tiistai 27. huhtikuuta 2010

VIELÄ LUONTOPOLKUAMME osa viimeinen tällä kertaa.


No niin, tästä lähdimme, eli Aurajärveltä

Mikä olikin vielä jostain paikoin jäässäkin vielä.

Venekkin rannalta löytyi taas erilainen, kuin viime vuonna.
Oli kyllä viimevuoden venekkin vielä täällä.

Mutta tämä oli nyt taas "uusi" vene.

Mahdetaankohan niitä kerätä sinne, sellasia vanhoja löytyneitä veneitä.
Mitähän, jos Lastunkin vene täältä löytyy?
Mutta eipä taida olla samoja järviä.


Mutta tässä tällanen kanto, minkä löysin sieltä metsästä.

Ja siinä kasvoi tämä
metsätähden siemenkota kasvi. Mutta vain yksi ainoa.
Klikkaa, niin näet sen paremmin. Ylimmäisestä näet vielä paremmin.
Jostain syystä se kasvi onkin pudonnut postauksessani tuonne alemmas, mutta se olikin jo eilisessä postauksessa, eli se oli se potkupallo.


Jäkälää kasvoi kannon lähellä tosi paljon, ja sitä tietenkin pitää myös aina kuvata.

Ja tällasta rahkasammaltako tämäkin sitten on, tätäkin kasvoi paljon siellä.



Tämä kasvi seisoi siinä kannon päässä myös niin omistajan elkein,
pitihän sekin kuvata.

Näitä siinä myös oli, mitä lie?

Nämä nyt lykkää päänsä melkein minne tahansa, mutta kuvata silti joka kerta pitää, eli torvijäkäliä ovat.


No, tässä se jalkapallo nyt sitte taas onkin.
Eli on metsätähden siemenkota. Tieto tuli Irmalta.

Tässä näitä torvijäkäliä vielä, ja hämähäkit ovat kohta vallanneet ne.

Näitäkin siellä metsässä oli tosi paljon, jotain jäkälää myös.


Tässä alkaa kasvamaan jotain,

muistaisin, etä kallioimarre olisi ollut nimi, oikaisaa mua, jos ei oo.

Tuolla on sitten se Lammela, toinen paikka, missä käytiin.
Siellä on sellanen tosi pieni lampi, mutta aika syvä.
Joskus olen siinä käynyt uimassakin.


Ja tässä sitä kivaa latupolkua, jota käveltiin, pitkältikkin.

20 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Kauneutta tulvillaan. Kuinka hopeinen onkaan poronjäkälä kuvassasi. Ja monet jäkälät kuin hahmoja. Yhdessäkin näin etanan näyttämässä sarvia, siis huomenna tulee pouta? Ja kantotäti, niin upea hattu päässä, jotta ihan tuli itselle aivan samettinen olo. Ja ne veneet! Aah, kylläpä nauratti kommenttisi siihen uuteen veneeseen. Kiitos elämysretkestä. Miten kiinnostavana näkeekään maailman kameran läpi

    VastaaPoista
  2. Tuo "jalkapallo" on kiinnostavannäköinen olento. Nyt on tungettava nokka maahan, että sen näkisin itsekin luonnossa.
    Veneet eivät tainneet olla enää järvikelpoisia ;) Hieno kuvasarja kaikkinensa.

    VastaaPoista
  3. Kaunista ja lämpimiä tunteita aikaan saava postaus. Tekisi mieli myös lähteä retkeilemään luontoon näitä kuvia katsellessa. Kaikkea kaunista ja hauskaa olet löytänytkin.

    VastaaPoista
  4. Mahtava aamuretki! Kyllä Kiirepakolainen sai ihan suurennuslasin kanssa tutkia että sen metsätähden löysi. Taidat olla itsekin ihan kontillasi mennyt, kun kaikki hienoudet olet löytänyt. Taas olet todistanut, että katsomalla löytyy kauneus! Aivan ihania trumpettijäkäliä, kaiken maailman metsän pikkutörröttäjiä. Täytyypä itsekin torpalla vähän kontata ja suorittaa tutkimuksia...Mahtava kuvasarja, kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  5. Lähikuvat torvijäkälästä ja muista pienistä törröttäjistä ovat kyllä tosi ihania. Kuva rapistuneesta maalista on myös yksi suosikkini. Kaikki on kaunista, kun osaa hienosti kuvata ja oikeasta kuvakulmasta.
    Hieno oli retkenne ja kiva oli kulkea kannoilla ja naureskella, miten pyllistelit siellä ja täällä :-D

    VastaaPoista
  6. Komee sammalpöytä, kait teil oli kahveet mukana ja nautitte siinä :)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia näissä luontoretkissäsi. Jäkälä on kuin kristallia. Tuo kanto on hauskan näköinen, ihan metsän örkin näköinen.

    VastaaPoista
  8. Kauniita pieniä oletkin kuvannut, ihania sieltä lumen alta onkin paljastunut.

    VastaaPoista
  9. Niin kauniita kuvia olet taas ottanut. Se sammaltukkainen kanto oli yksi lemppareistani.

    VastaaPoista
  10. Nuo sammaleet, jäkälät ovat niin kauniita, niin herkkiä..
    Etenkin nuo torvijäkälät, ne ovat kuin shamppajalaseja metsän pikkuolioille..
    Kaunis oli retkenne..

    VastaaPoista
  11. Mukava oli kulkea luontopolullasi.
    Katselin, että kanto oli levittänyt aika kauniin sammalpöytäliinan päälleen. Siihen vain kattamaan piknikkiä

    VastaaPoista
  12. Hieno kuvasarja, kauniita kuvia, varsinkin nuo lähikuvat osaavat aina valloittaa minut!

    VastaaPoista
  13. Onkohan golfkentät ottaneet mallia tornijäkälistä ja metsätähden siemenkotelosta?! :D Aivan ihastuttavia jäkäläkuvia ja tuo kanto on ihan loistava! Tahtoo sellaisen mökin nurkalle! Meiltä on löytynyt nyt lumien sulaessa vanhoista kannoista upeita kääpiä! Pääsispä jo tekemään jotain pihamaalle, mutta ensin pitää keskittyä itse mökin kunnostamiseen. Siihen meneekin varmaan koko armas kesä ja on yhtä ravaamista kotoa mökille ja takas. Onneksi on tiedossa viiden viikon loma, joten silloin ei meikätyttöä paljon netissä näy! :D

    Nyt vain hyvää vappua jo näin etukäteen, sillä huomenissa en ehkä kerkee blogikierroksia tehdä.

    VastaaPoista
  14. Kuin ois kannoillas kulkenunna...Oli kiva retki. Kiitos Sinulle :-) Noin alas en minä näillä titaanipolvillani pääsekkään kuvaamaan. Sieltähän ne mielenkiintoisemmat ihmetykset löytyy..

    VastaaPoista
  15. Tuo sinun löytämä kantosi on kyllä aivan upea, vastaavaa en ole ikinä nähnyt Minun luontoretkelläni (eilen tehty ja tänään laitettu blogiin) ei enää lunta eikä jäätä näkynyt. Kevät on ilmeisesti pidemmällä täällä, koska valkovuokot jo kukkivat ihan yleisesti.
    Pääsin siis kanssasi hiukan omaani talvisemmalle retkelle. Kiitos!

    VastaaPoista
  16. Kuvakirja. Kuvakirja ihan selvästi :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos taas kaikille kommenteistanne!
    Ja ihanaa, mehtäsielu, jos tykkäsit ja löysit erilaisia hahmojaki jäkälissä, niin mäkin niistä löydän, ja siksi kai niitä tykkäänki kuvata.
    Kiva oli, kun matkasit mukananani!
    Nyt vaan Zilga nokka maatakohti, kyllä niitä varmaan jossain on ja löyty muitaki hjalkapalloja, vaikken löytänytkään kuin tän yhen,.
    OPehmytpiirto, kannattaa kyllä lähteä luontoretkelle, siellä on paljon mielenkiintoisia asioita!
    Ja kiirepakolainen, välillähän sitä on siellä ihan mahalleen mentävä, nauruttaa oikein itseni, kun sielä rämmin ja jos kaadun, niin kamerahan ensin mieleen tulee, ettei sille vaan satu mitään ja sitten vasta ite.
    Mä olen muutenkin sellanen kompuroija, että ihme, että vielä on jalat jotenkin tallela!
    Kiva, sirri, kun tykkäsit olla mukana, säkö sen yhen leivän veit, mitä haettiin?? he hihii!
    Kahvit on aina melkein mukana ja leivät myös, nyt vaan sirri vei yhen leivän ja mulle jäi pikkasen nälkä..
    Mä tykkäsin myös siittä kannosta, susu, se oli kyllä hauskan näkönen.
    Kyllä niitä kaikkia sielötä lumen alta on paljastunut Tia ja Anskukka, ja akanto on munkin suosikkini.
    Sähän sen Hanne sanoitkin, siltähän ne vaikuttavatkin, metsän pikkuasukkaiden shamppanjalasit!
    ja Arleena,se kanto on ollut monen muunkin mieleen, niin munkin, se olikin hieno pöytä siellä, siinä oli tarjolla jos jonkinlaista jäkälää ja sammalta!
    Miiwi, kiitos, kun pidit kuvistani.
    TeeTee,kanto on munkin mieleeni, ja kivaa, kun mökilläsikin on vaikka mitä kiva kuvattavaakin. ja varmaan aika siellä kuluukin.Ja hyvää vappua sulle myös!
    Anna, kiva, kun tulit mukaan retkellemme, ja mä meen ihan maate, jos en muuten kuvaa saa, hi, mutta vaatteet onkin sitten, kun kotiin tuun, niin jonkinverran likasia, ei kukaan varmaan uskoisi, että olen tulossa kuvaamasta!
    Eila, kävin kurkkaan sunkin luontoretykeäsi, kivaa oli sielölä!
    Isopeikko, kuvakirjako, mutta se oliskin hieno asia, jos näit kuvissani kuvakirjan!Kiitos!
    Ja kiitos kaikille!

    VastaaPoista
  18. Ihana metsäretki.
    Suuruudesta pikkuriikkiseen. =) ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  19. Heips! Ai että miten kauniita kuvia olet napsinut..oikeen ilo katsella! Oikeen hyvää Wappua!

    VastaaPoista
  20. Kaanon:
    Siittä mä itekkin tykkäsin, ja kiva, jos sinäkin.
    Una:
    Kiitos una.
    PÄIVI:
    Kiva, jos tykkäät kuvistani, ja kiitos kehuistasi.
    Hauskaa vappua myös sulle!

    VastaaPoista