lauantai 25. huhtikuuta 2015

METSÄ 7/9.

Teemakuun taide 7.

9 METSÄÄ
metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, 
metsä maistuu, tuntuu,yllättää
metsä on totta, tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta.


 Tämän tein nyt ihan erilaisella menetelmällä, kuin aiemmat metsä kuvani.
Nyt käytin tosi paljon liimaa, johon liimailin pohjaan ensin monta kerrosta servettipaperia, jonka rypistelin tosi paljon liimatessani pohjaan kiinni.
Sitten otin vihreäksi värjättyä villaa, ja siittä muodostin liiman kanssa kuusien näköistä pohjaa.
Sitten oranssia, ruskeaa, joista muotoilin metsän pohjaa, kiviä, sammalta, yms.

Sinne joukkoon liimailin oksia ja siemenkotia.
Kaiken tämän kuivuttua, maalasin vielä pohjaan lisää väriä, akryylivärein.

 Tämän käytin pikkasen kuvankäsittelyssä.
Tämä on taas sellanen, kun katselin sitä työtäni kauan, niin löysin sieltä vähän kaikenlaista mönkijää ja satuolentoa, ne piirsin sinne myöskin.
 Tässä on sitten lähikuvaa työstäni.
 Näkyy villa siinä paremmin.
 Tässä koitin muodostaa kiveä ja sammalta.
 oksia, sammalta...
 tässä vaikka torvijäkälää
Lisää metsiä, allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla:
http://teemataide.blogspot.fi/

25 kommenttia:

  1. Tähän on hyvä haaste lopettaa. Aivan ihana työ. Hieno tekniikka, kauniit värit, ja huikean mielikuvituksellinen.
    Tulee ihana kollaasi. Onnittelut papukaijamerkistä:-)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä villa ja siemenkodat sun muut tekivät pinnasta hienon! On kuin sammaleeseen keinahtaisi nukkumaan. Hieno idea!
    Jaana jo meinaa päästää sinut pälkähästä, mutta vielä pitäisi jotain keksiä, ei ole yhdeksää vielä :-)
    Mutta kyllä sinulla ideoita riittää, jos vain selkä kestää. Olet kyllä niin kriittinen, että sekin vie aikaa. Hyvähän se on, niin saadaan nähdä upeita, erikoisia töitä.

    VastaaPoista
  3. Upea metsä, hienosti eri materiaaleja käytit, villaa ei ole tainnut kukaan muu vielä käyttääkään. Kuvankäsitelyllä lohdit vielä metsän täyteen elämää! Lähikuvat ovat todella upeita.
    Mielelläni minäkin vielä odotan muutamaa metsää, taideteoksiasi katselisi usemmankin kuin yhdeksän!

    VastaaPoista
  4. OI!! Melkein luulin, että olet käynyt sammalikon kuvaamassa. Siis, upea työ!!

    VastaaPoista
  5. Aivan kuin aito metsänpohja! Jännittävästi pienet suloiset eläimet löysivät kolonsa. Sekatekniikka on hauskaa! Tämä kyllä inspiroi metsään lähtöön, tänään on siis mentävä. Satoi tai paistoi.

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä niin ihana että......Upeaa ja ihanaa työskentelyä.

    VastaaPoista
  7. Voi että tämä on kiva! Niin tuli ihan metsän ja sammaleen tuoksu nenään kuvia katsoessa!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, kun olet ottanut noita lähikuvia pinnasta ja tekstuureista, niistä näkee, miten monimuotoinen ja upea metsäsi on!

    VastaaPoista
  9. Niin metsänraikkaita kuvia, upeita teoksia metsän lumosta.

    VastaaPoista
  10. Metsässä alkaa jo olla aikamoista kuhinaa.
    Vallan upea työ tämäkin!

    VastaaPoista
  11. Aivan upeaa työtä olet tehnyt! Nuo pikkukuvat jo taideteoksia itsessään.On sinulla ihania ideoita ja osaat ne toteuttaa,kiitos tästä näyttelystä! :)

    VastaaPoista
  12. Hieno työ täynnä loistavia ideoita, joita sinulta kyllä löytyy vaikka muille jakaa. Sammaleen vihreys on käsinkosketeltavaaa ja metsän eläinten salainen maailma paljastuu lähikuvissa. On tämä taas niin taitavasti tehty työ.
    Nuo jänikset sait tuolla edellisessäkin kivasti kuvattua, voi niitä pupusia, onneksi eivät jääneet autojen alle.

    VastaaPoista
  13. Boa tarde, magnifico trabalho criativo, ficou lindo e perfeito.
    AG

    VastaaPoista
  14. Vau! Olet saanut aikaan lähes tulkoon oikean metsän, pikkukuvissa se hyvin näkyy, mahtavaa pintaa erikoisilla materiaaleilla! Oikea satumetsä, sieltä voi yllättäen nousta mitä tahansa olentoa esiin.

    VastaaPoista
  15. Wau, upea työ! Kiva kun kerroit lähemmin tekniikasta ja lähikuvat on loistavia. Hieno postaus!

    VastaaPoista
  16. Brilliant art work!!! Mysterious and incredibly beautiful.

    Wish you a wonderful week and creative!

    VastaaPoista
  17. Mikä tunnelma ! Metsä on täynä kaikenlaista, sitä voisi katsoa vaikka kuinka ja aina löytäisi uutta.
    Todella upea työ.

    VastaaPoista
  18. Enhorabuena, un trabajo espectacular.
    P.D. Echo de menos un traductor, ya que tu blog no se traduce automáticamente. Las imágenes son estupenda, pero me encantaría leer también los textos.
    Un cordial saludo.

    VastaaPoista
  19. Ihanasti tehtyä metsän pohjaa. Todella aito vaikutelma tulee. Kaunista!

    VastaaPoista
  20. Great article, Thanks for your great information, the content is quiet interesting. I will be waiting for your next post.

    VastaaPoista
  21. No on kyllä aidon metsän tunnelma!

    VastaaPoista
  22. Voi kiitos, kiitos teille kaikille taas niin upeista komenteistanne!
    Naurutti oikein, kun vielä seuraavana päivänäkin löysin eri värisiä villoja hiuksistanikin, hi!
    Olen varmaan kaupassa ollut hyvä näky, kirjavissa hiuksissani! ja mies kun ei sitten mitään huomaa, vaikka naamasssani kasvaisi mustia villoja! Hi!

    VastaaPoista