lauantai 27. tammikuuta 2018

TEEMAKUUN KOLLAASI 34. Värit ja Kollaasi

Tammikuussa on väriteema:
MUSTA,VALKOINEN + 1 VÄRI

jos haluat lisää haastetta tee jokainen työ eri tekniikalla
5/7
 Couache-väreillä tein tämän työn..Ensin leikkasin paksusta paperista talon näköisen ja maalasin sen  ensin valkoiseksi. Kuivumisen jälkeen liimasin sen pohjaan kiinni, jonka olin jo aikaisemmin maalannut mustaksi.  Ja sitten vaan kukkia ja puiden oksia sinne lisäileen väreillä.
Esittää siis jonkinlaista rakennusta, pitkine holveineen.
Kukkia ympärillä paljon.

6/7   Tämän työn  teinkin kananmunan kuorista, jotka pahville ensin liimasin.
Akryyliväreillä maalasin mustaa ja sinistä.Kamera vähän on valkoista muuttanut, mutta oikeasti se on valkoista, niinkuin kananamunan kuori onkin.Kuvankäsittelyllä vähäsen kontrastia siihen lisäsin.

7/7

Tämän tanssitytön teinkin tuubivesiväreillä. Tein tämän myös vähän samaan tapaan, kuin edellisenkin, eli leikkasin naisen ensin pahvista, jonka sitten maalasin valkoiseksi, ja liimasin valmiiksi maalatulle mustalle pohjalle.... kovin onkin  kalpea tanssija!!
 Hameen jälkeenpäin sitten hänelle maalasin ja hiukset sum muut. Mustaa väriä pienellä sienen palasella kaiken päälle koitin painella, ettei olisi niin selviä rajoja.

Sitten teinkin kollaasinkin vielä perään.



Allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla pääsee katsomaan muidenkin tekemiä töitä musta-valk +yksi väri.

https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/


Niin, ja sitten se papukaijakin tuli ansaittua... Kiitos taas Millin ja Esther apulainen tästä kivasta haasteesta!
Ja huomasinkin, että olikin mun tekemä papukaija, näin se lensi takaisin luokseni, kiitos millin kauniista taustasta siinä!


19 kommenttia:

  1. Huikeeta! Mukava lukea käyttämistäsi tekniikoista. Kananmunakuorijuttu on paras! Minulle tuli siitä mieleen illan hämyssä kiirehtivät muurahaiset.

    VastaaPoista
  2. Voi ihme miten upeita töitä. Olet todella taitava.

    VastaaPoista
  3. Ovatpa ihania ja kiva tapa millä teit. Palatsi ja leidy hurmasi, toki kaikki ovat hienoja. Onnittelut. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Onpa taas hienoja töitä kaikki! Kananmunankuoret ehdoton ykköseni, näyttää tosiaan liikkeessä olevilta muurahaisilta. Tanssija taitaa olla pikkuisen jo väsynyt:) Kiehtovia töitä, tyylisi miellyttää silmääni. Tähtinen pohjakin sopii niin hyvin kollaasiin. Onnittelut!

    VastaaPoista
  5. Wau, upeita töitä! Ihastuin jokaiseen, olet taitava käyttämään eri tekniikoita. Onnittelut kollaasista ja papukaijamerkistä. Kaijasi sopii hyvin tänän teemaan, huomasitko taustassa tuttua, vähän lainasin yhtä työtäsi :)

    VastaaPoista
  6. Pidän tuosta ensimmäisestä guassi-kartanosta kovasti! Siinä on mielenkiintoinen tunnelma ja työ on kaikenpuolin kiehtova.

    VastaaPoista
  7. Tuo ylin on selvästi venetsialainen huvila, aivan ihana!
    Kananmunakuorista on näköjään moneksi, kekseliäisyytesi on huikeaa!
    Tykkään tuosta tanssijamaalauksen rouheisesta pinnasta, elävää ja rehevää.

    Onnittelut!

    VastaaPoista
  8. Oi, tuo talo ja tanssija varsinkin ovat hienoja! Olisi kyllä terapeuttista luoda jotain väreillä, mutta olen niin kriittinen, että en saa toteutettua mitään tai edes aloitettua. Ennen tuli maalattua paljonkin.

    VastaaPoista
  9. Kauniita töitä! Ylin varsinkin viehättää silmääni.

    VastaaPoista
  10. Oi miten upeita töitä, että sinä osaat!♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  11. Sinä pääset aina yllättämään näillä ideoillasi ja toteutuksilla, on hienoa nähdä luovuutta erilaisin menetelmin. Kiitos elämyksestä jälleen! Onnea ja kaija on ansaitulla paikallaan! :)

    VastaaPoista
  12. Upeat ja työstöä vaativat työt! Ihana talo & puutarha ja tanssityttö <3 Hän on kuin joku Salome :)

    Onnea kollaasista, mahtavaa jälkeä.

    VastaaPoista
  13. Oi miten ihanat työt.Onnea.Näitä katselee mielellään ja tekis mieli koskeakkin.Olet onnistunut hyvin.

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania töitä, olet sinä taitava Onnea papukaijasta olet ansainnut. Hyvää viikon jatkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  15. Upeita ihastuttavia töitä!
    Erilaiset tekniikat ovat hyvin hanskassasi.
    Onnittelut!

    VastaaPoista
  16. Wau, sinä olet paneutunut haasteeseen antaumuksella, hienoja töitä kaikki!

    VastaaPoista
  17. Jestas, että sä olet upee ja sun työs on upeita. Eka ja toka vei sydämeni.

    VastaaPoista