Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesivärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesivärit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. toukokuuta 2018

TEEMAKUUN KOLLAASI 38. YLÖSALAISIN ja KOLLAASI

Toukokuun teemana: 
YLÖSALAISIN piirretty 
lopuksi valmis työ käännetään oikeinpäin.

 7/10.
Tämän työn tein vesiväreillä märälle paperille ja olikin aika vaikeata muodostaa kasvot.
Mutta eiköhän tämän kasvoiksi voi kuvitella.


8/10.
Tämän työn tein laittamalla pohjaan muutaman kerroksen eriväristä akryyliväriä, johon sitten märkänä siihen vanupuikolla ja pienellä sienellä  piirsinkin kuvan.

9/10.
Tämän kukkakuvan maalasin taas vesiväreillä ja lopuksi suihkuttelin siihen vettä.
Ja kun sen valmiina käänsin oikeinpäin, niin väri valuikin alaspäin.
10/10.
Tyttäreltä sain purkin sellasta pohjamaalia tai ainetta, jossa oli tuollaisia pieniä rakeita mukana. Tulikin jännää pintaa. Siihen sitten akryyliväreillä maalasin tulppaanit.


Huhhuh, tulipa näitä nyt monta tälläkertaa...


 Sitten vielä kollaasi töistäni.


Ihanan papukaijamerkinkin taas sain, jonka tälläkertaa on taiteillut Maahinen. kiitos!

Kiitos kivasta haasteesta Millin ja Esther Helmiä!



https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/

tiistai 15. toukokuuta 2018

TEEMAKUUN KOLLAASI 38. Ylösalaisin

Teemakuu 38 -toukokuu

Kokeillaan seuraavaksi taiteilla väärinpäin. Voimistelemaan ei tarvitse ryhtyä, riittää kun paperin/pohjan käännät ylösalaisin tehdessä. Käytä mallia tai mielikuvitusta, tee haluamallasi tavalla ja tekniikalla.
Toukokuun teemana: 
YLÖSALAISIN piirretty 
lopuksi valmis työ käännetään oikeinpäin.

Klikkaa kuvia, niin näet kuvat suurempana.

1.
Abstraktia onkin tähän haasteeseen helppo tehdä ja mä valitsin nyt sen helpon tien ainaskin tässä ekassa, hi!
Tehty palettiveitsellä ja akryyliväreillä.

Toisessa olikin jo vähän haastetta enemmän...
2.
Mutta tulihan lopulta edes vähän sen näköinen, kuin halusin sen tulevan, hi!
Akryyliväreillä tämän tein....
Olihan tämä aikamoinen haaste kuitenkin, tehdä nurinpäin, kun käsi kuitenkin koitti koko ajan tehdä oikeinperin.
Vesiväreillä tämä on tehty.

3.

Mutta ikäänkuin käsi pikkuhiljaa alkoikin jo tottua tähän väärinpäisyyteen, hi!
4.
Tämänkin tein vesiväreillä..


5.
Tämän teinkin sitten akryyliväreillä ja palettiveitsellä.
Tämä voisi olla vaikka talvinen metsä, tai mitä nyt jokainen siinä näkeekään?

6.
Tämä on vesiväreillä ja sudilla tehty.
Koitin tehdä voikukan kukintaa, joka on jo kukkinut.
Mulla on vielä muutama maalaus, jonka laitan, kunhan ehdin ja kollaasikin sitten vielä...
Mulla taas selkä on ollut tosi pahana, mutta koitan mukana pysyä parhaani mukaan.
Olkaa kärsivällisiä, kun en pysty kaikille kommentoimaan aina.


Alla olevasta kuvakkeesta lisää ylösalaisin taidetta:
https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/

perjantai 9. helmikuuta 2018

TEEMAKUUN KOLLAASI 35. bongaus KASVOT

Teema 35 helmikuu

Silmällä on taipumus nähdä kasvoja mitä erikoisimmissa paikoissa ja esineissä. Ne ilmestyvät eteesi siellä, missä vähiten odotat. Nyt  silmät tarkkana ja mieli avoinna, sillä helmikuun ajan bongataan kasvoja ja ilmeitä. Jatka näkemääsi haluamallasi tavalla, lisää mukaan mitä ikinä keksitkään.  

se tunne että joku katselee...
bongaus KASVOT  
 Nyt aioinkin hakea kasvoja vanhoista pilalle menneistä maalauspohjistani.Sillä niin monesti ne ovat minua katselleet, että halusivat ehdottomasti tuoda nyt itsensä julki tässä haasteessa.

Nyt siis asiaan.
Mutta ihan ensimmäiseksi laitan viimeyönä näkemästäni kasvoista kuvan, ne jäivät unestani mieleen, vaikka itse unta en millään enää muista...Aamullakaan en enää muistanut, vaikka kuinka yritin palauttaa sen muistini lokeroihin.
Se oli joku ihana uni, jota olisin katsellut kauemminkin...

Mutta nyt edes se tyttö, jonka unessani näin...
Hän oli vähän surullisen näköinen, mutta uneni kuitenkaan ei ollut mikään painajainen.

 Tämä syntyi, kun katselin alla olevaa kuvaa....on kuin olisi koira tai susi.
Laitankin aina alapuolelle kuvan, josta olen bongannut kasvot, haeppa sinäkin niistä kasvoja lisää!
  Tämä ihme naama onkin aika pelottavan näköinen, hi!
joka syntyi tästä kuvasta.
 Tämä on varmaan pelästynyt jotain!


 Mietteliäs....


 Salaperäinen nainen...


tumma nainen..


Sitten vielä yksi kasvokuva, mutta tästä en ole huomannut kuvaa ottaa ennen kasvojen tekoa, mutta siinä oli vain sellasia maali/muste tahroja, joissa sitten näin nämä kasvot.

----------------------------------------------------------------------------

Näin sainkin tämän haasteen tehtyä, tämä oli niin helppo, ja kiva tehtävä, sillä  kasvoja näkee jatkuvasti jossain!
Kiitos Millin haasteesta, oli tosi mielenkiintoinen!
Nyt sitten vielä on se kollaasi näistä tehtävä, ennenkuin saan sen papukaijamerkin. 
Mutta kannattaa katsoa allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla lisää näitä bongattuja kasvoja:
https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/

perjantai 24. marraskuuta 2017

TEEMAKUUN KOLLAASI 32. 100-KOLLAASI

Teema 32. marraskuu

Marraskuun teema:
juhlavuoden kunniaksi haasteenamme on tehdä yhteinen teemakuun
  100-KOLLAASI
Kaikkien osallistujien töistä kootaan yksi yhteinen kollaasi, jossa 100 omatekemää taidetta. 
Aihe ja tekniikka vapaa, (ei valokuva) ainoastaan jokainen työ pitää muodoltaan olla NELIÖ.
--------------------------------------------

Ensin ajattelin, että mitä ihmettä nyt sitten keksisinkään tähän hasteeseen, muttakun mulle on se metsä ja luonto niin tärkeä, niin niistähän mä sitten ammensinkin kaikki työni.
Eli Suomessahan on niiiin paljon kauniita metsiä, niistähän voisi vaikka loputtomiin piirtää erilaisia töitä.

Kuusi ekaa työtäni teinkin pääasiallisesti sulatetulla öljyliiduilla..nyt edelleen haaveilen niistä mehiläisvahoista ja raudasta. Mutta ehkä mä joskus nekin saan hankittua.
Mutta kuitenkin nyt työni tein vähän niinkuin niillä tehdään, eli öljyliituvärejä sulattelin lastalla, jolla sitten myös nämä piirsinkin.
Myös puutikkua käytin kynänä tarkoissa osissa työtä.
Loput kolme työtä teinkin sitten niillä tutuilla vesiväreillä.
Pientä kuvankäsittelyä lopuksi syvyyden löytymiseksi.

 Suomen "Järvimaisema talvella".
 "Korpea".

  "Metsälampi".
"Metsän keskellä".
"Syysmyrsky metsän keskellä".

" Syksyn ruskaa metsässä"

 Vesiväreilläkin vielä halusin kokeilla ja teinkin ensin "Metsän talvea".
 Metsässä voi olla synkkääkin joskus, niinkuin nyt tässäkin. "Synkkä metsä".

Vielä vesiväreilläkin ruskaa.
Eli "Metsän ruska".
Kollaasi sitten vielä lopuksi.

Lisää allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla:
https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/

Ja sitten vielä se papukaijakin tuli ansaittua.
Kiitos Millille ja apulaiselle Estherille.


Teemalaisten Suomi 100 kollaasi, joka syntyi meidän kaikkien töistä, löytyy Täältä.