perjantai 19. joulukuuta 2014

OIKEIN HYVÄÄ JOULUN AIKAA



Teille jokaiselle, jotka käytte blogissani!
Kuva on tekemästäni kortista, jonka laitan myöhemin blogiini, jos vaan selkäkivuiltani pystyn.
Mutta Hyvää Joulua ja Parempaa ensi vuotta!
Kurkkailen blogeihinne, vaikken pysty nyt taas tällä hetkellä kommentoimaan siellä.
Mutta ehkä joulun jälkeen tulee sellanen helpompi elämänvaihe, että pystyisin taas, toivon niin.
Sitä odotellen, nyt Oikein Hyvää Joulun aikaa teille jokaiselle ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!

31 kommenttia:

  1. Kiitos samoin sinulle ja toivottavasti selkä paranee. Hyvää Joulua ja Uutta vuotta 2015.

    VastaaPoista
  2. Heippa tonttu, oletpa sinä hieno ja tuomassa iloista uutta vuotta. Aivan taustasi säteilee ja silmäsi hehkuvat.
    Sanopa sille Harakalle, että häntä on kovasti kaivattu. Ymmmärrämme kyllä poissaolon syyn ja olemme kivuista tosi pahoillamme. Joskus voi löytyä ihmeellinenkin syy ja tilanne muuttua pikaisesti, kuten minun kohdallani kävi, mutta siitä kerron toiste. Nyt voin kuitenkin paremmin kuin vuosiin, toivon sinulle samanlaista ihmeparanemista.
    OIKEIN HYVÄÄ JOULUA SINULLE JA KOKO PERHEELLE, terveisin Uuna ja Hyräilijä

    VastaaPoista
  3. Kiitos Harakka hienosta jouluntoivotuksesta ja toivon sinulle oikein hyvää joulua ja kivutonta huomista.

    VastaaPoista
  4. Kiitos joulun toivotuksesta ja oikein hyvää joulua sinullekin ♥

    Nyt vasta oikein tajua, mitä joudut kärsimään. Viime sunnuntaina, lattialta ylös noustessani, oikea jalka petti ja viiltävä kipu selässä.
    Googletin ja iskiakselta vaikuttaa.
    Ostin toissa päivänä tukivyön ja nyt voi jo jotain touhuta.
    Mutta ajattelin sinua !!!
    Joudut jatkuvasti kivuista kärsimään ja silti jaksat tehdä ihania maalauksia ja kaikkea kaunista ♥

    Toivon sinulle parempaa vointia !

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana tonttu!. Se tuo hyvän joulumielen.
    Toivottavasti selkäsi pian toipuu.
    Oikein hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. 2015!

    VastaaPoista
  6. Suloinen kortti! Iloista joulun juhlaa sinulle Harakka!

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Oikein Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2015 myös sinulle!

    Kortti on tosi ihana!

    VastaaPoista
  8. Hyvää ja Rauhallista Joulua sinulle.

    VastaaPoista
  9. Kiitos ja samoin sinulle! Kaunis on kortti. Toivottavasti selkäsi alkaa toipua.

    VastaaPoista
  10. Upea tonttu tervehdyksineen, värikäs kortti joka tuo iloa lukijalle. Voimia toivon sinulle selkäkipusi kanssa ja toivotan joulun rauhaa ja terveyttä parempaa vuodella 2015!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Harakka suloisesta kortista.

    Voimia Sinulle ja Hyvää Joulun aikaa!

    VastaaPoista
  12. Niin ihanan sädehtivä kortti! Oikein hyvää joulua, toivottavasti kivut jättävät rauhaan. Iloa ja terveyttä ensi vuodelle!

    VastaaPoista
  13. Voi sinun selkääsi, puhallan täältä ja yritän saada pipin pois!!

    Levollista joulun aikaa ja särytöntä uutta vuotta sinulle!!

    VastaaPoista
  14. Kiitos samoin Sinulle, hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  15. Kiitos iloisesta joulutoivotuksesta, jospa selkäkipusi helpottuisi ja olosi paranisi.
    Oikein hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. 2015!

    VastaaPoista
  16. Rauhaisaa ja onnellista joulun aikaa. Vieköön viimeistään vuoden vaihde selkäkipusi pois...

    VastaaPoista
  17. Hyvä joulua ja selälle toipumistoiveet myös.

    VastaaPoista
  18. Oikein hyvää joulun aikaa myös sinulle ja perheellesi! Toivottavasti kipusi helpottavat :(

    VastaaPoista
  19. Kiitos Harakka hauskasta Joulutervehdyksestä, keltainen väri piristää :))
    Kiitos kuluneesta vuodesta.
    Rauhaisaa Joulua ja Onnekasta Uuutta Vuotta 2015 !

    VastaaPoista
  20. Oikein ihanaa joulua snullekin. Ja terveyttä tulevalle vuodelle. Selkäkivut poistukoon kokonaan :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos! Kaunis kortti :)
    Hyvää ja Rauhallista Joulua, sekä Onnellista Uutta Vuotta 2015!

    VastaaPoista
  22. Kaunisat, tunnelmallista joulu sinulle.

    VastaaPoista
  23. Ihanaa joulun aikaa myös sinulle ♥

    VastaaPoista
  24. Hyvää rauhallista joulua ja parempaa uutta vuotta selkä kivut pysyköön pois sinusta :)

    VastaaPoista
  25. Kiitos teille kaikille ja hyvää Joulun jatkoa kaikille.
    Selkä temppuili mulle joulun alla tosi paljon, kipu oli niin kova, että meinasin heittää hanskat naulaan! Mutta nyt taas tuntuu pikkasen paremalta. Nyt tällähetkellä tulen kivun kanssa toimeen jotenkuten.
    Mutta mitä sitten kävikään, koiramme alkoi vuorostaan sairastaan ja sairastaa vieläkin.
    Kerron siittä myöhemmin.
    Kiitos teille kaikille oikein paljon!

    VastaaPoista