perjantai 26. helmikuuta 2016

TEEMAKUUN TAIDE teemana OMAKUVA 6/6 ja kokonainen kuvani

Helmikuun teemana on:
OMAKUVA 
Teema toteutetaan toisin kuin normaalisti. Ei kuusi muotokuvaa itsestäsi, 
vaan ainoastaan YKSI - kokovartalokuva kuudessa osassa.

Voit tulkita teeman haluamallasi tavalla.
Esim.  levitä iso paperi tai kokoa paloista itseäsi isompi pala paperia. Asetu paperin päälle ja piirrä itsesi ääriviivat.  Piirrä, maalaa koriste mielesi mukaan. 
Teemaan julkaiset työvaiheista kuusi yksityiskohtaa/osakuvaa,
koko kuvasi vasta viimeisenä, kollaasin tilalla.
-----------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------
Nyt tein tämän haasteen pienenä. Sillä en jaksanut niin isoa alkaan piirtään ja värittämään tällä hetkelllä.
Sen verran vielä on heikko olo.
Halusin silti pysyä mukana haasteissa.

 Mutta luonteestani sen verran sanon tässä nyt ekaksi, että olen aika herkkä ihminen, herkkä itkemään, jopa piirrettyä katsellessani.
Tästä olenkin saanut kuulla, hi!
Koitan olla kiltti ihminen, ja ystävällinen kaikille, se onkin  jo kotona opittua äidiltä ja isältä.

Isäni kuoli syöpään jo 57vuotiaana.
Äitini kuoli 80vuotiaana. Löysin hänet kotoaan kuolleena ja se olikin silloin mulle aikamoinen shokki hänet sieltä löytää..Kestikin aika kauan aikaa, ennenkuin siittä lopullisesti selvisin ja sain kaiken selvitettyä sisälläni.
Vaikka vieläkin käyn siittä edelleenkin omantunnontuskia, koska kun aamulla sieltä lähdin pois, tuli mieleeni, kuin joku olisi mulle sanonut... "että käänny, mene takaisin, mies pärjää siellä kyllä ilman ruokaa yhden päivän". Mutta kuitenkin menin miehelle laittaan ruokaa, kun tuli ruokiksella kotona käymään. Enkä kääntynyt takaisin...mennyt takaisin äidin luokse!
Jos  olisinkin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan, niin olisin mennyt ilman muuta takaisin, vaikken varmaan mitään olisi voinut tehdä. En äidin kuolemaa edes estämään, koska hänelle oli tullut jonkinlainen paha rytmihäiriö, joka oli johtanut sydämen pysähdykeen, niin lääkäri sanoi myöhemmin.

Olin siellä sillä hetkellä niiin yksin, kun hänet löysin.  Ensin en halunnut uskoa, että nyt äiti olikin multa karannut ja mennyt pois, mulle sanomatta...
Olin silloin  aamulla hänen luonaan  keittämässä puuroa  aamupalaksi hänelle ja kun päivällä menin uudelleen, niin  olikin kuollut pois!
Vaikka jälkeenpäin kun olen miettinyt asioita, niin muistan selvästi, kun äiti aamulla  sanoi mulle, että Marianne, hän haluasi jo kuolla pois...jonka ajatuksen  heti tyrmäsin häneltä!
Mutta niin siinä sitten vaan kävi, että äidin toivomus toteutui kuitenkin.
Äiti pääsi isän luokse.
Äiti oli uskonnollinen ihminen ja uskon hänen päässeen sinne minne halusikin!
Mutta edelleenkin on häntä ikävä!


Mutta nyt sitten minuun vielä, vaikken yhtään tykkää olla esillä itse.

Ekasta kuvasta tulee ilmi, mistä väristä pidän nykyään, eli pinkistä ja turkoosistakin nykyään. Ja tietty se turvallinen musta.
Kuvassa mulla on villasukat jaloissani.Vaikkeivat mahtuneet edes kuvaan kokonaan, siis minä itse en mahtunut, hi!
Ne villasukat ovatkin mulla melkein aina.
Yölläkin, vaikka olisi kesä! Joskus aamuyöstä saatan ne kesällä potkia pois, hi!
 Tässä on mun elintasomakkarat, he!
Voi juku, kun niistä pääsiskin eroon.
Aloitin laihdutuskuurin, sellasen hitaan..
Lääkärin suositus, sillä mulla sokeritauti on kait lähellä tulemistaan, onneksi ei vielä ollut.
Mutta, miksi se laihduttaminen onkin niin vaikeaa..?
Mutta hitaasti hyvää tulee, ja lääkäri varoittikin nopeista laihdutuskuureista, on ihmisen keholle kait vaarallisiakin sellaset "jojo" laihdutuskuurit.
Kaikkea voi syödä, mitä ennenkin, mutta pikkasen vähemmän.(lääkärin suusta kuultua)

 Tässä näkyy hihaa ja kättäni.
Käteni ovat aika paljon tehneet käsitöitä, vaikka harvoin niitä täällä blogisssani esittelenkin.
Pitäisi niitäkin joskus enemmän laittaa tänne.
Käteni ovat myös hoitaneet ja hoivanneet monen monta lasta.
Itselläni  on kolme lasta, jotka jo kaikki naimisissa. Sitten on kaksi lapsenlasta.
Toinen kohta jo 20v. ja toinen täytti 6kk justiinsa..se rakas, pikkanen Venla!

Olen siis työni tehnyt lasten parissa, josta jopa olen tykännytkin.
Jouduin vaan niin aikaisin jättämään työni sairauksieni vuoksi. Selkä oli suurin syy, se sanoi itse itsensä irti työelämästä. Olin silloin vasta 49v.
 Ei kestänyt enää lasten nostelua, koska mulla enimmäkseen olikin sellasia pikkusia, joita sai nostella paljon.
Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, se oli todella kivaa ja elämänrikasta aikaa!
Sain ja pääsin rakastamaan monia erilaisia lapsia, ja rakkaaksihan ne tulivat, kun kauan aikaakin olivat hoidossa.Toiset jopa pienestä vauvasta kouluikään asti.
Hetken aikaa sain ekaa lapsenlastanikin hoitaa täyspäiväisesti, mutta kun se sairaus minuun otteen otti, se otti sen lopullisesti.
Sairaus ei kysy ikää, ei aikaa, sen olen jo oppinut elämässäni.
Mieskin joutui jättämään työnsä ennenaikaisesti saatuaan aivoinfraktin..josta kuitenkin aika hyvin toipui, muttei kuitenkaan työkykyiseksi kuitenkaan.

Tällasta on nykyelämäni, olen täällä kotosalla paljon ja liikun sitten sellasissa vermeissä, että oksat pois!
Pahat verkkarit ja pusero, ja ne villasukat tiettykin!
Aina löytyy jostain kohtaa maalitahroja, jopa maaluksestani, jonka piirsin..eli tässä nyt sitten noissa housuissani, he!


 Työt olen ensin piirtänyt lyijykynällä, jotka sitten värittänyt vesiväreillä.
Ihan pikkasen käytin photoshopissa , mutta vain pikkasen.

Tässä sitten olen minä kokonaisena, vaikken nyt ihan näköiseni olekaan, mutta sinnepäin kuitenkin.
Kiitos Millinille ja Estherille kivasta haasteesta.
Ja nyt saan varmaankin sen kivan papukaijamerkinkin vielä, kiitos!



Kuvakkeesta lisää:
http://teemataide.blogspot.fi/




perjantai 19. helmikuuta 2016

SAIRAALASSA piirreltyjä

Oli ihan pakko sielläkin piirtää..hassu kun olen!
Mies toi mulle kynät ja vihon, he!
Mutta kuin piilossa siellä piirsin, ettei kukaan näkisi....Miksi koitin salata piirtämiseni?
Sitä en itsekkään tiedä?
Mutta piirsin siellä lyijykynällä , eli nämä ovat mustavalkoisia kaikki, vaikka näyttävätkin muulta.
Huono valaistus, kun kuvasin.
Mutta   kasvokuvia siellä piirtelinkin enimmäkseen.
Tässä muutamia piirroksiani...
Miten mulla tuli siellä" huuto" ekaks mieleeni..ehkä pelko sen toi mukanaan....



 Onneksi se pelko hävisi sitten verenpaineen myötä...

 Näin siellä niin monen monta kasvoa...
 Hyvän tuulisia kaikki!
 Hoitajat sillä osastolla olivat varmaan enkeleitä oikeasti..
 Olivat todella ystävällisiä ja juttelivat , ja heillä oikeasti oli aikaa meille potilaille!
 Minäkin monesti olin kysymyksieni kanssa varmaan hankala potilas, kun aina kysyin jotain!
 Mutta aina jaksoivat vastata ja ottivat vielä selvää asioista ja tulivat uudelleen jutteleen!
 Eli olin epävarma  sairaudestani, ja pelkäsin koko ajan korkeita  verenpaineitani, mikä ei meinannut alkaa heti laskea...mutta..
Alkoivathan ne sitten lopulta laskea ja hoitajat olivat mun kanssani yhtä mielissään, kuin minäkin!
Kiitos heille siellä kaikille hoitajille, olitte ihania!

En tiedä syytä, mutta piirsin siellä ollessani paljon kaljuja naisia, jostain syystä...?
Ehkä siksi, kun hetken oli vieruskaverinani sellanen ihminen, kellä oli rintasyöpä leikattu. Jostain syystä  hiukset tulivat mulle ensin mieleeni, miten sekin vaikuttaa ihmisen ulkomuotoon...
Mutta  ei ollenkaan välttämätä  rumenna ihmistä, vaan voi tuoda naisen kauneuden oikeasti esille, se kaljuuntuminen.
Eli nyt kaikki naiset, ei ihmetellä toisten kaljuuntumista, vaan ollaan siinä asiassa yhtä kaikki naiset!
Nautitaan elämästä, vaikka hiukset lähtisivätkin....
Me ollaan siltikin kauniita!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

SAIRAALASSA

Olen makoillut jo, tiistaista lähtien.
Tuli aikamoinen flimmeri ja verenpaineet olivat jo ennen sitä korkeat...Liekö flunssa sen nostanut korkealle.
Flimmeri onneksi sitten lopulta kääntyi lääkkeillä, ei pitänyt såhköä käyttää.
Nyt sitten olen täällä ollut koko viikon. Uusia lääkkeitä kokeillaan, eivät päästä mua kotiin, ennenkuin verenpaineet saadaan edes pikkasen kohdilleen.
Ja kyllä ne korkealla kävivätkin, sellasta 130/200 olivat pitkänaikaa.
Nyt tänään olivat jo selvästi laskussa, huh huh!
Vähän kyllä on peloittanut tollaset lukemat!
Mutta eiköhän se tästä taas elämä ala voittaa...


Sairaalakuvankin vielä otin tabletilla.
Hyvää helmikuun alkua teille kaikille!