keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

KUKKAMAASSANI TÄLLÄ HETKELLÄ

Nyt laitan kukkamaastani kuvia  kukista, jotka nyt kukkivat.
Kaikkia kukkia en vieläkään tiedä nimeltään, mitä kasvaa, mutta ehkä vielä opin.

Mutta tässä nyt joitain, mitkä kukkivat tällähetkellä.
 Eli ekaks on se kaunis Bellis.
 Tämä kukkiikin melkein koko kesän aina.
 Onneksi onnistuin tuomaan vanhalta asunnoltamme tämän alun.
 Ja nyt se onkin ilahduttanut meitä täällä.
 Tämä on toinen kesä sitten jo. Mutta viime kesänä ei vielä kukkinut näin runsaasti, kuin nyt kukkii.
 Tämän kauniin maapeittokkukan sainkin Eila ystävältäni, jonka nimi on Talvio.
 Tämä on sellanen pieni keltainen kukka, joka on kuin jonkinlainen pillikukka olisi.
 Nimeä en tällekään tiedä.
 Nämä kaunokaiset olivat täällä myös kun tänne muutettiin, ovat sellasia kivikkokasveja.
 Tai sellasiksi mä aina olen niitä kutsunut, oikeeta nimeä en tiedä näillekään.
 Nämä onkin sitten neilikoita
 Näitä ostin kukkamaahani
 koska näistä tykkään ihan tosi paljon.
 Äitini tykkäsi myös näistä kukista aina ja siksihän mä niitä sitten ostinkin itsellenikin, äidin muistoksi.

 Tässä on jonkun kukan nuppu, en yhtään muista, mikä olisi.
 Tässä on sellanen pikkanen pensas näitä, nämähän ovatkin ihan luonnonkukkia, mutta en malttanut niitä poistaa, sillä niin kauniisti ne kukkivat nyt.
 Olisiko nämä Nurmitädykkeitä.
 Sitten näitä orvokkeja onkin meillä vähän joka paikassa ja saakin kasvaa ihan rauhassa, ovat myös kauniita.
 Mutta sitten tätä kiipeilevää kasvia en tiedä mikä on?
Kukkii näin kauniisti...

 On siittä hauska, kun jo aikaisin keväällä ylimmäiset lehdet muuttuvat ihan  keltaisiksi ja samalla jo alkaa kukinnan. Nyt siinä sitten on punaruskeaakin lehteä.
Ihankuin olisi syksynlehdet keväällä.
 Kauniitahan nekin ovat, näin kesällä...
Kaunis, kuin mikä!
Tietääköhän kukaan, mistä kasvista olisi kysymys.
Olisin tosi iloinen, jos joku tietäisi kukan nimen.
Kiitos jo etukäteen, ja hyvää viikkoa teille jokaiselle!

19 kommenttia:

  1. Ihania kukkia Tuo tummanpunainen Bellisa on kaunis, minulla on valkoista ja vaaleanpunaista mutta ei noin kauniin punaista ollenkaan. kesä on ihanaa kukkien aikaa vaikka viileetä on ollutkin, eivät välitä, kukkivat vain pidempään.

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniita kukkasia tuo punainen taitaa olla sammalleimu tuo kiipeilijä Alpikärhö:)

    VastaaPoista
  3. Neilkka on kaunis, niistä tykkään minäkin. Tuo viimeinen on kärhö ja tarkemmin olisiko alppikärhö?

    VastaaPoista
  4. Kaunis kesäkukkien kavalkadi!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kukkia sinulla ja onnistuneet kuvat. Itse tunnistan huonosti kukkia enkä osaa nyt auttaa mutta uskon että selviää tuo kasvin nimi vielä. Kukat antavat piristeen pihaan vaikka hoitoakin niistä on.

    VastaaPoista
  6. Rönsyilevä köynnöskasvi on Alppikärhö joka kukkii aikaisin Touko-kesäkuusta.

    VastaaPoista
  7. On sulla kaunista ja kukoistavaa! :)

    VastaaPoista
  8. Paljon kauniita kukkia pihassasi kukkii!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kukkasia ja paljon.
    Minä jätin myös aina nurmitädykkeet niittämättä. sE on niin viehättävä luonnovarainen kukka.

    VastaaPoista
  10. Kaunis kavalkadi kukkiasi ja taas hienot kuvat. Tuolla keskellä ollut kivikkokasvi on sammalleimukukka, joka jo tuolla tunnistettiinkin. Minulla on sitä kolmea eri väriä. Tykkään kasvista tosi paljon.

    Kesäiset terveiset sinulle :-)

    VastaaPoista
  11. Upeita kukkasia. Mikä väriloisto onkaan jo pihallasi :-) Bellissa, minulle uusi tuttavuus, on kaunis. Kesä on ihanaa aikaa, kun kukkia, kasveja eläimiä, hyönteisiä, eli luonnon ihmeitä on niin paljon. Nyt pitää viihtyä ulkona, vaikka villapaita päällä, mutta katsomista riittää :-)

    VastaaPoista
  12. Kauniita kukkia, minä en saa tuota Bellistä kasvamaan en sitten millään, kuinkahan monta kertaa olen yrittänyt!

    VastaaPoista
  13. Nautit varmasti paljon tästä kauniista kukkaloistosta!

    VastaaPoista
  14. Ensimmäinen ego id nescio kasvi näyttäisi peipiltä ja toinen kiipeilevä on joku kärhö.
    Kaunista on kukkamaallasi.
    Lämpöisiä päiviä!

    VastaaPoista
  15. Kaunistusta kerrassaan =) ihanaisia kukkijoita vaikka kuinka =)

    VastaaPoista
  16. Kylläpä sinulla on siellä silmän iloja paljon. Onni on vaikka pienikin puutarha jossa istuttamasi kukka kukoistaa.. Sanoi joku joskus kauan sitten ja se pätee tänäkin päivänä. Kun saataisiin vähän lisää lämpöä että alkaisivat kasvaa nämä silmänilot.
    Minä istutin parvekkeelle myös viimeisetkin kukat ja viihtyyhän ne siellä nyt. Kuten minä aamukahvia juoden ja aurinkoa toivoen..

    VastaaPoista
  17. Ihanan punainen tuo Bellis! Sammalleimuksi ja alppikärhöksi tunnistaisin nuo kysymäsi kasvit.

    VastaaPoista
  18. Ihania belliksiä! Ne on kyllä tosi kaunokaisia, niin kuin suomennos kuuluu. =) Miekin säästelen nurmitädykkeitä leikkaamatta niin että ehtivät kukkia ja levitä paljon, paljon, koska ovat niin ihania. <3

    VastaaPoista
  19. Voi kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne ja kiva,nyt sain nimetkin kukilleni, kiitos!

    VastaaPoista