lauantai 15. lokakuuta 2016

TEEMAKUUN KOLLAASI SILUETTI 6/6

Lokakuun 21.teema.

Nyt mulla on ollut aika kiireistä aikaa ja paljon on tapahtunut elämässänikin kaikkea.
Mutta niistä sitten toisella kertaa. Nyt olen näitä siluetteja tehnyt, kun on inspistä tullut.
Olenkin saanut jo kuusi aikaiseksi, ne nyt laitan tänne, saapas nähä, ehdinkö enempään?
Klikkaa yksi ja kaksi kertaa, jos haluat nähdä suurempana....

 Eka piirros on mulla ollutkin kauan valmiina, eli vanha työ.
Mutta photoshopilla vähäsen sinne piirtelin lisää valoa ja muitakin juttuja.
Työn nimi on "Tanssi yöllä"
 Tämän piirsinkin tänään, eli hiileä käytin.
Mutta mustaa lisäsin vähäsen photarilla. Työn nimi on"Miehet hatuissaan"
 Kolmas työ on nimeltään "Naiset räntäsateessa"
Tämän piirsin ensin lyijykynällä, väritin vähäsen tusseilla..ja lopuksi vielä photoshopilla lisää mustaa, ja muutakin väriä.
Neljäs työ on tehty photshopilla kokonaan. Eli piirsin ja väritin.
Työn nimi on " Yksinäinen kukka"


Tämä viides on ensin piirretty lyijykynällä myös, mutta photarilla kokonaan väritetty.
Työn nimi on " Väsynyt keiju"

Tämän kuudennen työn nimi on "Ristit kuutamolla" Työn ensin myös piirsin lyijykynällä, jonka väritin photarilla taas...ja vähän lisäilin tähtiä yms.
Allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla lisää.

https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/
Kiitos teille, edelliseen postaukseeni kommentin jättäneille....
Koitan tulla viikonlopulla tekemään blogeissanne kierroksen, kiva on ollutkin teidän hienoja töitänne katsella, mutta kommentia en ole ehtinyt jättää, kokeilen huomenna, miten onnistuisi!

33 kommenttia:

  1. Hienot kuvat taas kerran.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Onpa upeat piirrokset.Hyvää viikonloppua_)

    VastaaPoista
  3. Ooh, mikä sarja taas! Olet sinä vaan aikamoinen taiteilija. Toinen toistaan upeampia töitä, hienoja taustoja, mainioita persoonia. Miehet hatuissaan ja Naiset räntäsateessa-töissä on erityisen ilmeikkäät siluetit, kiinnostavat kokonaisuudet. Eikä väsynyttä keijua voi olla ihailematta.
    Kiitos aamuelämyksestä, hyvää viikonloppua sinulle :-)

    VastaaPoista
  4. Olet sinä melkoinen epeli tekemään taidetta! Kaikki siluetit ovat upeita. Tuota naiset räntäsateessa katselin kauan.
    Ihania inspiraation hetkiä ja virkistävää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  5. Uunan kanssa täysin samaa mieltä ja sama maku meillä, tanssiva tytttökin saa ihaiöuni. Todella upea sarja, kaija jo nurkan takaa kurkkaa, mutta lisää katselisin mielelläni. Olet sinä osaava taiteilija.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava sarja niin kuin jo odotinkin. Kyllä nuo kolme ekaa luonnollisuudessaan silti ovat mieleeni eniten, tunnelma on niissä niin vahvasti esillä. Hienoja ovat kaikki!

    VastaaPoista
  7. Monipuolinen sarja siluetteja, ihanaa, että on tehty niin monella erilaisella tekniikalla. Taitavat tanssija ja tytöt räntäsateessa nousta suosikeikseni!
    Leppoisaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Täysin samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa, aivan mahtavat työt!

    VastaaPoista
  9. Upeaa mahtavaa sarjaa taas loihdit haastekuviksi. Sinulla on taitoa vaikka mihin :-)Kaikkia tarkastelin kauan ja viimeinen ristimeri teki syvän vaikutuksen. Johtuen kai siitä, että jäin leskeksi 5 v sitten juuri lokakuussa.
    Onnittelut mahtavasta siluettisarjastasi :-)

    VastaaPoista
  10. Vau! Pidän kovasti tuosta "Naiset räntäsateessa". Hieno työ!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Harakka upeista töistä!♥♥♥

    VastaaPoista
  12. Olet ollut ahkera ja todella taitava. Kaikki työt erilaisia, yhtä hienoja, mutta tunnelma aina toinen. Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Moi. Hienoja ovat. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  14. Onpa hieno siluettisarja. Vaihtelua ja erilaisuutta. Miehet hatuissaan ja Naiset räntäsateessa puhuttelivat eniten, vaikka kaikki ovat tosi hyviä. Väsynyt keijukin puunoksalla aivan ihastuttava.

    VastaaPoista
  15. Voi että, onpa jälleen hienoja töitä! En osaa päättää mikä olisi suosikkini... Mukavaa sunnuntaita ❤

    VastaaPoista
  16. Todella hieno sarja upeita silhutteja. Olet laittanut ne sellaiseen järjestykseen, että sarjasta voi mielikuvitusta käyttäen lukea traagisen tarinan...

    VastaaPoista
  17. Todella hieno kokoelma siluetteja, tykkään kaikista mutta tuo enkeli oksalla sykädyttää. Naiset mustissa ja räntästeessa upea. Tässä kokoelmassa on tarina on kertova.

    VastaaPoista
  18. Vauh mikä piristävä taidenäyttelyctäällä olikaan!! Kiitos!!

    VastaaPoista
  19. onpas kauniita, tuo keiju on kyllä paras

    VastaaPoista
  20. Nuo hiilityöt erityisesti ihastuttavat ja niiden aikaansaama tunnetila.

    VastaaPoista
  21. Monipuolisia kuvatarinoita!
    Upeita töitä!
    Räntäsateessa kulkijat ja keiju lemppareitani.

    VastaaPoista
  22. Niin minäkin tykkäsin kaikista kuvista - Kiitos!

    VastaaPoista
  23. Hianoja. Peikko katsoi heti mallia. :)

    VastaaPoista
  24. On niin upeita kuvia, että. Kuvissa myös jokaisessa oma tunnelmansa. Olen haltioitunut.

    VastaaPoista
  25. Miten kaunista sinistä olet lohtinut kuviisi. Mikä herkkyys niissä värisee. Ja tummuus tuo oman säväyksensä, vastavoiman. Upeaa!

    VastaaPoista
  26. Kiitos teille kaikille oikein isolla sydämellä!
    Kiitos, ilman teitä en näitä tekisi ollenkaan, en tänne, enkä minnekkään muuallekkaan varmaan!Kiitos!

    VastaaPoista
  27. Sydämellisen taidokasta piirtämistä!

    VastaaPoista