Kiitos kaikille blogissani kävijöille ja vielä enemmän heille, jotka ovat jaksaneet kommentoidakin vielä, Kiiiitos!
Ja Hyvää Uutta Vuotta 2015!
Nyt nämä kollaasit korteistani ja vielä papukaijamerkkikin, jonka sain milliltä, kiitos!
Kiitos Millinille kauniista papukaijamerkistä.
tiistai 30. joulukuuta 2014
maanantai 29. joulukuuta 2014
TEEMAKUUN TAIDE /3
Joulukuun 9 korttia saimme tehtäväksi, voi olla syntymäpäivä-pääsiäis-onnittelu-joulukortteja, ihan mitä kortteja vain.
Mä olen pikkuhiljaa näitä väsännyt.
Kaksi korttia näistä olen jo aiemmin tehnyt.
Mutta nyt näillä mennään, koska multa loppuu aika ja kohta innostuskin, jos koirulimme ei pian parane.
Parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa, mutta pelkään takapakkia.
Kerron tarinan meidän koirulista sitten myöhemmin.
Mutta nyt laitan kerralla numero järjestyksessä kaikki korttini tänne....
Blogeihinne tulen sitten kiertelemään ajan kanssa toisella kertaa.
Kiitos Millinille tästä tosi kivasta haasteesta. Mutta elämässä ei aina kaikki mene suunnitelmien mukaan, ja siksi nyt näin.
Kiitos teille jokaiselle, jotka olette jaksaneet käydä blogissani, vaikka itse olen ollut tosi huono bloggaaja.
Tässä kortti 1.
Haastetta lisää oli, ympyrä, ympyrä, ympyrä....
Kortti 2.
Punainen,punainen,punainen...
Kortti 3.
Luo-leikkaa-liitä-liimaa-luo-leikk....Tämän olen tehnyt myös joskus aiemmin.
Kortti 4.
Piste-piste-piste...
Kortti 5.
Valo, loiste-kiilto, valo....
Kortti 6.
Viivaa, suoraa, väärää, mutkikasta...
Tämän atc-kortin olen joskus aiemmin jo tehnyt.
Kortti 7.
Sydämellistä, sydämellistä...
Kortti 8.
Runo-ajatus-miete-loru....
Mä tein nyt runon meidän Ticolle, se on aika pahasti sairaana tällä hetkellä.
Kortti 9.
Värikästä-värikästä-värikästä....
Huomenna koitan ehtiä vielä kollaasin laittamaan.
Lisää kortteja kuvakkeesta klikkaamalla:

perjantai 19. joulukuuta 2014
OIKEIN HYVÄÄ JOULUN AIKAA
Teille jokaiselle, jotka käytte blogissani!
Kuva on tekemästäni kortista, jonka laitan myöhemin blogiini, jos vaan selkäkivuiltani pystyn.
Mutta Hyvää Joulua ja Parempaa ensi vuotta!
Kurkkailen blogeihinne, vaikken pysty nyt taas tällä hetkellä kommentoimaan siellä.
Mutta ehkä joulun jälkeen tulee sellanen helpompi elämänvaihe, että pystyisin taas, toivon niin.
Sitä odotellen, nyt Oikein Hyvää Joulun aikaa teille jokaiselle ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!
Tunnisteet:
akryylivärit,
itse tehdyt kortit,
Kuvankäsittely,
Omat työt-maalaukset,
piirroksiani
lauantai 22. marraskuuta 2014
Teemakuun asetelmat 5-9/9 ja kollaasi töistäni
5/9 Kissa ja kynttilä
Tämän olen piirtänyt akryyliväreillä ja pikkasen käytin photoshopissa.
6/9 " Linnut " Tämän piirsin myös akryylivärein.
7/9 "Purjeveneet"
Tämän olenkin jo aikoja sitten tehnyt tukevalle paperille. Siihen on liimattu vähän kaikenlaista. Serveteistä purjeveneitä ja pintaan vielä rosoisuutta. Pieniä kiviä rantakiviksi. Sitten vesiväreillä ja akryyliväreillä väritetty kaiken päälle muuta väriä..
8/9 Asetelma munankuorista
Tämän olen liimannut munankuorista ja sen jälkeen värittänyt akryyli-ja vesivärein.
Lähikuvia edellisestä
9/9 Asetelma munankuorista Tehty samoin, kuin edellinenkin.
"Rantakivet"
Lähikuvia...
Sitten päätin heitellä mukaan persiljaa ja tästä lähikuvia.
Tuli vähän elävyyttä persiljalla.
Sitten vielä kollaasi kaikista töistäni. Sain kuitenkin kaikki 9 asetelmaa tehtyä, jippii!!
Lisää asetelmia kuvakkeesta klikkaamalla.
Kiitos myös millinille tästä haasteesta oikein paljon!

Papukaijamerkin sain Milliniltä suorittamisesta, kiitos Millin!
lauantai 15. marraskuuta 2014
Marraskuun teema astelma 4/9
Tässä nyt sitten neljäs astelmani.
Nimen olen tälle antanut joskus, "naiset".
Tämän olen tehnyt jo aikoja sitten, mutta päätin nyt tämän tänne laittaa, kun selkä taas tekee topin istumisessa!
Mutta eiköhän tämä asetelmasta käy läpi, hi!
Tämän olen tehnyt hiilikynällä, ja akryyli väreillä.
Sitten pikkasen käytin myös sitä kuvankäsittelyssä.
Klikkaa allaolevaa kuvaketta, niin löydät lisää asetelmia ja muotoja...

tiistai 11. marraskuuta 2014
Marraskuun teema asetelma 3/9
Nyt ehdein tämän kolmannen asetelman laittaa.Ja selkäkin sen verran antoi periksi.
Taisi matkasta tykätä huonoa.
Mutta koitan nyt senverran olla täällä, että laitan tämän.
Mutta tälläkertaa tällanen asetelma..
Tein tämän öljyväreillä.
Sitten vähän kanelia pintaan, ja sen jälkeen kuivumaan vuorokaudeksi. Sitten viimeiseksi vielä mustapippuria, ja pienellä telalla päältä jyräsin kiinni ne pippurit maaliin kiinni. Hyvin vielä ottivat kiinni maaliin.
Muutama kuva vielä pinnasta.
Lisää asetelmia alla olevaa kuvaketta klikkaamalla

torstai 6. marraskuuta 2014
Marraskuun teema , asetelma 2/9
Nyt tälläkertaa laitan tällasen.
Olen sen piirtänyt taas hiilikynällä, mutta värittänyt öljyliiduilla.
Sitten en malttanut olla käyttämättä sitä pikkasen photoshopissa.
Mutta tässä tämänkertainen asetelma.
Nyt jään varmaan jälkeen muista, sillä meillä on edessä nyt viikonlopulla pitkä matka Kuopioon, hautajaisiin.
Mieheni, edesmenneen siskon mies, menehtyi äkillisesti, ja nyt sitten mennään sinne häntä vielä muistamaan.
Tulee olemaan raskas matka.
Mutta tällasta tämä elämä joskus meillä kaikilla on.
Kiitos teille kaikille edelliseen postaukseen kommentin jättäneille, oikein paljon.
Klikkaa allaolevasta kuvakkeesta lisää asetelmia

keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Marraskuun teema, asetelma 1
Nyt laitoin tällä otsikolla. Mahtoikohan olla ollenkaan oikea.
Mutta nyt kuva on tässä.Tämän olen tehnyt ihan hiilikynällä.
Mutta mun olikin ihan pakko tehdä vielä toinen, kun asetelma oli siinä odottamassa mua.
Eli toinenkin on tehty hiilikynällä, mutta väritin sen vesivärein.
Toinen pallo vaan taisi häipyä Ticon suihin tässä välillä, hi!

Allaolevasta kuvakkeesta lisää asetelmia.
lauantai 1. marraskuuta 2014
perjantai 31. lokakuuta 2014
Abstrakti taide 8/9 ja 9/9
Nyt laitan loput kaksi tänne, vielä ehdin justiinsa!
Klikkaamalla taas , saat kuvat isommaksi.
Tässä olen käyttänyt sekä vesiväriä, että akryyliväriä.
Sitten siihen on heitelty ulkoa löydettyjen kukintojen siemeniä pinnalle.
Viimeiseksi uuninpuhdistajaa suihkeena ja kaikkein viimeisempänä ohut lakka päälle.
Tässä läheltä pintaa kuvia.
Kyllä siemenistäkin on moneksi, mahtaakohan alkaa keväällä kasvaa, hi!
Tämän tein akryyliväreillä ja lopuksi painoin talouspaperin pinnalle, että tuli vähän elävämpi pinta.
Tässä taas läheltä pintaa kuva.
Allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla lisää abstraktia taidetta:
PS.
Millin tossa tulikin mulle kommentoimaan, että saan "papukaijamerkin" ja laitankin sen heti tänne loppuun ja vien sen vielä tonne blogini sivuunkin koristamaan blogiani.
Kiitos Millin.
Kiitos myös tästä tosi kivasta haasteesta! Sait mutkin nousemaan sängynpohjalta ja tekemään näitä kivoja juttuja, vaikka välillä selkä teki topin, mutta makoilin välillä, ja taas jatkoin!
Iso kiitos!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)