perjantai 27. maaliskuuta 2015

MIXED MEDIA kollaasi

No, sain nyt aikaiseksi kollaasinkin lopulta.
Meinasi kyllä jäädä tekemättä uudella koneella, kun ei kaikkia juttuja vieläkään osaa, mutta onnistui nyt edes jonkinlainen.
Olen sen picasalla tehnyt aina ja nyt piti sitten vähän kaikkia ensin tehdä, ennenkuin pääsin edes koko picasaankaan!

Nyt tuli sitten tällanen, kuvanmuoto tuli ihan erilainen, kuin olisin halunnut, mutta menköön nyt sitten tälläkertaa.


No, kaippa opin, kun aikaa kuluu ja teen enemmän, hi!
TÄÄLTÄ lisää kollaaseja.

18 kommenttia:

  1. Hyvällehän tämä näyttää! Kollaasin teko on mullekin aina ongelmallista. Hienoja töitä ovat kaikki tekemäsi. Onnittelut ja papukaijamerkki on todellakin ansaittu :-)

    VastaaPoista
  2. Hienolta tämä näyttää! Sinun taiteesi ovat todella upeita. Ihanaa kun jaksat tehdä, vaikka kipeä selkäsi vaivaa.
    Uudessa koneessa on oppimista, mutta kyllä sinä se opit, muutkin on oppineet!

    VastaaPoista
  3. Minusta sopii hienosti näin: herkät kasvot tuolla oikealla, sitten ihan vasemmalla mustavalkoiset ja korppi tuossa vahtimassa kaikkea, etenkin etteivät perhoset karkaa. Hienoista töistä ei voi tulla kuin upea kollaasi!!!
    Ajattele, uudella koneella jokainen askel on eteenpäin, vanhalla taaksepäin :-D

    VastaaPoista
  4. Minusta sopii oikein hyvin näin, kuvissasi on paljon herkkyyttä, musta iso korppi tuo kivasti jännitettä sinne keskelle.
    Vie aikansa ennen kuin saa uuden koneen ajettua sisään, kaikki muuttuu niin ärsyttävän nopeaan, että jatkuvasti saa olla oppimassa uutta.

    VastaaPoista
  5. Tämän kollaasin veisin kehystämöön, usko tai älä.

    VastaaPoista
  6. Upea kollaasi!
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. En tiedä, minkälaista ajattelit, mutta tämäkin on tosi hieno.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Upea kollaasi tuli hienoista töistäsi :-) Kaunis lintu (olikos se mustavaris vai korppi) on päässyt kunniapaikalle keskelle :-)
    Todella hieno kokonaisuus, tykkään hyvin paljon.

    VastaaPoista
  9. Äh, uuden tekniikan käyttöön ottaminen saa aina aikaan harmaita hiuksia,mutta kunhan aikaa kuluu ja tottuu, niin ei vaihtaisi enää vanhaan!

    Työsi ovat kauniita, niissä on herkkää viivaa, mielenkiintoista tekstuuria, runsautta ja tasapainoa sommittelussa.

    VastaaPoista
  10. Upea on. Hyvää viikonloppua ja Palmusunnuntaita:)

    VastaaPoista
  11. Minusta tämä on todella hieno. Musta lintusi valtiaana keskellä kaikkea seuraten ja muut pehmeänä, odottavina paikoillaan.

    VastaaPoista
  12. Tosi hieno kaikki kollaasit sinulla on hyviä olet niin taitava :)

    VastaaPoista
  13. Minusta tuo kollaasi on ihana. Siitä näkee sellaisen yleisen teeman, jota olet tehnyt. Värimaailma on myös sinun omintasi.

    VastaaPoista
  14. Hyvältä näyttää, persoonallinen oma tyyli näkyy.

    VastaaPoista
  15. Tämä on kyllä mainio kollaasi. Korppi voimakas hallitsija.

    VastaaPoista
  16. ___!!!///.
    __( ô ô )
    oO-(_)-Oo
    █░░█...░
    █░░█...E░
    ████.....L░
    █░░█.......L░
    █░░█ .......O░ Saludos ¡Feliz Día!.. ★MaRiBeL★

    VastaaPoista
  17. Kiitos teille kaikille ja kiva, kun tykkäsitte kollaasistani, vaikka menikin vähän hiukan erikokokoon, kuin olisin halunnut sen menevän.
    Eli tuli niiiiin suorakaide kuva, että saapas nähdä, saanko enää mitään sellasta kuvaa aikaiseksi tällä uudela koneella, kuin aiemmin, vanhalla koneellani??

    VastaaPoista