VALOKUVATORSTAI 149. HAASTE

Aiheena on sana RÄISKYVÄ.
Mulla on nyt tällanen viimevuoden vaihteesta otettu kuva,
Mun mielestä se oli aika räiskyvä omenapuu!
KLIKKAA KUVAA
TÄÄLLÄ lisää räiskyviä kuvia

LUMIMARJAT KAAMOKSESSA

Nyt annan kuvien puhua...
Ovat vähän pimeitä, mutta kaikki tietää miks näin on nyt.
Kannattaa kuitenkin klikata, sillä pisarat näkyvät niin paremmin!

Tää on nyt yhtä itkua kaikilta kasveiltakin, mutta sopii hyvin mun mieleeni nyt tällähetkellä.
Toivon, että valaistusi vähän tämä maailma, ja mieli siinä mukana.
Mutta suru ja ikävä ei silti väisty, mutta ehkä valo pikkasen auttaisi oloa.

TUMMANSININEN KOLLAASI

Lisää kollaaseja TÄÄLLÄ

Mä innostuin oikein kunnolla tekemään sinisiä kollaaseja, tein kuusi.
Mutta teitä säästääkseni laitan tähän nyt vaan kolme.
En vaan osannut päättää, että minkä näistä olisin laittanut,
Kertokaa te, mistä eniten tykkäätte.

KLIKKAA KUVIA

VIIKKO SITTEN VIELÄ JÄÄTÄ

Mutta nyt enää haave näistä

ihanista jäistä.

Mutta toivossa on kuitenkin hyvä elää.

Vielä sitä tänä talvena kuitenkin tulee!

Näitä muutamia kuvia nyt katselen

kaihoten, ja mietin, miltä tämäkin näyttää?

Ja tämä?

Nämä näyttää jäältä

mielikuvitus vain rajana!

YYKAAKOO4 haasteviikko 50.

HAASTE NUMERO 43.
Ja nyt tekemällä tein tämän luvun, mutta kai tällanenkin käy.

12 KUVAA 12 PHOTOS

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Kamerani on Olympus sp-59ouz
Kuvan otan n. klo 12 aikaan päivällä.
Automaatti asetuksin. Olen ottanut aina 14 tai 15 päivänä, mutta aikaistan sitä vähäsen seuraavalla kertaa.

ORAVA IHMEISSÄÄN JA TINTTIKIN

Täti Moonika, tuu nyt äkkiä, sieltä kamerasi takaa tänne!

Kato nyt, mitä tuolla oikein mahtaa tapahtua?

Mua nyt vähän oikeesti pelottaa, mitä siellä oikeeni mahtaa olla?

Pitäsköhän lähtee pois,

vai ei?

Taidan tässä kuitenkin olla turvassa.

Mutta ihmettelen kyllä, mikä tollanen oikeesti on?

Kerro, mikä se on?

Talitintti, tuu säkin kattoon,

nyt se liikkuuu tonne päin..

Lähtikö se nyt kokonaan pois?

VARPUSET JA MUUT LINNUT SYÖMÄSSÄ

Moikka teille kaikille, me ollaan varpusia,

kilttejä ja vaatimattomia lintuja olllaankin.

Meille kelpaa ruuaksi melkein mikä ruoka vaan, ollaan tyytyväisiä, jos joku vaikka leivänmurujakin tuo.

Kaikki käy, kun vaan on syömistä varten tehty.

Me ollaan vaatimattomia ruuan suhteen, ja muutenkin.
Kaikki meistä ei tykkää, jostain ihmeen syystä?

Mutta toi meiän emäntä täti Moonika tykkää meistäkin, se on siittä kiva, kun se ei laita meitä lintuja arvojärjestykseen, vaan ruokkii meitä kaikkia tasapuolisesti.

Tässä mun tämän kesän lapset nyt syö ja mä vahdin, ettei vaan haukka tuu!

Mäkin pikkasen silti kanssa joudun syömään välillä.

Tässä on kiva roikkua,,,, jippii!

Olkaas lapset nyt taas kunnolla, ei ruuan kanssa saa leikkiä!

Heippa , ja moro varpuset, mäkin tulin

välillä katsoon, miten teillä varpusperheellä menee?

Niin, se on sellasta lastenhoitoa nyt ensin aluksi, ne kun ei aina tottele.. no mutta heiii..

Kukas sä olet, oletko joku peippo, vai mikä lienetkin, olet niin keltainen , ettet tavallinen varpunen ainaskaan oo?
No,,,, kaikilta ei vastausta saa...

Mutta toi tuolla alhaalla on ainaskin fasaani kukko...

Ja toinen on kana, mutta voi olla kyllä vasta lapsikana!
Mutta on tää elämä vaan niiiiin hienoo, kun meitä lintujakin on niin montaa lajia!

VALOKUVATORSTAIN 148. haaste

"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta."

Tässä kuningasta leikkivä yksi rikkaruoho-oksa.

TÄÄLLÄ lisää kuninkaita.

TALVEN KUKKIA PIRISTYKSEKSI

KANNATTAA KLIKKAA, NÄKEE HIUTALEETKIN PAREMMIN

Tänään paisteli aamulla hetken pienen aurinko, mutta piiloon menikin niin äkkiä, etten edes kuvaamaan ehtinyt auringon aikana.

Mutta sitten päätin, että jotain piristystä pitää saada tähän harmauteen.

Aloin kuvata talven kukkia, nämä ovat pensaassa varmaan koko talven melkein.

Huomasin, että kyllä talvellakin kaunista löytää ihan kotopihastakin.

Mä ite tykkään näistä talven piristäjistä.

Ja nyt kun tuli luntakin ihan pikkasen, niin kukatkin saivat uutta väriä niskaansa.

Meillä täällä kuitenkin lunta on vaan ihan sellanen pikku, pikku kerros.

Ja jos plussan puolelle menee,

niin sulaa pian pois.

Vaikka aurinko täällä ei paistellutkaan tänään,

niin näissä on edes pikkusen aurinkoa kaikille.

Ja toivotaan, että se aurinkokin sieltä vielä

esille tulee meille kaikille!

ENKELI JA KYNTTILÄ PUUTARHASSANI

Klikkaa kuvaa

Tällaisen näin, kun otin jää-lumikuvia. Tämä tuli, kuin olisi tarkoitettu tulla. Näin tässä heti enkelin!
Justiinsa suruuni ja ikävääni oli lohduttavaa löytää tällainen.

Silloin tämän kirjoitin mieheni siskonmiehen muistolle, ja ikävöidessäni häntä.
Hän oli niitä kaikista kilteimpiä ihmisiä, mitä tunsinkaan.

Tähtisumuako puutarhassani,
vaiko pieni enkeli?
Loistaa koko puutarha,
hohtaa helmen lailla.
Odotuksen levoton helmi putoaa
kiveltä kivelle, sulaa maahan.
Kyyneleet sekoittuvat veteen.
Mutta enkeli, helmen vaaleana,
kynttilä kädessään,
poistaa kirvelevät surut.
Askel kerrallaan,
auttaa saamme toisiamme.
Uutta toivoa,
lohtua surussamme,
toisillemme tuoda.
Enkeli pienoinen sanoi,
kynttilä loistaa meille!

VÄRIKOLLAASI

Klikkaa kuvaa
TÄllä kertaa tehdään lumivalkeita kollaaseita.
Mä nyt tein tämän viimevuoden lumikuvistani,
kun ei ollut paljoakaan kertynyt vielä uusia.
TÄÄLLÄ lisää lumivalkoisia kollaaseita!

VIELÄ SYKSYN METSÄÄ

KLIKKAA KUVIA
Mulle on niin paljon jäänyt kuvia teille näyttämättä,
että välillä laitan niitäkin tänne, vaikka aika ihan ei tätä hetkeä täsmää.

Yhdeltä reissulta metsästä löysin tällasen kakkaläjän.
Ei ollut mikään pieni eläin sitä tuottanut.
Minkähän eläimen voisi olla?
Mulle itelleni tuli ilves tai karhu mieleeni, voisko olla?
Alko silloin vähän pelottaan, ja katsoin aina välillä taakseni,
ettei pääse mua vaan yllättään!

Monenlaisia sieniäkin siellä oli.

Ja tällasta jäkälän tai sammaleen tapasta kasvavan pienen puunkin löysin.

Näihin punasiin lehtiin ei kyllästy.

Harmaa puu takana

oli punasen taustana ihan hyvä asia.

Tällasia oranssejakin sieniä löytyi.

Jäkälääkin kuvasin, ja kotona huomasin vasta koneella, että oli
kärpäsen tapanenkin päässyt mukaan kuvaan.

Jäkälää läheltä kuvattuna.

Mutta tää vene oli aikamoinen löytö, sehän kasvoi jo jäkälää koko paatti!
Eikä siinä vielä kaikki, kun tarpeeksi metsässä konttaan ja teen kaiken näköset kommervenkit, niin kun autolle tulin, ja riisuin saappaat pois, niin arvakkaapas vaan, mitä huomasin???

Jalkani oli alkanut kasvaa karvaa!!!
Pitäisköhän metsäreissuja vähentää, taikka minusta kasvaa pian peikko!

JÄÄSTÄ SEURASI PISAROITA

Nyt taas vaihteeksi lumi sulaa kovalla vauhdilla

Jäät sulaa vauhdilla pois,

Kuuluu vain tip, tip...

ja pisarat tippuu.

Jää sulaa,

pisarat putoaa

maahan

kaikista oksista

toiset pisarat, eivät haluaisi vielä lähteä

mutta on pakko

Niin se vaan menee

Meiän kuusessakin on monta pisaraa...

IHANAA JÄÄTÄ JA LUNTA !

Klikkaa taas kuvia!
Oli ihan pakko tehä pikkanen lumiukko!
Terveisiä harakalta se sanoo teille!

Ja ihan pienen jään löysin, tai oikeestaan sulanutta lunta,
mutta kuitenkin vedessä oli tapahtunut iso muutos.

Kaikkien kasvien oli varmasti kamala vilu,

lehdet olivat jäätyneet pisaroineen.

Niillä oli varmaan kaikilla kamalan kylmä!

Teki mieleeni ottaa käteeni, ja lämmittää näitä pikkasia lehtiä.

Mutta ei taitaisi paljon apua olla minusta.

Jää voittaisi, ja kylmä ilma kuitenkin.

Pienestä reiästä kun katsoin, niin siellä olikin lehdillä paljon lämpimämpää.
Eivät olleet jäässä vielä ainakaan.

Pitivätkö ylimmäiset lehdet suojaa niille pienemmille, mitkä siellä alimpana olivat?

Siellä jään alla.

Luultavasti niin onkin, isommat suojelee niitä pienempiä, mitkä sieltä keväällä lähtevät, ja nämä isommat pinnalla olevat, kuihtuvat ja kuolevat sitten pois... kuitenkin surullista.

VALOKUVATORSTAIN haaste 149.

KLIKKAA KUVAA

Haasteena tälläkertaa on sana KUU. niinkuin myös runotorstaissa.
Katso täältä lisää valokuvatorstaita.

SIENET KANNON JUURELLA

Tällasia kaunottaria kasvoi meidän pajun juurella

pari viikkoa sitten.

Kuin olisi jotain pippureita päällä.

Aikamoinen maustesoppa olikin.

Sitten ne alkoivat kasvaa ja kasvaa

Ja kasvaa.

Niistä tuli aina suurempia ja erilaisempia.

Pippurit hävisivät pinnalta

ja sienet latistuivat, mutta levisivät isommaksi.

Siinä ne ainakin viikonlopulla vielä olivat, ja voivat hyvin.
Tietääkö kukaan, mitä sieniä ovat?

TÄNÄÄN ENKELEITÄ

Olimme tänään Porissa kirppareilla ja Kontissa.
Ja sitten tietenkin pääsin ruuanlaitostakin taas kerran luistamaan.
Olimme Porin Prismassa syömässä, siellä oli hyvä ruoka ja sai syödä niin paljon kuin jaksoi.
Löysin tämän makaavan enkelin yhdeltä kirpparilta.

Mies löysi nämä muut enkelit

Tämä on enkeli rasia.

Niinkuin tämäkin.

Mä tykkään tästä eniten.
Oli kiva päivä tänään, päivä meni, että hups vaan!
Tehtiin ruokaostoksetkin Porissa, vaikka jäi ostamatta vaikka kuinka paljon, sellasta se on, kun käy vieraassa kaupassa, niin ei muista kaikkee, kun ei ole samassa paikassa, kuin täällä tutuissa kaupoissa.
Eli tultiin siihen tulokseen mieheni kanssa, että esim. Porin Prisma on aivan liian iso kauppa, koska ei jaksa lähtee toiseen päähän kauppaa takasin käveleen, jos huomaakin vasta sitten, että kyseinen tavara olikin siellä toisessa päässä kauppaa!
Kyllä Tampere on meille se parempi kaupunki ja kaupat parempia, kun tunnetaan paremmin.
Mutta silti ihan hienot kaupat siellä Porissakin tietenkin oli, me vaan ollaan jo niiiiiin vanhoja, ettei jakseta joka paikassa kulkee niin kamalasti turhaan.

VAALEAN RUSKEA KOLLAASI

Tällä kertaa on vaalean ruskean kollaasin vuoro.
Katso täältä lisää

KUKKAMAANISARJAN PÄÄTÖS

Kuvattu 28.10.-09

Nyt on ollut pitkä jakso, etten ole kuvannut kukkamaatani lainkaan,
koska siellä ei ole mitään tapahtunut.
Eli nyt lopetankin tälläerää tämän kuvauksen kohteen.
Katstaan sitten taas ensi keväänä, jos Luoja suo!

Paitsi onhan yksi orvokki, se siellä vielä vielä sinnittelee!

Ja tämä kivikkokasvi kuvittelee olevan kevät!

Nämä ihan kuin keväällä aikaisin.

Mahtaakohan ensi keväänä tullakkaan sitten

yhtään mitään?
Harmi, jos niin käy.
Mutta kiitos, kun olette ollet kivasti mukana tässä kukkamaa-sarjassani.
Kiitos kaikille!

HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ

Ihan kaikille.
Muistellaan rakkaitamme, ja sytytetään kynttilät heille, heidän muistokseen.

VUORENPEIKON LUOLASSA

KLIKKAA KUVIA

On taas se aika vuodesta, kun möröt ja hirviöt viettävät vapaapäivää. Täällä öllinkäiset eivät kuitenkaan ole kotoisin Yhdysvalloista vaan lähempää. Haasteemme on nimittäin Vuorenpeikkojen luolassa. Runotorstaissa pohditaan samaa aihetta.
Täällä kuvia lisää.

Vuorenpeikon luolassa,
naavaa on joka oksalla.
Lampi lähellä,
peikon kalastaa.
Keijut ja perhoset
tuulenselässä ,
lentää, leikkii.
Pikkuiset piipertäjät
männynkäpyjä jyrsii.
Peikko siellä kurkkii,
taitaa vähän pelätä.
Tule, tule tänne,
leikitään keiju- peikkoleikki!

VIELÄ SYKSYN LEHTIÄ

KANNATTAA KLIKATA, ovat ihan eri näköisiä suurena.


Tänään kuvasin syksyn lehtiä,

kun aurinko niihin kauniisti loisti

Ja teki niistä todella kauniin värisiä.

Itse ensin niitä ihailin,

ja sitten kuvasin

kauniin punaisia ja

ja keltaisia

joissa oli vihreetäkin vielä

vähäsen toisissa.

Nämä ovat ruusunlehtiä.

Jotka ovat meidän takapihallamme

Kukkia kuvasin kesällä

ja nyt lehtiä.

VÄRIKOLLAASI

Tällä kertaa värinä on TUMMANRUSKEA. Mä sain tälläkertaa tällasen kokoon.
Oli aika vähän tummanruskeeta kuvattuna.
Jälkeen päin huomasinkin, ja kommenteistakin, että tämä sopiikin hyvin nyt tulevaan viikonloppuun, eli Pyhäinpäivään.
Silloin muistellaan lähimmäisiä jo sinne toiselle puolelle menneitä.
Mulla on äiti ja isä siellä rakkaimpia.
Meillä vielä on tässä perjantaina lähimmäisen hautajaiset, eli lähellä tätä aihetta on.
Raskas päivä, ja viikonloppukin varmaan.


Katso täältä LISÄÄ

PIENI LAULU IHMISESTÄ

Ihmisen iho toista vasten,

niin lämpöisen tunteen tuo.
Ihmisen ilo toisistaan,
niin hyvän tunteen tuo!

Luovan lauantain tämänkertainen 50. haaste on " pieni laulu ihmisestä"
Onnea, ja kiitos monista kivoista haasteista, Luovalle lauantaille!

UNTAKO?

PAKINAPERJANTAIN 152.haaste

KLIKKAA KUVIA
NIIN NÄET PIENETKIN JUTUT.

KÄSKY

UNTAKO?
Siinä rannalla joen maisemia ihailessani, kuulin alhaalta jonkinlaista rapinaa, kurkkasin sinne päin, ja mitä näinkään?
Kameliko siinä oli?
Ja se alkoi puhua mulle, ja kysyi, että voisitko auttaa minua ihminen?
Mitä, mitä tämä on??
Oletko kuullut, että täällä metsässä asuu lohikäärme, jatkoi kameli.
Mutta koskaan, kukaan ihminen sitä vaan ei ole onnistunut näkemään.
Pelästyin ihan kamalasti ensin kamelia, ja sitten, että jos täällä on vielä lohikäärmekkin, niin sehän voi olla vaikka vihainen, tultasyöksevä, kauhistus, mitä mä nyt teenkään.
Olenko mä sadussa? Vai näenkö unta?
Miten tällanen voi olla mahdollista???
Kameli sanoi siihen mulle, että älä pelkää, kulje vaan luonnon näyttämää tietä, niin löydät hänet.
Kerro multa terveisiä hänelle, sillä aikani on loppumaisillaan, ja haluaisin vielä nähdä hänet.
Vähän epäröiden lupasin, eihän oikeestaan voinut kieltäytyäkkään. Noudatin käskyä, ja lähdin hämmentyneenä ja ihmeissäni eteenpäin.

Samassa kauempana metsän viidakossa huomasin tulevan valoa, lähdin sitä kohti, jos siellä vaikka olisi joku toinen ihminen mulle vaikka avuksi.

Kuljin pitkän matkaa ja saavuin aukeelle mäntyjä kasvavalle paikalle, ja edessäni näin pikkusen hiiren näköisen veitikan, nyt en enää ihmetellyt mitään, tajusin olevani jotenkin sadussa.
Tai näin unta?
Luultavasti niin oli.
Pikkuhiirulainen alkoi jutella mulle pikkuisella äänellään, että sun on löydettävä nyt vihreä iso oja.
Kysyin hiirulaiselta, että tuletko seurakseni?
Mutta hän ei luvannut tulla, siellä on paljon vaaroja hänelle. Hän on niiin pieni vasta.
Ei siis auttanut, kuin jatkaa yksin matkaa hiiren osoittamaan suuntaan.

Lopulta saavuinkin vihreälle ojalle, melkein pikkuiselle joelle.
Oli se senverran leveä, sitä en ainakaan voisi ylittää hyppäämällä.
Samassa kuulin jaloistani kurnutusta ja iiik... sammakko, ja kamala!!

Tollasta ei voi olla muutakuin saduissa tai painajaiunessa!

Mutta se vaan sanoi, että ole nyt hiljaa, herätät kaikki metsän asukkaat!

Katsoppa tuonne kauemmas ojaa, siellä on silta, mene sinne.

Ja samassa sammakko hyppäsi vihreään veteen. Plumpsis vain kuului!
Niin taas käskystä jatkoin matkaani. Koko ajan peloissani, tämä on painajaista!

Sillalle saavuttuani, näin siinä sisiliskon, joka katsoi minuun viekkaasti,
hymyillen.
Vai lohikäärmettä sä etsit, kyllä sen löydät, jos nyt selviät seuraavasta paikasta.
Sillä, kun nyt jatkat matkaasi tästä eteenpäin, tulee sumuinen metsä vastaasi, mutta sun on siittä läpi kuljettava, muuten et löydä lohikäärmettä.

Niin saavuin sumuiseen metsään, se oli pelottavaa!
Siellä oli aivan hiljaista, yksikään lintu ei laulanut, ei kuulunut mitään muuta ääntä, kuin oma hätäinen hengitykseni!
Juoksin lujaa eteenpäin, äkkiä pois täältä!

Samassa pysähdyin kuin seinään, joku pysäytti mut!
Olin kuin kävellyt päin seinää, mutta siinä olikin vaan pikkusia helmiä langoissa.
Ei tuo voinut mua niin pysäyttää, sehän olisi menyt rikki!

Ja kun katsoin alemmaksi, niin näin pikkusen puunkannon,
jossa oli ovi ja lamppukin paloi oven yläpuolella.
Pikkuset lapio ja kastelukannukin oli. Pyykkiä kuivumassa, ja ulkona kahvipöytä katettuna,
kiven ja talon välissä.
Mitä nyt teen, meenkö sisälle... janokin oli.

Mutta samassa kuulin jonkun pikkusen äänen laulavan jotain kaunista laulua.
Katsoin, että mistä se ääni tulee.
Siinä ihan lähellä oli auringonkukan nuppu, ja kukan keskellä pikkunen keiju!
Joka hihitti ja sanoi, että olen ihan kumman näköinen!
Pelkäätkö vai?
Juoksit päin mun taikaseinääni, mutta eihän sattunut?

No ei sattunut, ja pelkään tietenkin!
Mutta tämä on mun painajaistani, niin ehkä tästä sitten selviän jotenkin.

Keijua naurutti, ja sanoi, ei tämä ole painajaista, tämä on satua!

Mutta tulehan juomaan kanssani metsämansikkamehua.
Ja voi, kun se olikin niiiin hyvää, kuppi oli mini pieni, muttakun nostin sen huulilleni, oli kuin olisin tavallisen kokoisesta lasista juonut.
Kerroin hänelle sitten kamelista, ja keiju kertoi, että mun pitää löytää nyt taikapeili.
Siellä asustaa pikkuinen veitikka, mikä on lohikäärmeen apulainen.
Hän kertoo sulle sitten, missä lohikäärme on.
Mutta mistä mä sellasen voisin löytää, peilin metsästä?
Se oli kuulemma tosi vanha peili, sen oli joskus joku haltija jättänyt tänne.
Ja kun siihen katsoo, niin metsän eläimet saavat sinne peiliin muuttaa asumaan, jos pelkäävät metsästäjien kivääreitä ja koiria.
Ja kuulemma monet muuttaa syksyllä sinne asumaan,
hirvetkin, että saavat vasansa kasvamaan turvallisesti isoiksi.
Siittä tiedosta olin onnellinen .
Keiju sanoi, että se löytyy kyllä, kävele eteenpäin vaan.
Ja niin tein taas, kun käskettiin, kävelin ja kävelin, aika pitkänkin matkaa...
Mutta nyt tuolla pilkistää jokin... siellä se on ja kiiltelee!

Siinä se nyt sitten on, kaunis peili onkin.
Uskallankohan kurkata sinne sisään, mutta on pakko.
Klik, siinähän se pikkunen veijari onkin. Ihan kiltin näköinen.
Ja se alkoikin jutella mulle ja sanoi, että oli oikein mukavaa tavata.

Kerroin sille, miksi olen nyt täällä, ja se sanoi, että lohikäärme on ihan lähellä.
Mene vaan rauhassa, äläkä pelkää, se ei tee mulle mitään pahaa...
Uskallankohan mä kohdata sitä??
Mutta pakko nyt jo tehdä tehtäväni lopuun asti. Untahan tämä vaan on..
Niin kävelin hiljalleen eteenpäin ja saavuin ihan tavalliseen metsään.
Siellä kasvoi jäkälää ja paikka paikoin oli isoja kiviä, samaleen peittämiä.
Sitten kuulin rouskuntaa ja siinähän se lohikäärme olikin ihan

EDESSÄNI!
Hui!
Mutta siinä se söi pikkusta kuusta, ja hymyili ja myhäili samalla!
Mutta kyllä se olikin iso lohikäärme, pää oli mua korkeempi!
Lohikäärme alkoi puhua, ja sanoi, että on hienoa, kun ihmisenkin sain nähdä oikein läheltä.
Se on kiva asia, sillä kaikki pelkää häntä.
En sitten ole viitsinyt ketään häiritä, ja olen naamioitunut kiveksi.
Mutta sulla ilmeisesti on asiaa, kerro mulle.
Siinä nieleskelin vähän aikaa, kun pelotti vielä, ja kerroin hänelle kamelista.
Lohikäärme ilahtui vanhan kaverinsa terveisistä, ja sanoi, että hän lähteekin heti häntä katsomaan.
Ja voin viedä sinut selässäni samalla metsän reunaan, niin on kotiisi sitten enää vähän matkaa. Sillä olet nyt syvällä satumetsässä.
Niin, ehkä... tai painajaisessani,
Mutta pian varmaan herään.
Ja niin lohikäärme otti minut selkäänsä ja selvästi tunsin tuulen huminan korvissani, ja piti oikein lujasti kiinni pitää, etten putoaisi, ja siinä samassa olinkin jo metsän reunassa veden lähellä.
Kaikki oli poissa, lohikäärme, kameli... nukunkohan vielä?
Missä mä olen ollut?
Eikö tämä ollutkaan unta, kun en sängyssäni ole?

TIE ULOS

Meritie,
ulos pääsy
monelle vielä.
Kaunis tie kesäisin.
Talvella kylmä niin.
Mutta silti se ainoa
tie.
Muualle... ulos saarelta vie!

YYKAAKOO4 47. haasteviikko

Haasteno: 31.

Tässä mun vastaus haasteeseen.
Vaikka on paloauto, niin onneksi ei silti ole tulipaloa.
Vaan mies silloin kun töissä vielä oli, niin kuului palokuntaan, siellä työpaikallaan. Ja joskus poikkesi lapsille näyttämään paloautoa, kun oli harjotusajossa, eli kokeilemassa, että kaikki toimii.
Ja siinä sattuikin sopivasti numero olevan ihan oikea!

FASAANIT PIHASSAMME

Nämä kuvat ovat tosi huonolaatusia, mutta laitan kuitenkin nyt tänne, kun sattumalta sain ne kuvattua ikkunasta.
Meillä on tällanen neljän kopla täällä, asustaa monta kertaa tossa meidän raja aidassammekin.

Siinä on äiti ja kolme poikasta. Äiti justiinsa tässä kuvassa.

Poikaset ovat tosi uteliaita, muttakun äiti kerran sanoo jotain kurkkuääntä, niin lapset meneekin vähän aikaa lujaa!

Nämä on otettu meidän puutarhasta, perunamaalta

Ja mansikkamaaltani.

Siellä ne syö, mitähän ne mahtaakaan sieltä löytää suuhunsa.
Mutta käyvät kuitenkin tossa lintulaudan juurellakin..

Siinä yhtenä aamuna poikanen pesi itseensä, ja mua harmitti, kun en ollut ulkona ottamassa näitä kuvia.
Sillä ei tullut mieleenkään lähteä ulos niitä kuvaan, koska ne on niin todella arkoja lintuja, että olisi siinä ollut jalkoja mahanalus täynnä, jos sinne kamerani kanssa olisin mennyt!

Tässä ikkunasta otettu ruokintapaikalta

Ikkuna väkisin heijastaa, ja meillä vielä sellaset vanhat ikkunat, eli monessa paikkaa on heijastuksia , sum muuitakin pyörylöitä.
Että vahingossa saa hyviä kuvia lainkaan!

EILISEEN VIELÄ LISÄÄ

Klikkaa suureksi, niin NÄET paremmin.

Tässä nyt tietenkin sitä jäkälää, taas kuvattuna.
Mikä on tehnyt rakkauden pesän minuun.

Tämän edessä seisoin kauan, ja vaan katselin tätä näkymää..
Mun mielestäni se oli niin kauniin rauhaisa,
ettei olisi malttanut lainkaan siittä pois lähteä.
Ja jos yksin olisinkin ollut, olisi matkani kestänyt ainakin puolet enemmän!

Kaukana järvellä ui silkkiuikku, yksinäinen.. .!

Kaukana vastarannalla Pyhän Olavin kirkko.
Zuumasin, eli on aika paljon kauempana, kuin kuvassa.

Kivi kiveä hioo, ja myös vesi kiveä...

Sitten sielläkin oli näitä mulle rakkaita.

pikkumaailmaan kuuluvia juttujani.

Nämä vaan olivat siellä erivärisiä, kuin puhtaampia!!!

Ihmeellistä!

Ötökän huomasin vasta kotona koneellani. Kiva, kun tuli mukaan kuvaan,
mikähänlieneekään?

Mutta niin se vaan oli, siellä olivat vihreempiä, vaaleempia, ja kauniimpiakin. Olivat puhtaamman näkösiä!

Sammal oli kauniin vihreetä

Joka kivessä ja kannossakin.

Taivas sininen

Kukan nuput kauniit,
klikkaa, niin näät hämähäkin seititkin.

Kohti taivasta katselivat,

Kuin yksineläjä ruusukin

Mutta kaunis oli siltikin.

Syksy tuli ja vei lehdet kirkkaan veden alle.