perjantai 26. helmikuuta 2016

TEEMAKUUN TAIDE teemana OMAKUVA 6/6 ja kokonainen kuvani

Helmikuun teemana on:
OMAKUVA 
Teema toteutetaan toisin kuin normaalisti. Ei kuusi muotokuvaa itsestäsi, 
vaan ainoastaan YKSI - kokovartalokuva kuudessa osassa.

Voit tulkita teeman haluamallasi tavalla.
Esim.  levitä iso paperi tai kokoa paloista itseäsi isompi pala paperia. Asetu paperin päälle ja piirrä itsesi ääriviivat.  Piirrä, maalaa koriste mielesi mukaan. 
Teemaan julkaiset työvaiheista kuusi yksityiskohtaa/osakuvaa,
koko kuvasi vasta viimeisenä, kollaasin tilalla.
-----------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------
Nyt tein tämän haasteen pienenä. Sillä en jaksanut niin isoa alkaan piirtään ja värittämään tällä hetkelllä.
Sen verran vielä on heikko olo.
Halusin silti pysyä mukana haasteissa.

 Mutta luonteestani sen verran sanon tässä nyt ekaksi, että olen aika herkkä ihminen, herkkä itkemään, jopa piirrettyä katsellessani.
Tästä olenkin saanut kuulla, hi!
Koitan olla kiltti ihminen, ja ystävällinen kaikille, se onkin  jo kotona opittua äidiltä ja isältä.

Isäni kuoli syöpään jo 57vuotiaana.
Äitini kuoli 80vuotiaana. Löysin hänet kotoaan kuolleena ja se olikin silloin mulle aikamoinen shokki hänet sieltä löytää..Kestikin aika kauan aikaa, ennenkuin siittä lopullisesti selvisin ja sain kaiken selvitettyä sisälläni.
Vaikka vieläkin käyn siittä edelleenkin omantunnontuskia, koska kun aamulla sieltä lähdin pois, tuli mieleeni, kuin joku olisi mulle sanonut... "että käänny, mene takaisin, mies pärjää siellä kyllä ilman ruokaa yhden päivän". Mutta kuitenkin menin miehelle laittaan ruokaa, kun tuli ruokiksella kotona käymään. Enkä kääntynyt takaisin...mennyt takaisin äidin luokse!
Jos  olisinkin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan, niin olisin mennyt ilman muuta takaisin, vaikken varmaan mitään olisi voinut tehdä. En äidin kuolemaa edes estämään, koska hänelle oli tullut jonkinlainen paha rytmihäiriö, joka oli johtanut sydämen pysähdykeen, niin lääkäri sanoi myöhemmin.

Olin siellä sillä hetkellä niiin yksin, kun hänet löysin.  Ensin en halunnut uskoa, että nyt äiti olikin multa karannut ja mennyt pois, mulle sanomatta...
Olin silloin  aamulla hänen luonaan  keittämässä puuroa  aamupalaksi hänelle ja kun päivällä menin uudelleen, niin  olikin kuollut pois!
Vaikka jälkeenpäin kun olen miettinyt asioita, niin muistan selvästi, kun äiti aamulla  sanoi mulle, että Marianne, hän haluasi jo kuolla pois...jonka ajatuksen  heti tyrmäsin häneltä!
Mutta niin siinä sitten vaan kävi, että äidin toivomus toteutui kuitenkin.
Äiti pääsi isän luokse.
Äiti oli uskonnollinen ihminen ja uskon hänen päässeen sinne minne halusikin!
Mutta edelleenkin on häntä ikävä!


Mutta nyt sitten minuun vielä, vaikken yhtään tykkää olla esillä itse.

Ekasta kuvasta tulee ilmi, mistä väristä pidän nykyään, eli pinkistä ja turkoosistakin nykyään. Ja tietty se turvallinen musta.
Kuvassa mulla on villasukat jaloissani.Vaikkeivat mahtuneet edes kuvaan kokonaan, siis minä itse en mahtunut, hi!
Ne villasukat ovatkin mulla melkein aina.
Yölläkin, vaikka olisi kesä! Joskus aamuyöstä saatan ne kesällä potkia pois, hi!
 Tässä on mun elintasomakkarat, he!
Voi juku, kun niistä pääsiskin eroon.
Aloitin laihdutuskuurin, sellasen hitaan..
Lääkärin suositus, sillä mulla sokeritauti on kait lähellä tulemistaan, onneksi ei vielä ollut.
Mutta, miksi se laihduttaminen onkin niin vaikeaa..?
Mutta hitaasti hyvää tulee, ja lääkäri varoittikin nopeista laihdutuskuureista, on ihmisen keholle kait vaarallisiakin sellaset "jojo" laihdutuskuurit.
Kaikkea voi syödä, mitä ennenkin, mutta pikkasen vähemmän.(lääkärin suusta kuultua)

 Tässä näkyy hihaa ja kättäni.
Käteni ovat aika paljon tehneet käsitöitä, vaikka harvoin niitä täällä blogisssani esittelenkin.
Pitäisi niitäkin joskus enemmän laittaa tänne.
Käteni ovat myös hoitaneet ja hoivanneet monen monta lasta.
Itselläni  on kolme lasta, jotka jo kaikki naimisissa. Sitten on kaksi lapsenlasta.
Toinen kohta jo 20v. ja toinen täytti 6kk justiinsa..se rakas, pikkanen Venla!

Olen siis työni tehnyt lasten parissa, josta jopa olen tykännytkin.
Jouduin vaan niin aikaisin jättämään työni sairauksieni vuoksi. Selkä oli suurin syy, se sanoi itse itsensä irti työelämästä. Olin silloin vasta 49v.
 Ei kestänyt enää lasten nostelua, koska mulla enimmäkseen olikin sellasia pikkusia, joita sai nostella paljon.
Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, se oli todella kivaa ja elämänrikasta aikaa!
Sain ja pääsin rakastamaan monia erilaisia lapsia, ja rakkaaksihan ne tulivat, kun kauan aikaakin olivat hoidossa.Toiset jopa pienestä vauvasta kouluikään asti.
Hetken aikaa sain ekaa lapsenlastanikin hoitaa täyspäiväisesti, mutta kun se sairaus minuun otteen otti, se otti sen lopullisesti.
Sairaus ei kysy ikää, ei aikaa, sen olen jo oppinut elämässäni.
Mieskin joutui jättämään työnsä ennenaikaisesti saatuaan aivoinfraktin..josta kuitenkin aika hyvin toipui, muttei kuitenkaan työkykyiseksi kuitenkaan.

Tällasta on nykyelämäni, olen täällä kotosalla paljon ja liikun sitten sellasissa vermeissä, että oksat pois!
Pahat verkkarit ja pusero, ja ne villasukat tiettykin!
Aina löytyy jostain kohtaa maalitahroja, jopa maaluksestani, jonka piirsin..eli tässä nyt sitten noissa housuissani, he!


 Työt olen ensin piirtänyt lyijykynällä, jotka sitten värittänyt vesiväreillä.
Ihan pikkasen käytin photoshopissa , mutta vain pikkasen.

Tässä sitten olen minä kokonaisena, vaikken nyt ihan näköiseni olekaan, mutta sinnepäin kuitenkin.
Kiitos Millinille ja Estherille kivasta haasteesta.
Ja nyt saan varmaankin sen kivan papukaijamerkinkin vielä, kiitos!



Kuvakkeesta lisää:
http://teemataide.blogspot.fi/




26 kommenttia:

  1. Voiih, sinä ihanainen <3 Sisältä kaunis,kauniin nimen Marianne saanut, olet vaan niin IHANA <3
    Äitisi kuolemaa et olisi voinut estää. Ja ehkä sen tuli niin mennäkin. Sinun piti poistua, että äitisi pystyi lähtemään. Ei hän olisi halunnut sinun yrittävän estää sitä, mikä oli väistämätöntä, joten älä sitä murhehdi. Kaikki meni niin kuin oli määrä mennäkin. Äitisi halusi säästää sinua suurelta hädältä ja surulta.

    Äiti on siellä minne hän halusi ja hyvä niin. Ei kuolema ole paha asia, silloin kun sen aika on.
    Ikävää tuo sinun sairastelusi. Olet ollut varmaankin oikealla alalla, lastenhoidossa, mutta nyt keskity vain itseesi ja läheisiisi. Nauti siitä mitä sinulla on.

    Upean omakuvan teit, olet hellyttävän suloinen villasukkinesi. Työsi on taitavaa kädenjälkeä, jota ihailen huokaillen. Kaunista. Onnittelut upeasta omakuvasta :-) Oikein hyvää vointia ja haleja sinulle ihanainen <3

    VastaaPoista
  2. Olet ihana, sydämellinen ihminen, sen kvuvuan blogistasikin olen saanut. Äidin menetys koskettaa aina, mutta kuten Maahinen sanoi, niin sen piti tapahtua. Äidilläsi on hyvä olla, ikävä vaan ei koskaan katoa. Lapset ovat tuoneet sinulle varmaan paljon iloa, näytät suloiselta mummuliinilta! Samat mielivärit sinulla kuin itsellänikin nykyään ja kotiasusikin kuulosti kovin tutulta :)
    Hieno omakuva, papukaijamerkki on ehdottomasti sinun.Onnittelut! Kiva kun jaksoit tulla mukaan, sairastelustasi huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Kauniit ja koskettavat kuvat... Maahinen sanoi yllä niin viisaasti ja kauniisti, että komppaan häntä. Toipumista ja valoa elämääsi Harakka ♥ Kuolema ei kysele lupaa, mutta elämä jatkuu, vaikka sydän märkänis:) Äitiä ja isää (vaikka eivät olleetkaan biologisia vanhempiani) on ollut monta kertaa kipeästi ikävä, vaikka heidän kuolemastaan onkin jo aikaa, olin aika nuori kun äiti kuoli ja jossain vaiheessa miehen kuolema rasitti kovasti. Mutta nyt olen onnellisessa parisuhteessa, joka ehkä on tullutkin jo ilmi:) (ja mitä sitä paskoja, otamme nippuun koko ajan)

    VastaaPoista
  4. Kauniita yksityiskohtia kuvastasi ja hieno omakuva muutenkin. Ymmärrän itkusi, olen itsekkin herkkä. Koskettavaa, kun kerrot elämästäsi. Elämä koostuu kauniista asioista ja kipeistä asioista, niinhän se on. Hienoa, että jaksat sairastelusta huolimatta luoda ja tehdä käsilläsi kaikkea kaunista. Voimia sinulle <3 Olet ihana ihminen.

    VastaaPoista
  5. Kaunis lempeä omakuva.
    Ei ole Meidän käsissämme miten ja missä iässä sairastumme ja kuolemme.
    Tunnen voimakkaana myötäelämisen kanssasi, samankaltaisuus elinkaaressamme kokemassamme.
    Ammattikin ollut sama osan aikaa työelämää. Olen joutunut/ tahi saanut mahdollisuuden opiskella uuden ammatin kun sairastuminen vei työkyvyn. Nythän työelämän kiireet on ohi.
    Olen blogistaniassa nähtävissä omalla nimelläni, niin deletoin jälleen tekstiä vähemmäksi.

    Voima halaus Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Tulihan se kuva sieltä, ihan sai jännittää millaisen kuvan olet piirtänyt, kun osia katselin.
    Minä sain olla äidin kuolinvuoteen vierellä loppuun asti, mutta ikävä on vieläkin, eikä vielä vuottakaan ole kulunut kuolemasta. Kyllä äitisi lähti niin kuin hyvä oli, ehkä ei halunnut sinua siihen hätäilemään, vaan halusi lähteä rauhassa. Äidilläsi on hyvä näin rakkaittensa luona.

    VastaaPoista
  7. Voi, sinä ihana Harakka! Kuvauksesi itsestäsi oli juuri sellainen kuin kuva, jonka olen saanut sinusta näiden monen, monen yhteisen blogivuoden aikana. Iso ja lämmin halaus!!

    VastaaPoista
  8. Tippa tuli silmään kun luin kertomustasi,sillä oma äitini kuoli viikko sitten äkillisesti ja kuvasi tuo hänet mieleeni, aina villasukat, ja kotivaatteet kuten kuvailet. Hän oli kova tekemään kaikenlaista, maalasi jne. Olet ihana ihminen,ja onnittelut että sait kaiken tehtyä, papukaijamerkki on ansaittu upealla sarjalla. :)

    VastaaPoista
  9. Kukas se täällä luuraa! Mukava tarina rikastuttaa aina kuvia, joita jännityksellä rollasin alas päin. Ihana tekstuuri noissa lähikuvissa. Mukava haaste seurata!

    VastaaPoista
  10. Kultainen harakka! Todella hieno on omakuvasi, paloina ja kokonaisena. Toivon sinulle terveyttä, iloa, valoa ja luovuutta edelleenkin. Isot halaukset!

    VastaaPoista
  11. Kiitos hienosta omakuvasta ja sympaattisesta tarinasta; olet hieno ihminen Harakka!♥
    Olen pahoillani menetyksesi johdosta, mutta näin se on, etteiu kuolema kysele meidän lupaamme...
    Paranemisia sinulle ja voimia raskaalla tielläsi!
    Oikein antoisaa Kalevalan päivää sinulle ja co! ♥♥♥

    VastaaPoista
  12. Kiva kun jaksoit tehdä haastekuvan, ihana ihminen olet, ja kuvakin kertoo hauskasti sinusta. Jännityksellä etenin kuva kuvalta.
    Sellaista elämä on, ei voi itse päättää kaikkea kohtalostaan.
    Onnittelut papukaijasta! Toivottavasti olet jo hyvässä kunnossa. Kohti uutta haastetta mennään :-)

    VastaaPoista
  13. Hieno omakuva! Minäkin olen herkkä, joskus tosiaan tuntuu, että liiankin herkkä :) Äidin kuolema on varmasti kova paikka, mutta näinhän se tosiaan on, että kuolema ei ikävä kyllä kysele lupaa :( ♥

    VastaaPoista
  14. Olit tehnyt hienon omakuvahaasteen. Tiedän miltä tuntuu kun läheinen rakas ihminen kuolee.Eräs minun sukulainen kuoli viisi vuotta sitten ja on vieläkin ikävä ja se ei unohdu koskaan.
    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  15. Kaunis lempeä omakuva. Voimia sinulle Äitisi kuolema on sinulle kova paikka ♥

    VastaaPoista
  16. Moi. Oli ihan pakko tulla katsomaan sinun sivut. Aikamoisia kuvia ja maalauksia sinulla onkin. Upeita.

    VastaaPoista
  17. Olet vahva ihminen, jo tuo avautumisesi sen osoittaa.
    Voimahalit sinulle.

    VastaaPoista
  18. Kertomuksesi vahvisti kuvan, jonka olen sinusta saanut. Lämminsydäminen herkkä Harakka.

    VastaaPoista
  19. Elämän makuinen tarina. Kuolema on yksi osa elämää.
    Ehkä äidilläsi oli helpompaa päästää irti ja lähteä isäsi luokse, kun et ollut fyysisesti läsnä.
    Koskaan ei voi tietää mitä hetken päästä tulee tapahtumaan. On vain elettävä elämä.
    Antoisaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  20. Voi jukrat, miten hienoja kommentteja olette mulle laittaneet, kiitos, oikein ISO kiitos!
    Te olette niin upeita ihmisiä kaikki, että kun noita teidän kommenntejanne luin, niin kyyneleet väkisinkin tulivat..
    Sydämenikin saa voimaa näistä teidän sanoistanne, ja antavat voimaa parantua.
    Kiitos teille jokaiselle erikseen oikein PALJON!

    VastaaPoista
  21. Olipa koskettava postaus. Omien vanhempien menetys on aina rankkaa ja on kuin pala omaa itseä menisi heidän mukanaan.
    Minullakin on muuten Venla niminen lapsenlapsi.

    VastaaPoista
  22. Totta puhut Kruunu Vuokko.Kiitos sanoistasi!
    Venla on nätti nimi, eikö vain!

    VastaaPoista