Näytetään tekstit, joissa on tunniste teemakuun taide metsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teemakuun taide metsä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2015

KOLLAASI metsä

Nyt lopulta  ehdein metsistäni  kollaasinkin saamaan valmiiksi.
Mun on kuvani vain sen muotoisia, että niistä on tosi kurja tehdä kollaasia, jos olisivat vaikka neliöitä,, olisi paljon helpompaa. Saisi erilaisia.
No, tietty voisihan sitä toisia pienentää roimasti, mutta niinkään en sitten halua.
Tällanen nyt sitten tällä kertaa.


TÄÄLTÄ löydät lisää kollaaseja.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

METSÄ 8/9........9/9.


Teemakuun taide 7.

9 METSÄÄ
metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, 
metsä maistuu, tuntuu,yllättää
metsä on totta, tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta.


Tämän työn teinkin tosi monessa osissa, laitoin jo poiskin, mutta taas otin esiin.
Ensin tein siis tämän alla olevan sammal-jäkälä mättään.Vesivärillä maalasin pohjan..massan kuivuttua.
Punaiset lakit jäkäliin maalasin akryyliväreillä myöhemmin.

Jäkälät tein näin..

Revin ensin paperisilppua ja  siihen liimaa ja vettä lisäilin  sopivassa suhteessa.
Tästä massasta muotoilin jäkälää, torvijäkälää, hammastikun ja pumpulitikun avulla.
Paperimassasta  tein työhöni myös työn yläosan myöhemmin.
 Lähikuvia jäkälistä...
 Appelsiinin kuoresta tein ruoho-oksa mättäitä. Jotka  maalasin akryylivärein.

Tätä  kuvaa käytin kuvankäsittelyssä vähäsen, tuli pintaa enemmän.



 Puut revin vanhoista töistäni, jotka sitten liimailin jäkälämetsääni jälkeenpäin.
Tässä näkyy paremmin pohjaa yläosastakin.
Olen käyttänyt töissäni vesi-ja akryylivärejä.

Sitten vielä se 9/9

Tämän piirsin joskus ihan valkoiselle pienelle pahvin palaselle, akryylivärein.
Sitä käytin vähäsen kuvankäsitelyssä ja lisäsin valon efektejä siihen myös.
Nyt on lopulta kaikki työt valmiita.
Kiitos Millin sulle haasteesta, ja Esterherille myös.
Kiitos myös tästä pukaijamerkistä.




 Kollaasin teen varmaan viikonlopulla, vaikka ei ehdikkään tälle kuukaudelle, mutta ei varmaan sen niin väliä ole.
 Meillä on 40-v. juhlia vappuna ja lapsetkin tulevat kyläilemään.

 Nyt toivottelenkin teille kaikille lukijoilleni oikein hyvää Vappua, tällä maalaamallani kuvalla!
Kiertelen blogeissanne taas viikonlopulla.
Kiitos oikein paljon kaikille kommenteistanne!

http://teemataide.blogspot.fi/
Lisää metsiä kuvakkeesta klikkaamalla:


lauantai 25. huhtikuuta 2015

METSÄ 7/9.

Teemakuun taide 7.

9 METSÄÄ
metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, 
metsä maistuu, tuntuu,yllättää
metsä on totta, tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta.


 Tämän tein nyt ihan erilaisella menetelmällä, kuin aiemmat metsä kuvani.
Nyt käytin tosi paljon liimaa, johon liimailin pohjaan ensin monta kerrosta servettipaperia, jonka rypistelin tosi paljon liimatessani pohjaan kiinni.
Sitten otin vihreäksi värjättyä villaa, ja siittä muodostin liiman kanssa kuusien näköistä pohjaa.
Sitten oranssia, ruskeaa, joista muotoilin metsän pohjaa, kiviä, sammalta, yms.

Sinne joukkoon liimailin oksia ja siemenkotia.
Kaiken tämän kuivuttua, maalasin vielä pohjaan lisää väriä, akryylivärein.

 Tämän käytin pikkasen kuvankäsittelyssä.
Tämä on taas sellanen, kun katselin sitä työtäni kauan, niin löysin sieltä vähän kaikenlaista mönkijää ja satuolentoa, ne piirsin sinne myöskin.
 Tässä on sitten lähikuvaa työstäni.
 Näkyy villa siinä paremmin.
 Tässä koitin muodostaa kiveä ja sammalta.
 oksia, sammalta...
 tässä vaikka torvijäkälää
Lisää metsiä, allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla:
http://teemataide.blogspot.fi/

tiistai 21. huhtikuuta 2015

METSÄ 6/9

Teemakuun taide 7.


9 METSÄÄ
metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, 
metsä maistuu, tuntuu,yllättää
metsä on totta, tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta.
Kuvan saat isommaksi klikkaamalla kuvaa .
 "Juoksi yli metsä"
 Metsä kavahtaa..linnut, puput, kaikki!
Kettu juoksi yli metsän...

Työn tein vesi-ja akryyliväreillä.
Pohjan puut  tein ensin valuttamalla vesiväriä, jonka jälkeen luonnostelin paremmin puitten näköiseksi.
 Lisäsin  enemmän metsän värejä. 
Piirsin ketun, akryylivärein..

Sen jälkeen kuvankäsittelin sitä, jossa samalla piirsin pupun, linnutkin.

Lisää löydät metsiä alla olevaa kuvaa klikkaamalla:
http://teemataide.blogspot.fi/

lauantai 18. huhtikuuta 2015

METSÄ 5/9

Teemakuun taide 7.

9 METSÄÄ
metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, 
metsä maistuu, tuntuu,yllättää
metsä on totta, tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta.
Työni nimi on  "Aikaisin aamulla."

Tämän tein akryyli-ja vesiväreillä.
Sitten käytin kuvankäsittelyssä, lisäsin siihen valoa ja heijastuksia.
Työ on kuvassa pikkasen vinossa, mutta eipä kai haittaa, hi!

Lisää metsiä allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla:
http://teemataide.blogspot.fi/

torstai 16. huhtikuuta 2015

METSÄ 4/9

Teemakuun taide 7.
9 METSÄÄ
metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, 
metsä maistuu, tuntuu,yllättää
metsä on totta, tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta.

Voit klikata kuvaa, niin näet suurempana.
"Illan pimetessä"
Tein heti perään toisen vesivärityön. Vaihdoin vaan paperin toisenlaiseen.
Maalasin heti kaikki, eli märkää märän päälle.

Nallekarhu syntyikin sinne ihan itsestään, vähän sille silmiä ja korvia vain tummalla sävytin.

Lisää metsiä, kuvaakkeesta klikkaamalla:

http://teemataide.blogspot.fi/

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

METSÄ 3/9

Teemakuun taide 7
9 METSÄÄ
metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, 
metsä maistuu, tuntuu,yllättää
metsä on totta, tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta.
Työni nimi voisi olla vaikka "Metsän pimennossa""
Tälläkertaa tein vesivärityön.
Ensin maalasin puitten rungot, annoin hetken kuivahtaa, mutten kuivaksi asti.   Senjälkeen valutin mustaa väriä kauttaaltaan päälle.Annoin valua puitten mukaisesti.
Ja lopuksi vihreää puitten alapäähän.
Piirsin sinne joukkoon vähän pieniä juttuja.
Käytin ihan pikkasen kuvankäsittelyssä lopuksi.

Alla olevasta kuvakkeesta klikkaamalla löydät lisää metsätaidetta.
http://teemataide.blogspot.fi/

perjantai 10. huhtikuuta 2015

METSÄ 2/9

TEEMAKUUN TAIDETTA 7.

9 METSÄÄ
metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, 
metsä maistuu, tuntuu,yllättää
metsä on totta, tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta.
Työssäni olen koittanut tuoda esiin vähän sitä metsän aluskasvillisuudessa esiintyvää maaailmaa.
Tällä kertaa työn teinkin kokonaan akryyliväreillä.

 Ensin laitoin kultaväriä(akryyli) ja annoin sen pikkasen aikaa kuivua, mutten kokonaan.
Sitten hopeaa ja vihreää.
Sekoitin kaikki.

 Eli työssä oli paksu kerros tätä mönjää....Linnun poikaset huusivat hätähuutoa, kun liian liki menin, hi!

 Otin palettiveitsen käteeni ja aloin veistelemään kuvaa, käytin vähän pumpulipuikkoakin ja terävää tikkuakin. että sain käärmeen kuviot esiin. Pieni itikkakin sopivasti sotkeutui tököttiin, pelastin sen siittä kuitenkin ulos, hi!
Lisää metsäkuvia alla olevasta kuvakkeesta klikaten:

http://teemataide.blogspot.fi/

tiistai 7. huhtikuuta 2015

METSÄ 1/9

TEEMAKUUN TAIDETTA 7.

Tällä kertaa aiheena on 9 Metsää:
Metsä näkyy, kuuluu, tuoksuu, elää, metsä maistuu, tuntuu, yllättää, metsä on totta,  tarua, muistoja, haaveita, metsästä löytyy taidetta-

Nyt tein ekan haastetyön tänne akryyli ja vesivärein, Leikaten ja liimaten myös.




Pohjan ensin maalasin akryylivärein ja paperia päälle liimaillen, eli tuli sellanen epätasainen pinta.

Puut tein valkoisesta paperista, jotka pyöritin pitkäksi pötköksi ja niin syntyi puut, joita sitten värjäsin koivun näköiseksi.
Puitten juureen liimailin kukkasten siemeniä ja ne maalailin valkoisella, jäkälää matkien.
Väleihin maalailin ihan siveltimellä lisää puita ja oksia.
Sitten käytin pikkasen kuvan käsittelyssä, mutta vain pikkasen,että pinta muuttui vähäsen.