sunnuntai 23. toukokuuta 2010

TUTTUJA JA TUNTEMATTOMIA LEHTOMETSÄSSÄ

KLIKKAA KUVIA, näet paremmin.
Sinivuokko siinä katselee vielä pahka kaverinaan.

Mutta tämän nimeä en muista, vaikka olen kukan nähnyt monta kertaa.

Mutta tällasta en ole ennen nähnyt edes.


Tämä asusti Vanhankosken vieressä olevassa lehtometsässä.

Viime keväänä käytiin vähän myöhemmin, eli silloin ei kukka enää kukkinut.

Kukat ovat kaikki ihan siitepölyn peittämiä.

Näitä kasvoi siellä vaan yhdessä paikkaa.

Kasvupaikka oli vähän heinäistäkin
ja siinä oli ollut joskus aikoinaan joku rakennuskin.
Mutta suuria puita siinä ympärillä kuitenkin kasvoi paljon,
eli oli sellasta lehtometsän näköistä.
Kukka oli isompi kuin esim. valkovuokko.
Nämä tunnen, ne ovat ketunleivän kukkia ja lehtiä.
Näitä tulikin syötyä mukulana paljon.

Mutta mikäs tämä sitten on, kukka on melkein samanlainen kuin ketunleivän kukka, mutta pikkusia eroja siinä on kukan keskustassa.
Eli jos joku tietää näitten kukkien arvoituksen, niin olisi kiva tietää.
Toi keltanenkin on mulle ihan mystinen kukka.
Olisin ottanut sieltä paljon enemmän kuvia, kuin nyt sain otettua, mutttakun siellä oli hyttysiä ihan KAMALASTI!
Ja ne olivat todella nälkäisiä, ei voinut laisinkaan pysähtyä, että henkeni edestä nämäkin kuvat otin!

26 kommenttia:

  1. Tuo ensimmäinen oli tähtimö, jota et muistanut. Muita en lähde edes arvailemaan. Mitä litteitä seuralaisia tuossa keltaisen kukan terälehdillä on.Voiko ne olla punkkeja.
    Luonnosta nauttisi erilailla, jos siellä ei olisi niin paljon noita seuralaisia.

    VastaaPoista
  2. No huomenta ja kiitos lehtometsäkierroksesta! Kauniit kukat olet kameraasi vanginnut, vaikka itikoita karkuun juoksitkin, hih...henkesi edestä!
    Juuri itikat, hirvikärpäset ja punkit pitävät minut pois metsistä...saan niistä valtavia paukamia. Ja yhden borrelioosin sairastaneena en halua enää toista... Mutta näin kuvista katselen mielelläni metsää, sen elämää...Kiitos Harakka aamukierroksesta :)))))

    VastaaPoista
  3. Hyttysiä on tänä vuonna älyttömästi, ei tarvitse edes mennä metsään :/ Noita kukkia en tunnistanut, pitäisi ihan katsoa jostain kasvikirjasta, tuo keltainen vaikutti mielenkiintoiselta (=harvinaiselta?) Ja ihana vastakohta tuossa sinivuokko-kääpä-kuvassa. Tykkään taas.

    VastaaPoista
  4. Ensimmäistä veikkaisin kevättähtimöksi, toinen varmaankin mukulaleinikkiä.

    VastaaPoista
  5. En tunnista minäkään noita kaikkia, mutta pääasiahan on että ovat kauniita ja niitähn ne ovat :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja pieniä kukkia taas olet reissullasi löytänyt, pitäisi tuonne metsään mennä piipahtamaan.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoisia kukkasia löysit ja toit meidän tutkittavksi, kauniiden kuvien välityksellä.

    VastaaPoista
  8. Hienoa. Kauniin keltaisen mukulaleinikin kuvia minäkin näytin pihaltani.

    VastaaPoista
  9. Yksinäiset pahka ja sinivuokko ovat lyöttäytyneet yhteen. Niin se on: hyvin erilaiset voivat viihtyä yhdessä. Tosi hieno kuva.
    Kauniita värikkäitä kaikki kukat. Paljon on sielläkin näköjään siitepölyä, meillä myös. Onneksi hyttyset eivät tykkää näistä kuivista kallioista ja lintulampeenkin vaihdamme veden sen verran usein, ettei siellä ehdi kasvaa hyttysporukkaa.

    VastaaPoista
  10. Tuo ylimmäinen kuva on kerta kaikkiaan mahtava!
    (Marjukan blogin kautta tänne eksyin)

    VastaaPoista
  11. Äh, hyttyset ovat raivostuttavia! Hyvin olet kyllä kunnostautunut kuvien otossa itikoista huolimatta. Kaunista katseltavaa, kiitos.

    VastaaPoista
  12. Tähtimö on nimensä veroinen, se loistaa tosiaan kuin tähti vihreyden keskellä ja on kaunis. Tuo keltainen kukka kukkii keväisin, sitten se katoaa tykkänään ilmestyäkseen uudelleen taas keväällä. Meillä on sellainen mökillä, tunnistin sen lehdestä.
    Aivan upeita kuvia taas kerran!

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia! Hyttysiä tuntuu jo olevan ihan kiusaksi asti, yäk! Suloinen sinivuokkokuva! Minusta tuo näyttää lehtotähtimöltä tai vata, jonka tunnistaa viisihaaraisesta luotistaan. Keltainen mukulaleinikin väri vetää kirvat luokseen.
    Olisiko tuo alimmainen kurjenpolvi, valkoisenakin niitä löytyy. En mikään asiantuntija ole, mutta mielelläni tutkin ja arvuuttelen.

    VastaaPoista
  14. Tuttuja kukkijoita osa, keltaista en tunne. Ja tuo alimmainen on tutun näköinen. Ensin ajattelin sudenmarjaksi, mutta ei se ole se.

    Kaunis kukkakierros luonnossa.

    VastaaPoista
  15. ihania, herttaisia kukkasia..
    niin kauniita!!

    VastaaPoista
  16. Kyllä aina näköjään lajit selviävät, kun kysäisee.
    Minä kun en tunne mitään, niin voin hyvin sanoa kaikki ne väärät ehdotukset, kuten että ensimmäinenhän on MELKEIN kuin käenrieska ja viimeinen albino metsäkurjenpolvi..
    sanoo kukista täysin tietämätön huonosti biologiansa (kansakoulussa juonnontieto) lukenut Eila

    VastaaPoista
  17. Minä juuri kyselin blogissani että mikä tuo ketunleipä on :) En tiedä miten sitä tunnistanut!

    VastaaPoista
  18. Voi, miten hienoja kuvia. Etenkin se ensimmäinen on todella hieno! Kiva, kun olet ollut ahkera kamerasi kanssa. Minulla en ole ehtinyt kuin näppäilemään aina ohimennessä.

    VastaaPoista
  19. Käenkaali/Ketunleipä tuo alimmainen, Oxalis.

    VastaaPoista
  20. Olisi se... jos joskus löytyisi hyttysten tyhjäksi imemä ihmisen kuori, kamera täynnä mitä hienoimpia kukkien kuvia :) Hyvä että tulit pois sieltä :)

    VastaaPoista
  21. Kaunista!
    Ketunleipiä, suolaheiniä ja tien pientareilta mansikoita, niitähän lapsena syötiin.
    Eikä kukaan varoitellut saasteista tai muista epäpuhtauksista.
    Itikoita on, ja sitten jotain pieniä mäkäräisiä joiden puraisu jättää kuin paarman paukaman.

    VastaaPoista
  22. Kiitos teille kaikille taas kommenteistanne!
    Ja kiva, kun tiesitte kukkien nimiäkin, toi keltanenkin oli mulle niin outo, etten koskaan olisi sen nimee mistään löytänyt ilman teitä, kiitos!
    Siis, ylin oli Tähtimö
    Sitten keltanen on Mukulaleinikki ja
    alin, luultavastikkin on kurjenpolvi, niitäkin näkyy olevan montaa väriä.
    Mä muuten myös Pehmytpiirto katselin kotona sitä möttiäislieroo siinä kukalla, niin ajatus oli ihan sama, että oliskohan punkki..IIIIIIKKK!
    Enhän mä siellä tollasia nähnyt, mutta kotona koneella vasta paremmin näin, ja kun vielä suurensin , niin kamala, arvaa vaan, tutkeinko itteni???
    Ja Kiirepakolainen,, ne hirvikärpäset on sellasia, että silloin pysyn metsästä pois kokonaan.
    Ens kerralla varaudun hyttysmyrkyin ja saappaitten kanssa.
    Kiva Hanni, kun tykkäsit.
    kiitos Anskukka , tiesit molemmat oikein.
    Zilga, tias, valokin värsyjä:
    Pieniä kukkia olivat, mutta mä tykkäsin niistä ja kiva kun tekin!
    Niin Hannele, sullahan kasvoi niitä omalla pihallasi, voi kun kiva! Nyt muistin sen...
    Uuna, riikka ,Susu:
    Sulla Uuna ei oo siellä sen kallion vuoksi paljoa hyttysiä, mutta tuolla lehtometsässä oli n iin kosteaa ja lämmintä, niin niitä oli siellä kyllä niin paljon, että oikein pelotti.
    Tule uuden kerran Riikka, ja kiva kun löysit tänne.
    Susu, Hyttyset ovat kamalia riesoja, ei pystynyt pysähtyyn, kun heti parvi oli niskassa, ens kerralla varustaudun myrkyin!
    Kaanon, Miiwi, arleena, hanne, eila:
    Kiitos teille, Kannon, sä tiesitkin sen ekan kukan, ja toinenkin oli sulle tuttu mökiltäsi.
    Mä en vaan ole ikinä moista ennen nähnytkään.
    Ja sä miiwi tiesit ne kaikki..mä en ensin uskonut tota viimestä siksi kuin sanoit, mutta sitten kävin googlettamassa sen, niin onhan niitä valkoisenakin.
    Kyllä täällä lajit selvenee, se on hienoa!
    ja Eila, metsäkurjenpolvi olikin ihan oikein, niitä onkin valkoisenakin.
    Mari, ruska, Hannele,isopeikko:
    Sä mari olet sen verran mua nuorempi, ettet ole syönyt niitä sitten mukulana, jos et sitä tunne.
    Mutta kaunis se on kukkanakin ja menee hienosti pitkin maata.
    Siittä ekasta kuvasta on moni muukin tykännyt ja kyllä itekkin siitä tykkään, on sellanen vähän erilainen kuva.
    Ketunleipää oli siinä, missä paljon oli valkoisia kukkia, mutta sitten ihan alimmainen kukka ei ollutkaan sitä samaa kuitenkaan, vaan se olikin kurjenpolvea, niitä on valkosenakin.
    Muistuttaa kyllä tosi paljon ketunleipää, mutta kukan keskusta on erilainen.
    se oli kuule isopeikko viittävaille valmista, ettei musta tullut sellasta tyhjää ihmiskuorta!!Ja sinne olis jäänyt kukkakuvat kameraan, mutta jos siellä vaikka asusti keijuja ja peikkoja, niin he olisivat saaneet kukan kuvat ja katsella niitä sittten pitkinä talviiltoina!
    Kiitos kaikille oikein paljon!

    VastaaPoista
  23. Kauniita kukkasia olet kuvannut. Nuo hyttysethän ne ovatkin joka kesän riesa varsinkin metsässä. Nyt kun on satanut, niitä varmaan kuhisee siellä!

    VastaaPoista
  24. Rauni:
    Nyt on kyllä hyttysiä paljon enemmän, kuin yleensä on ollut.
    Luin jostain lehdestäkin, että sanottiin olevan niitä tosi paljon tänä kesänä ainaskin täälläpäin!

    VastaaPoista
  25. Viimeinen kuva on ojankurjenpolvi, Geranium palustre. Siellä on muitakin kuvia.
    kts:
    https://picasaweb.google.com/111436487790939603765/6LuonnonKasvitNaturalPlants2010Part6KevaanAikaSpringtimeFruhlingszeit#5481614582274809266

    VastaaPoista
  26. Olipa hauska yllätys, että tämäkin kukka sai nimen lopulta, kiitos sulle oikein paljon!
    T: Harakka

    VastaaPoista