VIHREÄÄ, AINA VAAN VIHREÄÄ

Yhtenä päivänä meinasin eksyä, kun jouduin tällaseen paikkaan....
Kannattaa klikata kuvia, jos haluaa nähdä lähempää kasvin ja ötökätkin !

 Siellä oli hämiksiä paljon, iikk!

 Pieniä sammakoita satoja varmaankin...!

 Onneksi oli niin pieniä, etten ihan hysteeriseksi alkanut!
Meinaan oli sellasia peukalonpään kokoisia..Mutta kun astuin, niin niitä lähti hyppelemään tosi, tosi monta!

 Ihmettelin, että mihin ihme maailmaan olen tullut..puita kasvoi ympärilläni joka paikassa...

 Ja joka paikassa oli niiin vihreätä, olin kuin viidakossa tai sademetsässä!

 En yhtään tiennyt, missä olin...olinko eksynyt!!

 Ihmeellisiä oksia ja vihreätä kasvustoa  kasvoi joka puolella!

 Kaikkialla oli ihan vihreää..ja sitä jatkui ja jatkui vaikka minne päin olisin kääntynyt!

Kuitenkin jatkoin pidemmälle vaan rohkeasti, oli pakko, en voinut sinnekään jäädä sammakoitten  ja hämiksien seuraan...!

 Vihreätä kesti ja kesti, piiitkän matkaa, väsyinkin jo hirveästi..miten jaksan kauaa enää..?

Mutta lopulta  saavuin kuin rannalle, alkoi kukkia olemaan siellä täällä...

Kukat olivat kauniita, mutta en tunnistanut niitä

 Hi, ja tässä sitten kokonaiskuva lammesta, jossa eksyneenä kuljin!
Muuten tämä on sama pieni lampi, jossa keväällä kuvasin sammakonkutua, nyt sitten siellä olikin niitä sammakoita ja paljon!
Niitä on muuten kukkamaassanikin tooooosi paljon, ihan liikaa, koska ne kasvaa koko ajan!!!
Ovat varmaan tulleet juuri tuosta samaisesta lammesta tänne meillekkin.
Ja enhän mä nyt ihan tuolla lammen keskellä käynyt, vaan kuvasin siinä rannalla vain näitä mun vihreitä kuviani.
Keväällä lampi ja oja olivat ihan puhtaita tästä vihreästä kasvista, mutta nyt kesän aikana on kasvanut melkein umpeen tällasta ihme juttua..nimikin sillä kasvilla varmaan on..mutta en saa sitä nyt päähäni millään!

HETKI KONEELLA KUULUMISIA

Nyt olen pystynyt tänään olemaan hetken koneella, vaikka välillä pitääkin jaloittelemaan lähteä.
Mutta edes hetki, niin hyvä niin!
Mutta oli ihan pakko teillekin laittaa kukista, mitä täällä mulla kasvaa ja mitkä muut kukat mua koskettaa muuten.

Kaikista tärkein, kaunein, ja koskettavin  kukkakimppu on tyttäreni morsiuskimppu!
Heidät vihittiin 30.04. ja olikin kaunis tilaisuus.

 Tässä kukkia sitten täältä mun uudesta rivarinpätkän pihastani.

 Tämä on varmaan Mukulaleinikki.

Näitä uusia tuttavuuksia nousee sieltä ja täältä

 Niinkuin nyt nämäkin kauniit kukat.

Nämä kaksi edellistä kukkaa ystäväni tunnistivat Kirjavaksi Pikarililjaksi.

Näistä kolmesta ylläolevista kuvan kukista en tiedä, mitä mahtavat olla?

Ticokin oli tässä välillä kipeenä, kun kastroitiin hänet, 

Mutta nyt onkin jo taas oma vanha itsensä, kiukutteleva, omaa tahtoa täynnä, ja ärripurri oma itsensä, ninkuin chihuahuan kuuluukin olla, hi! 

Ainaskin meidän Ticon!

Tässä on niiin mielissään ja nuolee huuliaan, kun annoin hänelle luun maistiaisiksi, ja sekun sitten kelpasikin!

Mutta nyt toivottelen teille jokaiselle äidille oikein hyvää Äitienpäivää!

ORAVA KÄVI KYLÄSSÄ

Meillä oli ennen oravia tosi paljon, mutta nykyään ei enää.
Nyt yhtenä päivänä yksi orava kävi kyläilemäsä ja me vähän juteltiinkin.
Klikkaa kuvia taas kaksi kertaa niin suurenee, niin näet lähempää oravan.

Heippa, olen täällä,

 kato, mä osaan vaikka mitä, nytkin olen pää alaspäin, osaatko sä?

 Olen myös tosi nopea, heiiiii

 täällä mä jo olen, kuusen oksalla, hi!

On pakko olla nopea, muuten käy huonosti!

 Heippa, nyt olen jo omppupuussa

 Täällä on kivaa kiipeillä, vaikka omput ovatkin jo kaikki pudonneet.

 Olen ollut kesän muualla, sain lapseni siellä ja kuskasin niitä pitkin ja poikin koko kesän.

 Oli se aika rankkaa, mutta voi niitä palleroisia

 Kyllä meillä oli niiden kanssa niin hauskaakin.

 Nyt ne ovat jo maailmalla ja toivottavasti niille hyvin käy täällä pelottavassa maailmassa.

Mutta mä puolustan niitä aina!

Ja jos oikein vaikeeksi käy, niin osaan mä olla aika viekaskin, hi!
Eli kyllä me pärjätään aina!
Heippa!

LUPAAMANI IIIKKK juttu

No hi hi,  ei tämäkään kaikkien mielestä vieläkään ole mikään IIIIIKK juttu, mutta mulle tämä oli sellanen iso IIIIKK juttu!
Meinaan, kun kuvasin kaikessa rauhassa maantien varressa olevaa kukkaa, niin siinä n.50 senttiä minusta mennnä luikerteli käärme, että huis vaan kuului!!!!!!!!!!
En sanaakaan saanut suustani, en edes huutanut iiiikkk!
Vaan kun huomasin vaaran olevan jo ohitse, aloin hakea sitä ojasta, minne se meni, mutta kaukaa koitin katsoa, ja siellä ojan pohjallahan se luikertelikin, iiik! Ja se oli ihan selvästi kyy!
Noh, tähänhän en sitten jää kukkia kuvaamaan, vaan lähden sinne suolle kuvaamaan!
Käärme sai jäädä sinne, hui!
 Miten tässä nyt uskaltaa minnekään astua, kun tollasessakin paikassa on käärmeitä, vaikkei edes metsää ollut ihan kamalan lähellä, vaan peltoa.
Olihan suo siinä kuitenkin  lähipiirissä, mutta kuitenkin siinä kohtaa oli vaan peltoa molemmin puolin.

No sitten sinne suolle....

Viimekerrallahan jo laitoinkin suokukan ja raatteen ja vielä muuraimenkin.
Nyt sitten se suopursu.
Kannattaa klikata, varsinkin käärmekuvat, iiikk!

Tässä sitten eka kuva suopursusta,

 vielä nupuillaan olevista.

 Pikkuhiljaa aukenevat

 Ja lopuksi aukeaakin kaunis kukka.
Silloin, kun olin suolla, tämä ei vielä kunnolla kukkinutkaan, mutta varmasti nyt jo kukkiikin tosi kauniisti.
No, sitten lähdin kävelemään takaisin autolleni ja siinä matkani aikana mietein sitä käärmettä...
Ystäväni oli käärmeen siellä nähnytkin jo edellisenä vuonna, mahtoikohan olla se sama käärme?
Uteliaisuuteni ei antanut mulle rauhaa, kun palasin autolle, niin painoin auton ovet vielä lukkoon ja päätin voittaa pelkoni!
Lähdin kävelemään takaisin samaan paikkaan, missä käärme  oli aikaisemmin ollut.
Ajattelin, että jos se olisikin siellä vielä, saisin kuvia siittä...
Pelkäsin kuitenkin sinne mennä ja joka askeleellani katoin jalkoihini, ja taas hiljaa ja äänettömästi jatkoin matkaani paikalle, jossa käärme oli ollut.
Ja voi juku, siinähän se olikin taas, nyt rullalla tien vieressä!

 Hiljaa, kuin hiiri koitin liikkua, mutta se seurasi mua koko ajan...

 Toiselta puolelta tietä koitin  siittä ottaa kuvia,

 lähemmäksi en uskaltanut mennä.

 Ja siinäkin piti varatie katsoa varmuuden vuoksi, jos sattuisi hyökkäämään mua kohti.

 Kävelin hitaasti eteenpäin, halusin ottaa siittä kuvia eri kohdista..

 Mutta se seurasi mua päänliikkeillään koko ajan..ja mua pelotti...pelotti  ihan kamalasti!

Näin sen punaiset silmät ja mulla meni kylmät väreet selkäpiitäni pitkin, mutta kuvata piti silti!

 Pientä liikettä se piti koko ajan...

 pääkin välillä nousi pahaenteisesti...mutta sitten soi puhelin...!!!

Voi harmi. ajattelin ekaks...päätin painaa vaan äänen pois, sillä suunnitelmani oli ottaa siittä vielä kuvia ja vähän lähempääkin...
Muttakun laitoin puhelimen takaisin laukkuun, niin käärme päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen, se oli saanut tarpeeksi kuvaamisesta!
Ja mua harmitti niin paljon!
Mutta ehkä näin oli paras, sillä kuvaajan pelkokerroin on vähän liian pieni, sillä pelkään oikeesti käärmettä kuollakseni, mutta kuvia silti ottaisin vaikka kuinka!

Mulla ei edes ollut mukanani kyypakkausta ensiapuun!
Ja hulluksihan siinä vaiheessa olisinkin tullut, jos se olisi mua purrut! Iiiikkk!