei tarvi erikseen kuntoilla. Hienot kuvat kuitenkin otit. Ei kamera pudonnut hankeen. Lato ja linnutkin kuvattu. Minäkin olen hangessä pyörinyt, kun suksia jaloista irrottaessa lensin selälleni. Urheilu on sananmukaisesti urheilua :-)

    VastaaPoista
  9. Sinulla on ollut reipas ulkoilupäivä ;)
    Ladoista ja sorsista pidin eniten.

    VastaaPoista
  10. Hyvät hyssykät sentään, olipa reipasta ulkoilua! Kyllä noiden kuvien takia kannatti rämpiä. Ovat vaivan väärttejä.

    VastaaPoista
  11. Voi Harakka, mikä reissu!
    Ihana hattu kelluu tuolla joella. :)

    VastaaPoista
  12. Haaahaa Kyllä nauratti ja näin sut sielun silmin rämpimässä. Aattele jos joku lapsi ois sut nähnyt. Olis se varmaan kyllä tullu sun kans sinne hankeen, kun kerta mummokin siellä on. Hauskaahan sen silloin olla pitää.

    VastaaPoista
  13. Oli sinulla reissu, ei varmaan silloin kovin naurattanut. Kyllä se lumi vetää nopeaan jalat kiinni, tässä kotinurkilla sen olen kokenut ja muistanut myös lapsuuden aikoja.

    VastaaPoista
  14. Tuon täytyi ottaa jo voimille, mutta sähän selätit lumen! Kyllä mä täällä naureskelinkin sun möyrimiselle, mutta ei varmaan sillä hetkellä naurattanut, ja vielä kun piti vilkuille, ettei vaan kukaan näe :D

    Onneksi ei ollut vettä siellä pohjalla, muksuna muistan, miten se oli vielä pisteenä iin päällä, kun oli ojassa kaulaa myöden jumissa ja vettä ojan pohjalla.

    Mutta hyvä, kun sinä ja kamera selvisitte ja huilaahan nyt hetki! Lumi on nyt niin upottavaa!

    VastaaPoista
  15. Kelluva ylioppilaslakki kaiken muun lisäksi! Hauskoja otoksia taas! :)

    VastaaPoista
  16. Voi huhuh ja ihmettä sun kanssas. Onneksi olet tallella täällä kertomassa, etkä jäätynyt siihen patsaaksi. Kamerankin puolesta pelkäsin kovasti. Oli piukka paikka, vai pitäisikö sanoa pehmeä :-D

    Hauskoja ja hienoja kuvia! Olivatko linnut pieniä, eli olivatko koskikaroja, vai olivatko isompia?

    VastaaPoista
  17. On se vaan mukavaa rämpiä lumisessa maastossa. Sitä minäkin olen harrastanut, kun lenkkipoluilla on ladut ja on kävelijän mentävä hangen puolelle.

    VastaaPoista
  18. Ihan hengästytti tuota rämpimistäsi lukiessa. Aika tutulta touhulta tuntui... Kuntoilun kannalta kannattaa tänä talvena kuvausreissut ottaa. Muuten, olen kuullut, että lumikengät eivät yhtään auta noin pehmeässä lumessa, niillä uppoaa melkein yhtä syvälle kuin ilmankin. Pitäisi ensin tampata polku, jota pitkin sitten kävellä lumikengillä. No, suojakelit kohta painavat lumet tiiviimmäksi, kantavat varmaan sitten paremmin.

    VastaaPoista
  19. Olipa pitkä ja painava tarina. Peikon painokin nousi monta kiloa pelkästään näkemällä ja lukemalla sen :)

    VastaaPoista
  20. Näin sinut sieluni silmin pyörimässä siellä hangessa ja ihan tunsin sen sisälläni. Tilanne ei varmaankaan juuri sillä hetkellä ollut yhtään hauska, mutta se on tarina, joka vanhetessaan saa aina vain hauskempia piirteitä.
    Sanoisin , että tällaiset tarinat ja jutut ovat elämän suola. Kirpakkaa suolaista kuvien kera joista huipuin oli tuo lehti kuva.

    VastaaPoista
  21. Voi kiitos kaikille kommenteistanne te ihanat, rakkaat blogisiskoni!
    Ja kyllä rämpiminen tuntui lihaksissani seuraavana päivänä, ja oikeestaan vielä tänäänkin.
    Eli selässäni, ei olisi pitänyt lähteä rämpimään, muttakun halusin, niin menin, sanoi mies sitten mitä tahansa!
    Ja oli se sellanen reissu, että siinä kiinni ollessani, niin itku meinasi tulla, mutta nyt jälkeen päin naurattaa aina,,kun sitä mietin, kun kiinni lumessa olin, niin visusti, että luulin siihen jääväni!
    Ja kyllä ne linnut siellä jään reunalla oli varmaan pikkasen isompia kuin sorsat, muttei paljon.
    Oliskohan ollut jotain tukkasotkia??
    Ja Irma, taidat olla oikeessa lumikenkien suhteen, että ne uppoo kyllä nyt pehmeeseen lumeen aika syvälle, ettei nyt tällähetkellä niistä varmasti kamalasti apua olisikkaan.
    Vaikka sellaset olisikin kiva omistaa.
    Mutta se kääntölapio voisi täläkertaa ollakkin se parempi vaihtoehto:.
    Niin, ja mä muuten selätin sen lumen,,,sanoi Taru, mikä oikeesti onkin vähän niinkuin totta!
    Selätin, kun pääsin irti ja selättämällä sittä pääsin, kun selälläni kierittelin siittä pois!
    Hi Hii, oli kyllä aikamoinen reissu, mutta jälkeenpäin näin aattelen, että ihan hyvä reissu olikin ja kivakin ja hauskakin vielä Hi!

    VastaaPoista
  22. Miten rakastettavan ihana harmaa lato ja sen upeat ovet... =D ♥

    VastaaPoista
  23. Valokuvaajana heittäydyt rohkeasti vaaroihin, mutta tuot samalla tuulahduksen jännittävästä seikkailusta ja upeita kuvia kaikkien nähtäväksi!

    Pidän latokuvistasi!

    Saman kokeneena lähetän täältä myötätunnon aaltoja sinulle. Raahasin mukanani kameran jalkaa siinä ainoassa terveessä kädessä ja kyselin itseltäni järkeni perään..

    VastaaPoista
  24. No voi jests sentään sun seikkailua! En voinu olla nauramatta kun kuvittelin sinua siellä tököttämässä lumihangessa ja vilkuilemassa että näkeekö joku:-)))).
    Varmaan oli hätäkin, mutta kun,kuitenkin selvisit kunnialla pois niin jälkeenpäin voi nauraakkin.
    Upeita kuvia linnuista kuitenkin sait!

    VastaaPoista
  25. Hyvä että kuitenkin pääsit pälkähästä, muuten olisivat jääneet sotkat kuvaamatta =) Hienot kuvat ja hauskasti kerrottu kuvausmatka.

    VastaaPoista
  26. Ihan henkeä pidätellen luin rämpimistarinasi ja vasta kun olin päässyt loppuun, annoin oman hengitykseni tasaantua. Luen näköjään paitsi silmilläni myös keuhkoillani seikkailuistasi ja kyllä sydänkin eläytyi matkaasi niin että se lyödä jumpsutti kiivaasti ja kädet melkein hamusivat pelastusköyttä.

    Onneksi on harakka ja harakan intomieli ja valokuvat ja tarinat, jotka aina kuitenkin päättyvät onnellisesti :).

    Minun mieheni sanoo välillä ideoilleni: ei, ei, eivoi, ja minä siihen: kyllä voi, voi, voi. Ja niin sitä sitten taas mennään vaikka minne. Lopulta kaikki päättyy hyvin.

    VastaaPoista
  27. Una:
    kiva, kun tykkäsit!
    Kaanon:
    Voi sua, toivotaan, että pian sat sen kipsin pois kädestäsi!
    Rauni:
    Saa nauraa, nauran mäkin nyt jo sille!
    Mutta oli se aikamoinen kokemus!
    Demetrius:
    Sano muuta, onneksi pääsin pälkähästä, enkä jäänyt siihen lumihankeen kiikkiin, ja linnuistakin sitten sain kuvan!
    Lastu:
    Voi kiitos tuhannesti asulle taas niin ihanasta kommentistasi.
    Mutta arvaa vaan, hukuinko mä lumeen toisenkin kerran, lauantaina, kyllä, hukuin, ja en olisi ilman miestäni sieltä ylös päässytkään, ja kaikki tapahtui vielä hautausmaalla!
    Mutta luojalle kiitos, siellä ei ollut muita ja mun oli pakko huuttaa oikein apua, että mies kuulisi, ja tulisi apuun,
    Tästäkin tarinasta pitäisi kirjoittaa oikeen.. mulle nyt vaan sattuu näitä kommelluksia aina...
    Mutta kiitos sulle!

    VastaaPoista