perjantai 20. maaliskuuta 2015

MIXED MEDIA Teemataide 6.

9 Mixed Mediaa
Sekatekniikkaa luovasti.  Nyt saa käyttää mielikuvitusta ja sekoittaa tekniikoita ja materiaaleja mielensä mukaan. Lisäksi pieni selitys materiaaleista ja tekniikasta.

Nyt alkaa oleenkin jo pikkasen kiire...havahduin, että nythän onkin jo 20pv.
Ei ole enää kuin puolitoista viikkoa aikaa.

No, nyt laitan sitten yhden heti perään.
Eli 6/9
Työn nimi on "Nainen".
 Piirsin hänet  tarkoituksella kaljuksi. Koska kalju nainen voi olla todella kaunis!

 Pohjana mulla olikin tälläkertaa ihan tavallinen piirrustuspaperi, johon laitoin sitä omaa tekemääni gessoa, ihan kauttaaltaan koko työhön ensin, johon liimailin sitten erilaisia papereita, missä oli kirjaimia.Tulikin ihan kivan tuntuinen tukeva pohja.
Oikean puoleiseen kulmaan liimasin ohutta rypistettyä paperia, tai se rypistyikin ihan itsestään, kun sen siihen liimasi.Koitinkin tehdä sillä pintaa siihen enemmänkin.


 Koru naisella on kirpparilta ostetussa pussissa ollut koru.
Nättihän se on kuin mikä, mutta nyt koristaa sitten häntä, naista.
 Pitsikulma...
 Linnut leikkasin ja piirsin jostain vanhoista töistäni.
 Tässä olen sillä pitsiliinallani taas tehnyt kuvioita.
 Kimallekukat on ostetusta paperista leikattuja.
Kuvakkeesta klikkaamalla lisää mixed mediaa:
/


23 kommenttia:

  1. Hän onkin todella kaunis! Ei tukka ole ratkaiseva piirre. Hän on omissa maailmoissaan. Tulee tunne, että ehkä hän on ollut hoidoissa ja siksi tukka lähtenyt. Ja siksikin hän on sisäisessä maailmassaan, se auttaa häntä selviämään kaikesta.
    Hienon ympäristön olet hänelle rakentanut!

    Minulla on sama juttu, että alkaa olla jo kohta kiire. Pari vielä puuttuu. Jos tulee tiukka paikka, avaan art journal -kirjani ja otan sieltä pari uutta, jotka yksi päivä tein. Jotenkin haluaisin tehdä välillä erilaisen, katsotaan kuinka käy...

    VastaaPoista
  2. Upea työ taas, sinä olet taitava käyttämään eri materiaaleja ja luomaan hienoja pintoja. Kaunis nainen ei hiuksia kaipaa.

    VastaaPoista
  3. Hieno työ. Kerroksellisuus tulee hyvin esille. Mukavia, erilaisia elementtejä.

    VastaaPoista
  4. No nyt on oikea lady liikkeellä. Koru näyttäisi aidolta kiveltä. Hieno pinta ja kaikki.

    VastaaPoista
  5. Hieno työ, osaat kyllä tämän lajin!

    VastaaPoista
  6. Hieno työ! Mixed media on kiehtova tekniikka.

    VastaaPoista
  7. Vautsi, hieno työ! Kaunis joutsenkaulainen lady!

    VastaaPoista
  8. Ispiroivan, idearikas ja tyylikäs työ jälleen kerran.

    VastaaPoista
  9. Ompa kaunis tuo ylimmäinen ja muutkin.

    VastaaPoista
  10. Vau, keksiliäs minäsi on ollut iskussa.

    VastaaPoista
  11. Nainen on hyvin kaunis kaljuna. Työn kaunis koristelu korostaa naisen ulkonäköä. Upea työ :-)

    VastaaPoista
  12. Säteilevä huoneentaulu joka nosta tunteita pintaan!

    VastaaPoista
  13. Kaunis nainen, ei todellakaan tarvita hiuksia naiseuden esiintuomiseksi. Olen itse maalannut paljon kaljuja naisia, muistikuvia ystävistä, jotka ovat kokeneet rintasyövän, parantuneet, menehtyneet.

    Herkkä ja vahva teos.

    VastaaPoista
  14. Kaunis nainen, näyttää kuin olisi isolierinen kukkahattu päässä, nautiskelee siinä elämästä.

    VastaaPoista
  15. Olet upea taiteilija, kiitos Harakka! ♥♥

    VastaaPoista
  16. Hän on haaveissaan jossain muualla. Hieno työ.

    VastaaPoista
  17. Taas niin iso kiitos kaikille kommentin jättäneille.
    Ihana, että löydätte mun töistäni jotain positiivista. Kiitos!

    VastaaPoista
  18. Oi, tämä sinun tyylisi on niin huikeaa. Hieno ja erikoinen työ jälleen. Kaunis ja puhutteleva, nainen ilman hiuksia on kaunis. Osaat kyllä yllättää ja tämän mediatyylin hallitset hyvin.

    VastaaPoista
  19. Voi kiitos Selma sanoistasi!
    Ja jos joku tämän hallitsee, niin se olet sinä!

    VastaaPoista