sunnuntai 2. toukokuuta 2010

VAPUNPÄIVÄNÄ


Lähdettiin siskon ja hänen miehensä kanssa ajeleen Turkuun päin.
Ja löydettiinkin sieltä hieno kuvauskohde.
Tämä onkin teille monille tuttu paikka, ainakin Uunan sivuilta.

Harmitti vaan, kun aurinko ei paistanut ja oli tosi synkkä ilma.

Eli kuvistakin sitten tuli sen mukasia.


Hieno paikka kyllä tää Nautelankoski oli.

Vanha myllykin siinä oli kuin uusi.

Sen jälkeen lähettiin kohti Ruissaloa, sinne meren rannalle.
Siellä oli paljon tosi kauniita rantahuviloita.

Sitten löysin kukkiakin , mutten yhtään tiiä, mitä ovat.
Tämä kukka kasvoi siinä tien vierellä jonkun nurmikolla,
mutta pakkohan siittä kuva oli ottaa, kun ihan tienvieressä kuitenkin niitä oli.

Ps. Anskukka ja Unelma tunsivat mun kukkani, eli tämä on Pystykiurunkannus


Toisella puolella tietä oli sitten taas tällasia kaunokaisia.
Siellä kävi vaan niin TOSI kova tuuli, etteihän siellä mitään makroiltu.
Että kukkakuvatkin on vähän epätarkkoja.

Ja tämä on Kevättaskuruoho.
Kiitos Unelma ja Anskukka!

Kotiinpäin mentäessä Silja Eurooppakin siellä vilahti.

Jossain vaiheessa pikkasen aurinkokin pilkisti esiin välillä.

Mutta näitä Valkoposkihanhia siellä oli ihan mahdottoman paljon.

Niistähän sitten pitikin kuvia napsia.

Niitä oli iso alue ihan täynnä, mutta kulkivat kivasti silti pareittain.

Sitten kauempana oli tällanen Meriharakka.

Tuli aika huonoja kuvia, oli sen verran kaukana, eikä ollut jalkaa mukana.
Kotimatkalla aurinko alkoi paisteleen jo kauniisti, tässäkin niin kirkkaasti paisteli kerrostalon ikkunoihin.
Nyt tässä tän verran kuvia tästä reissusta.

21 kommenttia:

  1. Hahaa, tunnistin paikan jo sivupalkin pikkukuvasta. Sitten tuli kiire katsomaan, voinko uskoa silmiäni. Olette siellä olleet oikeasti, me olemme huomenna menossa ottamaan kuukauden kuvaani. Näyttää vettä vielä olevan.
    Kuuluiko parkkipaikalle asti kohina? Enoni on ollut viimeisenä myllärinä tuossa myllyssä. Myllärintupa on kyllä uusittu lapsuuteni jälkeen.

    Olet saanut tosi hienoja kuvia ilman aurinkoakin. Joskus aurinko tekee liiankin jyrkät varjot, joten ehkä hyvä näin. Hienoa :-)

    VastaaPoista
  2. Katsos miten reitit sivuavat hauskasti :)

    Taitavat kukat olla joitain Turun erioisuuksia! Ei mitään hajua...

    VastaaPoista
  3. Vappupäivänä Turussa. Ei satuttu näkemään vaikka tehtiin kävelyretki mekin. Ei tosin Ruissalossa eikä Nautelankoskella. Komeita kuvia olet saanut.
    Pitääpä käydä tuolla Ruissalossa ja samalla kasvitieteellisen puutarhan pihalla katsomassa käenrieskoja ja scilloja ja paljon muuta.

    VastaaPoista
  4. Entisenä lietolaisena on tosi kiva nähdä kuviasi.

    VastaaPoista
  5. Nyt täytyy lähteä myös Turkuun. Olen siellä parina keväänä käynytkin, kun poika opiskelee siellä. Jospa vaikka syksyllä pistäysin.

    Kauniita kuvia ilmoista huolimatta, voi sitä pilviselläkin kuvata ja tulos on nautittava, kuvistasi sen näkee.

    VastaaPoista
  6. Ensimmäisen kukan nimi on kiurunkannus. Niitä kasvaa Ruissalossa villinäkin,pieni sipulikukka.
    Ruissalo on kesällä ihana paikka. Siellä on aina käytävä, kun Turkuun pääsemme.
    Nautelankoskikin on tuttu paikka, joen rantatörmät ovat kesäkukkien aarreaitta.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, Blogistanin väen kantapaikkoja!
    Pitää varmaan joskus tehdä blogimiitti tuonne koskelle tai Ruissaloon :)

    VastaaPoista
  8. Pieni lila kukka on pystykiurunkannus, ja toinen kevättaskuruoho. Molemmat luonnonvaraisia ihanuuksia.

    Olinpa minäkin hämmästynyt, kun Harakan blogissa oli Turusta ja Liedosta kuvia. Ruissaloon olen minäkin ensi viikolla menossa. Kohta on siis blogistania täynnä Ruissalokuvia. ;)

    Olisi kyllä hirmuisen hauska nähdä teitä joskus livenä!

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia otitkin ja sait ne jo tännekin! Meriharakka tuo lintu näytti olevankin. Tuo alimmainen on kuin arkkitehdin piirustus!

    VastaaPoista
  10. Kaikki muut on näemmä olleet Turussa, kun minä poistuin kuvioista! :D Hienoja kuvia otit huonoista olosuhteista huolimatta ja erikoisiakin sait mukaan reissulta.

    VastaaPoista
  11. Uuna:
    Kyllä kuulu kosken pauhina jo parkkipaikalle, vaikka kova tuulen huminakin kävi.
    Oliko se myllärintupa, se punanen nätti talo siinä mäenpäällä? Mä kuvasinkin sitä myös.
    Saitkos hyviä kuvia, nyt paistoi tänään aurinko kuitenkin, oli valoa.
    lepis:
    Kyllä joskus huomaa, että maailma on pieni.
    arleena:
    Me ajettiin siittä kyllä ohi, sen kasvitieteellisen puutarhan ja ajattelinkin, että sinne olisikin joskus kiva mennä ihaileen kauniita kasveja.
    Hannelen paratiisi:
    Olipa kiva kuulla, että sieltä olet kotoisin. No sitten kuvat olivatkin tuttuja sulle!
    Pehmyt piirto:
    No siellähän munkin poikani on opiskellut ja opiskeleekin vielä, tai nyt tekee lopputyötään ja on jo työelämässäkin vähän kiinni.
    Unelma:
    Voi kun kiva, että tiesit ylimmäisen kukan nimen ja niitä kyllä oli siellä paljon!
    Kauniita olivat ja kaunista paikkaa ja kesällä varmaan vielä kauniimpaa.
    SusuPetal:
    No tuntuu siltä, että melkein kaikki tuntevat paikat!
    Siellä sitten olisi blogistanian kokoontumisnyyttärit! (piknik kesällä oikeessa elämässä)!
    Anskukka:
    Voi, sä tiesit myös kukkien nimet, ja toisenkin.
    No, nyt voinkin lisätä ne tonne, niin muutkin saavat tietää niiden nimet.
    Ruissalo on kaunis paikka!
    Ja ihan totta, se olis hieno juttu joskus tavata kaikki livenä!

    VastaaPoista
  12. Majukka:
    joo, löysin sen, kun googletin kahlaajat, niin siellähän se tepasteli.
    No hyviä ja hyviä, mutta kuvia kuitenkin, hi.
    TeeTee:
    Näytti vähän siltä, että Turkulaisia oli paljon liikkeellä.
    Ja juu sain, ei täällä meilläpäin ole noita valkoposkihanhiakaan, enkä meriharakkaa ole edes nähnytkään ennen.

    VastaaPoista
  13. Tuonne Nautelankoskelle alkaa jo oikeasti tehdä mieli, ensin Uunan ja nyt sinun kuviesi houkuttamana. Missäspäin sellainen paikka tarkkaan ottaen sijaitsee? Tuo vanha mylly vaikuttaa erittäin kiintoisalta paikalta.
    Ei yhtään haittaa, vaikka on ollut pilvinen päivä, kuvasi ovat ihastuttavia1

    VastaaPoista
  14. Hienon paikan löysit, ei taida kulua vaikka sinäkin sieltä kuvia otat ;-)

    VastaaPoista
  15. Onpas sinulla monipuolinen kuvasaalis reissultasi. Kuvathan ovat ihan hyviä, mitä sinä vähättelet turhia.

    VastaaPoista
  16. Kaanon:
    Se oli kyllä kaunis paikka ja kesällä varmaan tosi kaunis.
    Siellä oli luontopolkukin, mikä vei lintutornille, sinne ei kuitenkaan lähetty.
    SE on varmaan Liedon kuntaan liittyvä paikka, mutta kysy Uunalta enemmän paikasta, koska mä vaan olin kyytissä, en sen enempää osaa neuvoa tietä sinne.
    Kiitos sulle.
    tia:
    Ei tainnut kulua mun kuvistani, eikä muidenkaan, kestää varmaan oikein hyvin sen!
    Oli kaunis paikka.
    irma:
    Kiitos sulle, mutten ite oikein ollut tyytyväinen, tappelin koko ajan kameran valotuksien kanssa... pöh, mä olin tyhmä, olisin vaan koko ajan ottanut automaatilla, niin olisi kuvat olleet kirkkaampiakin varmaan, tai sitten ei!

    VastaaPoista
  17. Ehdinpäs minäkin mukaan retkellesi=) Ihania maisemia ja kauniita kuvia, varsinkin koskikuvat! viikko sitten käytiin kylässä Ruissalon vastarannalla.

    VastaaPoista
  18. miiwi:
    Aina ehtii, ei jätetä ketään.
    Eikö olekkin kaunista paikkaa se Ruissaklo?

    VastaaPoista
  19. Hauskat ja kauniit kuvat, niissä silmä lepää ja mieli virkistyy. - Maisemat alkavat olla virtuaalisesti tuttuja ja aina yhtä kiehtovia. Itse harvoin eksyn oikeasti Lounais-Suomeen. Siksi kuvat sieltä päin ovat minulle niin eksoottisia.

    VastaaPoista
  20. Minäkin olen näistä kaikista blogeista bongaillut useitakomeita paikkoja, joista olen ajatellut että tuolla pitää poiketa jos joskus on siitä matka ohitse. Tuo Nautelankoskikin on ollut minun listallani.
    Ruissalo on varmaan kaunis keväällä, kun kukat kukkivat.

    Mukava matkakertomus, monenlaista näkyi ja varmaan kuuluikin.

    VastaaPoista
  21. Lastu:
    Olipa kiva kuulla, että olet jo virtuaalisesti tutustunut näihin maisemiin, sitten on kiva tulla joskus käymää Turkuun, sieltä löytyy varmaan vaikka mitä ja joka menoon, niin olen itekkin ymmärtänyt!
    Uuvana:
    Voin kertoa, että Ruissalo on tosi kaunista paikkaa, varsinkin kesällä.
    Siellä on vaikka mitä katseltavaa.
    Kiitos kommenteistanne!

    VastaaPoista