sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

VIIKOLLA OLIN METSÄSSÄ

Olin ainakin kaksi tuntia yksin siellä metsässä ja nautein olostani täysillä!
Siellä sai sieluni, ja koko minäni voimaa taas pitkäksi aikaa.
Istuin pitkään siellä kivellä ja vaan kuuntelin lintujen laulua ja seurailinkin heitä.
Peippo siellä ainaskin lauleli ja sitten pari kyyhkystäkin istuskeli lähipuussa.
Niistä en vaan hyviä kuvia saanut, kun olivat sen verran kaukana.
Mutta PALJON otin kuvia kaikesta, mitä siellä näin.
Melkein 600 kuvaa!
No, kotona ensin ainaskin puolet niistä poistin heti, kun koneella katsoin niitä, mutta jäi niitä vielä tosi paljon.
Mutta nyt laitan ensin tällaisia torvijäkälä ja jäkäläkuvia.

Klikkaa kuvia yksi ja kaksi kertaa, jos haluat nähdä vieläkin suurempana.





Metsässä olikin paljon kaunista jäkälää.
Tämä kuva meinasi joutua roskakoriin, mutta sitten katsoin sitä tarkemmin, niin en poistanutkaan sitä.
Sillä siinä on aurinko leikkinyt vähäsen ja tehnyt paljon pilkkuja joka puolelle.
 Puolukoitakin löysin tosi paljon,
 ja maistoinkin, nami!
 Sitten nämä mun rakastamani
 torvijäkälät ja näissä kuvissa myöskin
 rahkasammalta takana, oranssin värisenä.
 Niitä olikin tosi paljon!



27 kommenttia:

  1. Kannatti istua ja nautiskella...600 kuvaa! Oot sitten antanut kameran laulaa!:)

    Mun kuvausreissun saldo on normisti parissa tunnissa semmoset 150 kuvaa. No, mä oon aina tiennyt, että ei oo oikein mielikuvitusta ja sitä myöten ei löydy kuvauskohteitakaan.

    Todella sävykkäät ja kauniit kuvat! Jään innolla odottelemaan lisää!

    VastaaPoista
  2. Upeita hopeanhohtoisia jäkäläkuvia. Torvijäkälä on saanut oikein tulimeren taakseen, hieno kontrasti.
    Tykkään.

    iloisa alkavaa vappuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. No olipa hirveästi kuvia, mutta ehkä paljon kanssa aina pärjää:) Torvijäkälät ovat monesti nätin värisiä, mutta pikarijäkälä taitaa olla suosikkini. Hienoja jäkäläkuvia kaikki!

    VastaaPoista
  4. Nuo makrokuvat ovat tosi henoja. Oot ihan kontannut sielä sammalikossa :)mutta eihän niistä muuten lähikuvia saa. Kauniita ovat jäkälät ja makeannäköisiä puolukoitakin löysit vielä. Linnut soittelee suutaan toisilleen jo aika reippaasti ja pesiminen lienee aloitettu. Kivaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Hieno saalis :) Jäkäläkuvat ovat upeita ja puolukoitakin vielä. Sammalkuvat on ihanan värisiä!

    VastaaPoista
  6. Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Sinä se yllätit hienoilla kuvilla. Taisi housut polvenkohdilla olla märät.

    VastaaPoista
  7. Jäkälä on niin kaunista ja noin läheltä kuvattuna varsinkin. Torvijäkäliä katsellessa luulisi, että olet kontannut metsäpalon keskellä. Hienoja!

    VastaaPoista
  8. Metsä on ehtymätön lähde erilaisista kuvakulmista. Ja sinulla on silmää nähdä metsän monimuotoisuus.
    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  9. taas kerran tuli halu omistaa kunnon kamera, niin upeita nämä sinun jäkälä kuvasi ovat Harakka! sinulla on ollut upea pari tuntinen, metsä vaan on niin ihana paikka olla ja rauhoittua. no sä kyl taisit konttailla aik paljon ottaessasi 600 kuvaa, mut sehän onkin sun lempparijuttuja;) mukavaa Vappu viikkoa Sinulle:))

    VastaaPoista
  10. Ihanassa satumetsässä olet haaveillut. Jäkäläkuvat ovat kuin pienoismetsiä, hieno syvyys. Hyvä ettet poistanut torvijäkäläkuvaa, siinäkin on hieno syvyys ja auringon pehmentämä ja koristama tausta. Viimeisissä kuvissa on ihanat värit! Upeita kuvia taas ♥

    VastaaPoista
  11. "Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,
    ja sade täytti sen, ja pisarassa
    kimalsi taivas tuulta pidättäen."

    "Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
    Nyt malja elämämme rikkaudelle."

    - Helvi Juvonen -

    Tässä kiitos kaikille ihanille kuvillesi, Harakka..:))
    Oikein ihanaa huhtikuun loppua sinulle.<33333

    VastaaPoista
  12. Hattua nostan tälle sinun makrokuvaustaidollesi. Nyt jäkälät ovakin kauneimillaan. Ne ovat vielä vähän kosteita ja täyteläisen värisiä.

    VastaaPoista
  13. Voi mahtavaa mitä kuvia olet kuvannu. kyllä sinä olet taitava kaunista kaunista ei voi muuta kuin haukkoa ilmaa Kiitos on kaunis blogi

    VastaaPoista
  14. Todella taiteellista luontoa ja kuvaaja myös parhaasta päästä. Pitsistä jäkälää ja torvijäkälät purppurataustassaan. Upeita makroja!

    VastaaPoista
  15. Hyvin olet nähnytkin kun kiireettä pysähdyit, annoit luonnon kauneuden pitää helmoissaan.:)

    Noin se on että kuvaa kertyy, suurin osa Minulla menee deletenä bittiavaruuteen.
    Täräjäviä kuvia tahtoo syntyä.

    Ihana luonto postaus.

    VastaaPoista
  16. Kaunista, metsässä on niin paljon katseltavaa.

    VastaaPoista
  17. Tunnistan tuon tunteen niin hyvin! Valtavan kauniita kuvia jälleen, tuo jäkälähän on kuin pitsiä! Torvijäkälät ovat niin ihastuttavia, aina!

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia! Noissa alemmissa on aivan mielettömän kaunis tausta! Tulisi pian lämmintä, niin mennään yhdessä istuskelemaan sinne kannon nokkaan!

    VastaaPoista
  19. Koko metsä täynnä torvijäkälien soittoa :) Niin hianoa :)

    VastaaPoista
  20. Taas ihmettelin noita upeita kuviasi. Jäkäläkin on kuin pitsiä :)
    Kyllä luonnosta löytyy paljon ihanaa kuvattavaa, kun vaan pitää silmänsä auki ja omistaa laadukkaan kameran.

    ps. kyllä se kaakeleinen silppuaminen ja liimaileminen on niin koukuttavaa. Otan huomenna mökille mukaan laattoja ja siellä on niin mukavaa niitä naputella palasiksi. Ideoita on vaikka toisille jakaa. Katsotaan mitä niistä syntyy :)

    Mukavaa vapunaikaa sinulle ♥

    VastaaPoista
  21. Ai niin kysyit niskoistani ?
    Nyt on kipu oikealla puolella ja kättä pakottaa. katselen nyt vielä muutaman päivän ja jos ei ala helpottaa, pitää mennä uudelleen lääkäriin :(

    VastaaPoista
  22. Ei sitä lakkaa ihailemasta luonnon ihmeitä!

    VastaaPoista
  23. Tykkään kevään kirpeistä puolukoista.

    VastaaPoista
  24. Voi että sanon minä...en tiedä mitä teille sanoisin, huokaan vaan.
    Niin hienoja kommentteja olette taas mulle laittaneet, että ihan mykkänä niitä täällä luen, kiitos teille jokaiselle erikseen oikein paljon!

    VastaaPoista
  25. Noissa torvijäkäläkuvissa on mahtavat värit!

    VastaaPoista