maanantai 26. huhtikuuta 2010

LUONTOPOLUILLA TÄNÄÄN


Tänään mentiin miehen ja pojan kanssa Aurajärvelle
ja sitten käytiin vielä Lammelassakin.

Ja heti jo matkalla bongasin tällasen kauniin perhosen

Sen nimi on Suruvaippa.

Mun mielestä se on kaunis perhonen.
Näitä oli siellä tiellä lämmittelemässä monta muutakin ja nokkosperhosia oli myös.
Oikein tarvi varovasti ajaa, ettei oltais ajettu niiden päälle.

Nokkosperhosesta sain vähän kauempaa kuvan,
ne kun olikin niiiiiin liikuvaisia, ettei hetkeäkään malttaneet olla paikoillaan.

Siellä oli niin paljon leskenlehtiä, että ihan keltasena oli joka paikka.
Kuljettiin siellä latupohjaa, mikä toimii näin, kun ei ole lunta, niin luontopolkuna.
Ja olikin kaunista paikkaa kulkea ja valokuvata.
Me pojan kanssa kuvattiin kilpaa!

Ja tietenkin mun piti muutama kuva niistä leskenlehdistäkin vielä laittaa.

Koska ne on kauniita kukkia,

ainakin mun mielestäni.

Siellä oli vielä järvessä jäätäkin, tässä on sellasta jään pitsiä.

Otin varmaan 400 kuvaa, että kyllä vielä riittää kuvia tännekkin lisää,
kunhan ehdin niitä katsoa.

26 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta luontoretkestä! Tallasin latupohjaa kanssasi ja ihastelin. Suruvaippaan olen minäkin törmännyt, se on todella kaunis perhonen ja aika suurikin. Ja leskenlehti todistaa sen, että kaukaa katsottuna se on aika vaatimattoman näköinen, mutta kun lähemmin tutustuu, niin se on todella kaunis! Näinhän se on joskus elämässäkin.... Noh, nyt rupesin ihan haikuilemaan...odotan innolla uutta luontoretkeä....

    VastaaPoista
  2. Kesäisiä kuvia olit postannut. Suruvaippa on kaunis perhonen, miksihän sillä on tuo nimi, ei se vaikuta yhtään surulliselta.
    Kaunista auringon valoa, jonka tuojana on leskenlehti. Sehän on jo alkukesä siellä, minä miellän nuo perhoset ja kukkaset kesään.
    Jäät viipyilee vielä pitkään, ainakin täällä, kun on noita yöpakkasia.
    Kiitos kauniista postauksesta, jään odottamaan lisää matkalta.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuviasi on ihana katsella.

    VastaaPoista
  4. Nuo perhoset ovat niin herkkiä, niin ihania...
    sinulle on taas suloisia kuvia, joita katsellessa aika vain pysähtyy..
    kiitos retkestä!

    VastaaPoista
  5. Perhoset ovat kauniita ja leskenlehdet ja sinun kuvasi. Tienpenkat ovat kauniin keltaiset täälläkin. Tuosta kuvamäärästä oli jo valinnanvaraa ;) Kyllä näitä on mukava katsella =)

    VastaaPoista
  6. Suruvaippa on kaunis perhonen. Ja olet saanut sen kauniisti kamerasi tähtäimeen. Leskenlehti on minun pikkukesäkukkani joka sanoo: Katso, kesä on jo täällä!

    VastaaPoista
  7. Meillä lentelee suruvaippa joka vuosi tuosta kallioiden yli, enkä yhtään usko sen tuovan mitään surua. Meillähän olisi pelkkää surua, jos siihen uskoisin. Päinvastoin se tuo iloa kauniilla ulkomuodollaan.Se on lempiperhoseni.

    Leskenlehti on todella kaunis, etenkin näin läheltä kuvattuna. Samoin jään pitsit. Uskonkin että kamerasi napsui, on kiva ottaa paljon kuvia ja kotona sitten katsoa, mitkä niistä jäävät näytettäväksi tai muuten jemmaan.
    Hieno retki luontoon, kiitos :-)

    VastaaPoista
  8. Hienosti sait suruvaipan kesytettyä kuvaan. Upeita kuvia! Minä jo kovasti odottelen voikukkien kukintaa. Moni niitäkin inhoaa, mutta minusta keltaisenaan leimuava voikukkapelto on varsin kaunis. Ihan niin kuin tuo leskenlehtikin. Eläköön-huuto rikkaruohoille! :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä on kaunis tuo suruvaippa, niin kuin kaikki perhoset. Auringolla on mahtava voima, se vielä näin kylmälläkin saa säteillään luonnon heräämään. Upea luontoretki. Kiitos!

    VastaaPoista
  10. Eikös olekin vaikeaa valita isosta määrästä, kun tekisi mieli laittaa kaikki,varsinkin jos ovat näin upeita!

    VastaaPoista
  11. Sinulla on ollut antoisa retki. Olen minäkin nähnyt metsässä perhosia, mutta ei ole ollut aikaa kuvata.

    VastaaPoista
  12. Ihan samanlaiset perhoset lenteli eilen minunkin poluillani ja leskenlehtien kukinnoissa. Minulla ei kuvia niistä, jotta mukava, kun sinulta on niin komeita kuvia :)

    VastaaPoista
  13. Hienoja otoksia retkeltä. Kevät näyttää siellä olevan pidemmällä kuin täällä. Leskenlehtiä en ole vielä nähnyt, mutta nokkosperhonen lämmitteli kaupan seinustalla. Oli vaan niin ylhäällä että luovuin kuvaamasta.

    VastaaPoista
  14. Niillä kukilla on piäniä sarvia :)

    VastaaPoista
  15. Kauniit kuvat perhosesta.
    Leskenlehdet ovat kuin pieniä aurinkoja.

    VastaaPoista
  16. Komee suruvaippa. ihme, että ovat jo heräneet. Meillä päin ei vielä ole näkynyt, kun jokunen sitruunaperhonen.

    VastaaPoista
  17. Kiitos perhosopastuksesta, unohdin jo, että tuo kaunokainen on suruvaippa. Erittäin kaunis perhonen.
    Tänään mietin, että miten aikaisin keväällä perhoset lähtevätkään liikkeelle.
    Kauniita kuvia ja varmaan kiva retki teillä : )

    VastaaPoista
  18. http://sveanmaa.vuodatus.net/26. huhtikuuta 2010 klo 22.00

    Siellä on niin kesäistä jo että kateeksi käy ;=). Tosi kaunis tuo suruvaippa-perhonen, vaikkei se nimi minusta sille sovi. Minäkin näin pyhänä perhosen mutta en tiedä mikä se oli. Kuitenkin täällä on lunta vielä vaikka kuinka, mutta kaipa se löysi jotain syötävää kuitenkin.

    VastaaPoista
  19. Meni vähän nimi ja osote vääriin paikkoihin.
    Jos et hoksannu niin se olin minä tuo äskeinen.

    VastaaPoista
  20. Hienoja kuvia olit saanut perhosista ja leskenlehdistä.
    Kevät on ihanaa aikaa kun luonto alkaa heräilemään:)

    VastaaPoista
  21. Upea luontoretki sinulla. Suruvaippa on kaunis perhonen. Eipä ole vielä tullut vastaan täällä. Tulisi nyt lämpimämpiä ilmoja ja lakkaisi tuulemasta, niin voisi taas perhosiakin bongata. Lisäkuvia odotellessa....! :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos teille taas ihan kamalasti!
    Ja kiva, kun olitte mukanani luontoretkellä, se on aina kivaa, kun on paljon kavereita.
    Suruvaippa on kyllä tosi kaunis perhonen.
    Perhoset tulivat lämmitteleen, kun oli lämmin päivä, siks niitä oli varmaan niin paljon.
    Leskenlehdetkin on kauniita, ja kun niitä tutkii läheltä, on tosi kauniita.
    Ja isopeikko sanoi, että niillä on pieniä sarvia ja taitaapa niillä ollakkin, hi!
    Voikukkakin on kaunis, meillä ei vielä niitä ole, mutta kunhan tulee, niin huomaatte kyllä sen!
    Ota Zilga kamera mukaan sinne puusouvviin, ja kun levähdätte välillä, niin sitten ei kun kuvia, naps naps!Äkkiä perhoset kameraan!
    Ja on marjukka vaikeaa valita suuresta määrästä kuvia, kun oikeesti haluaisi näyttää jokaisen!
    Ja oli meillä kiva retki, oli hieno ilma ja luonto ympärillä, se oli siinä kaikki, mitä tarvitsimme!
    Kiitos kaikille!

    VastaaPoista
  23. Hyvä kun oli leskenlehtiä tarjolla talviunilta heräänneelle nokkosperhoselle. Suruvaippakin on kaunis perhonen. Hienosti olet kukat ja perhoset kuvannut.

    VastaaPoista
  24. Kovin kesäiseltä näyttää, paitsi tuo jäänreuna.

    VastaaPoista
  25. Irma:
    Kiitos Irma sulle, ja oli kiva retki, löytyi paljon leskenlehiä ja nokkosperhosia ja suruvaippojakin, vaikka joku ennustikin mulle huonoa , kun suruvaipan näin...?
    Mutta kai niitä nyt muutkin näkee, eikä aina surua tuota silti.
    Ja siks, jos surua tuottaa, niin mulle olisi surua ja paljon, koska näin niitä tosi monta!
    Hullukaali:
    Niin, aika kesäiseltä siellä muuten näyttikin, paitsi joissain paikoissa kuitenkin vielä lunta ja jäätäkin vielä!

    VastaaPoista