lauantai 26. maaliskuuta 2011

JOUTSENIA MEIDÄN JOELLA

Kyllä olikin ihana näky, kun  ainakin sata joutsenta, jos ei enempää, olivat laskeutuneet syömään tohon aika lähelle meitä.
Siinä on iso silta ja on matalikkoa, eli ne löysivät siittä jotain suuhun pantavaakin sitten.
Siinä ne varmaan muutaman päivän oleskelevat ja lepäilevät ja sitten jatkavat matkaa, kun sää sallii.
Oli se aikamoista rääkyntää ja kirkaisuja, kun sinne menin, kyllä niistä ainaskin ääntä lähtee!
Kuvat ovat vähän huonoja, kun aurinko paistoi koko ajan edestäpäin!
Mutta halusin kuitenkin ottaa näistä kuvia, kun huomisesta ei kukaan tiiä, eli ne olisivat voineet jo sitten olla jossain muualla!
 Joutsenia oli todella paljon, en olekkaan ennen nähnyt näin paljon kerralla täällä koskaan.
 Siellä ne makasivat, nukkuivat ja lepäsivät, toiset pesivät itseään ja toiset söivät jotain, mitä löysivät.

Toiset sitten vaan uivat ja nappasivat kalan, jos eteen sattui.
 Siten olikin näitä oikein kaunottaria, mitkä tulivat sukimaan itseään jäälle.
 Toiset katselivat uidessaan
 Pariskuntiakin oli.
 Ja sitten huomasin yhden kolmikon
 Ja ihan selvästikkin sillä ei ole silmät aukinaisena, vai eikö sillä olekkaan oikeeta silmää ollenkaan.?
 Ei vielä tässäkään kuvassa näy toinenkaann silmä,, vai nukkuuko se?
 No, hyvin kuitenkin on kait pärjännyt tähänkin asti niin pärjää edelleenkin.
Pesut vielä ja siten nukkumaan!

26 kommenttia:

  1. Voi mahoton! Kylläpäs kamerasi kanssa näkymän löysit. En ole koskaan luonnossa nähnyt noin montaa joutsenta yhtäaikaa. Ne on tulleet. Ne toi kevään!

    VastaaPoista
  2. Oi miten kauniita! Tulivat sitten oikein isolla joukolla....pitkän matkan, kyllä mahtavat olla väsyksissä huh!

    VastaaPoista
  3. Upeita joutsenia, meillekin on tullut järvelle pari.

    VastaaPoista
  4. Oijoi...Pääsisinpä minäkin joskus näkemään tämän ihmeen, siis kuvausetäisyydeltä. Voi ihmeitten ihmettä.
    Kiitos, että sain nähdä ihanat joutsenkuvasi

    VastaaPoista
  5. Jippii! Kun joutsenet ovat tulleet, se tietää varmaa kevättä. Huikea kuvakooste.
    Minäkin odottelen laulujoutsenten ilmestymistä, käyn joella usein asiaa tarkistamassa, mutta täällä on talvi vielä täysillä.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtavan "lahjan" sait, kun tuollaisen parven noita ihania lintuja sait nähdä ja ikuistaa! Ihana!! Minä olen nähnyt vain sen yhden viime viikonloppuna ikkunani editse lentäneen joutsenen tänä keväänä ja tässä yksi iltapäivä, kun tulin kotiin, niin kuulin tuolta koskelta päin joutsenen äänen. Olet onnen tyttö, Harakka, kun tuollaisen parven löysit!!

    VastaaPoista
  7. Minä olen aina ihmetellyt, kun ne rääppäilee kylmällä jäätiköllä, ettei niiden jalat palele. Minun palelisi :-)

    VastaaPoista
  8. Jääprinsessoja, -prinssejä, -kuningattaria ja -kuninkaita! Uskon nyt. Meillä on KEVÄT! Ihanaa.

    VastaaPoista
  9. No jo! Enpä ole minäkään tuollaista määrää ikinä nähnyt. Taitaa olla iso sukujuhlat siellä?
    Tai jossakin ja lepäsivät siellä välillä..
    Tuosta porukasta levittäytyy monelle järvelle.

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia upeista linnuista.

    VastaaPoista
  11. Wau! ompas niita valtava parvi. Hienoja kuvia. Oot osunut kohdalle sopivaan aikaan.

    VastaaPoista
  12. Miten ne ny kaikki sinne samalla kertaa. Valkeita lintuja valkealla lumella valkeassa valossa. Aika valoisaa :)

    VastaaPoista
  13. Onpa niitä paljon . Komeita koko joukko.
    Siellä on jo vapaata vettä joessa, jäät varmaan sulaneet ja lähtevät pian.

    VastaaPoista
  14. Upea kuvasarja!
    Muutamana päivänä on joutsenia jo näkynyt, olen ihmetellyt miten ne pärjäävät kun on vielä näin talvista.
    Mutta näyttääpä jossain olevan jo sulaakin.

    VastaaPoista
  15. Wau!!!täällä ei ole vielä sulia joten en ole ensimmäistäkäään nähnyt :(
    Ihania kuvausilmoja!!

    VastaaPoista
  16. Kauniita lintuja! Ja muutenkin niin Suomen värit kuvissa. Ihanan keväistä Varmasti oli elämys nähdä nuo kauniit linnut.

    VastaaPoista
  17. Hienoa, kun ovat saapuneet jo noin isoin joukoin. On täällä keskisessä Suomessakin jo paluumuuttajia näkynyt, muttei noin isoissa laumoissa. Yhtä pariskuntaa kuvasin sunnuntaina avoimen kosken lähellä. Komeat kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
  18. Ihan kuin olisin tullut joillekin mainossivuille, joihin asiantuntijat kuvaavat jotain kirjaa varten. Fantastisia kuvia. Kyllä taas tekisi mieli uutta kunnon kameraa, jolla voisi vähän kauempaa zuumailla kiinnostavia kohteita.
    Sinun blogistasi löytyy aina katseltavaa, kun vain ehtisi aina kaikkiin blogeihin kurkkia.
    Tämä homma antaa paljon, mutta myös varastaa aikaa ihan huomaamatta.
    Nautihan taas keväästä kamerasi kera.

    VastaaPoista
  19. Onpas niitä tosiaan paljon! Pitääkin joku päivä käydä katsomassa, joko meidän joella on joutsenia. Jännä tuo "silmätön".

    VastaaPoista
  20. Väinö pyysi kiittämään kommentistasi, vaan oletpas päässyt kuvaamaan komeaa parvea. Täällä lensi yksi joutsen viime viikolla iltahämärissä. Toivottavasti on löytänyt sulaa vettä ja ruokapaikan sekin.

    VastaaPoista
  21. Mahtavan hienon kuvauskohteen löysit, en noin montaa ole koskaan näynyt. Meille tullut kottaraisia ruokabaariin kylään.

    VastaaPoista
  22. Kiitos kaikille kommenteistanne, ja niitä oli kyllä tosi iso joukko, en ole mäkään ennen nähnyt.

    VastaaPoista
  23. Onpas paljon joutsenia. Itse en ole vieläkään päässyt laulujoutsenia kuvaamaan. (ainakaan muistaakseni)

    E. Salonen

    VastaaPoista
  24. Kiitos Ritalle ja E.Saloselle, t. harakka

    VastaaPoista