perjantai 29. syyskuuta 2017

TAIKAKUVAT haaste 68.


Aiheena on: Kuvio ja +plussana liike

Entiseen tyyliin, omat ottamat luonto ym. kuvat.
Voit vastata myös omalla taiteella tai runoilla.
Anna luovuuden kukoistaa 😊

Nyt mäkin pääsin ottamaan tähän Taikakuvien haasteeseen osaa ja otinkin kuvia ihan tätä varten puutarhani omppupuusta.
 Ja yhdessä näkyy olevan rajaaitaakin näkyvissä.
Tikalla onkin siivissä kiva kuvio ihan itsestään jo.


Tässä on omppupuuni, varsihan siinä näkyykin ruskeana.
Kuviot piirtelin siihen...
Nimi työlläni on. "Puutarhani kuviot".
 Sitten toisessa kuvassa näkyy omppupuuni ruskea runko taas ja aitapensastakin vähäsen.
Syntyykin kivoja kuvioita, pystysuoria.. Annoin tälle nimeksi "Tuulinen metsä".
 Tässä taaaaas se omppupuu ja siihen olen piirtänyt omput, koska melkein kaikki omput ovat jo pudonneet. Mutta koitin tähän saada tuulta ja kuviot syntyivätkin jo ennen sitä, vinoviivoitus. Nimi työlläni: "Tuulinen päivä."
Tässä onkin se meidän oma tikka, joka meillä viihtyikin koko kesän ajan.
Siittä otinkin lukemattomia kuvia, tämä kuva onkin otettu jo keväällä, mutta laitoin tämän siksi, kun siinä näkyy tikalla kivat kuviot siivissä. Muutenhan tämä kuva onkin epäonnistunut, mutta tähän haasteeseen se olikin ihan hyvä kuva.



Allaolevasta kuvakkeesta lisää kuvioita ja liikettä:
https://taikakuvat.blogspot.fi/

22 kommenttia:

  1. Onpa jännät taikakuvat, mutta niinhän niiden pitääkin.

    VastaaPoista
  2. Aikamoisia taikakuvia. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Hienot tuuliset taikakuvat ja tikasta mainio kuva, sopii täydellisesti kuvasarjaan:)

    VastaaPoista
  4. Jestas, miten hienot liikkeet sinun kuvissa on. Kaunista.

    VastaaPoista
  5. Ooh, vauhtia töissäsi! Pidän erityisesti tuosta tuulisesta metsästä!

    VastaaPoista
  6. Taikaa näissä kuvissa näyttää olevankin. Tikkakin on hyvin kiireisen näköinen, hieno kuva. :-)

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Hienoa taiteellista kuvaamista.
    Erityisesti tykkään "Tuulinen metsä" kuvasta.

    Mukavaa seurattavaa Sinulla, tikka pihapiirissä.

    VastaaPoista
  8. Hienosti liikettä ja kuviointia sinulla.Kiva tikka.Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia, taikaa ole tehnyt ja kuvioita ja liiketta taikonut!

    VastaaPoista
  10. Taitavasti tehtyjä kuvia. Liikettä on!

    VastaaPoista
  11. Työsi ovat tavattoman ihania! Wau.

    VastaaPoista
  12. Kyllä onkin hienoja kuvioita ja liikettä löytyy. Tikkakin niin räpyttelee siipiään.

    Kiitos kun osallistuit!

    VastaaPoista
  13. Upeita kuvia hienoa taidetta :)

    VastaaPoista
  14. Upeita, todella kauniit värit ja mielenkiintoiset työt. Ja tikkakuva vauhdikas, olet ollut nopea :-)

    VastaaPoista
  15. On vauhtia! Ja tosi kauniita värejä ja kuvioita.

    VastaaPoista
  16. Voi miten ovatkin upeita!♥ hienoa liikettä ja ihania kuvioita! Mukavaa syksyn jatkoa:)

    VastaaPoista
  17. kiva tikkakuva, meilläkin joskus käy pikku paratiisissamme.

    VastaaPoista
  18. Tuulinen metsä mahtava! siitä tulisi upea taulu

    VastaaPoista
  19. Näistä tykkäsin kovasti, täällä on aika paljon tarjontaa asbstrakteista ja erilaisia kuvia pilvin pimein. Nämä hyppäsivät positiivisesti esille:) Valoisaa mieltä Harakka ja hyvää syystalvea:)

    VastaaPoista