Ja syksy tilalle tuli!
Kiitos teille kaikille kommenteistanne edelliseen postaukseeni kesän alussa.
Ja kiitos ja tervetuloa uudet lukijani myöskin.
Ja Annalle ja Teeteelle kiitos haasteista ja tunnustuksista.
Koko kesä oli niin sateinen, että koko ajan vain odotti kesää ja sitten huomasikin jo, että se menikin jo!
Ja syksy tuli..
Meillä oli kesä surullinen, kun Otto-koirulimme sairasti melkein koko ajan.
Heinäkuun 17pv se surullinen päivä vasta olikin!
Silloin loppui kaikki vähäksi aikaa meidän elämässämme, Otto jätti meidät!
Koskaan ei saada enää tuntea tätä ihanaa kuonoa...
Koskaan ei enää saada silittää tätä tassua...
Koskaan ei enää saada enää ystävällistä katsetta tältä ihanalta koiraltamme....
Koskaan ei enää saada hyväillä tätä meidän rakasta Otto- koiraamme, sillä hän jätti meidät 1707 aamulla klo ennen yhtätoista.
Ei niin montaa kukkasta maan päällä olekkaan, että riittäisi meidän surumme kertomaan,,,
Ei niin kaunista kukkaa löydy, että voisi kertoa, kuinka rakas hän meille oli
Ei niin monia pisaroita kukille mahtuisi, että meidän kyyneleet sinne sopisivat..
Ei niin mustaa pilveä taivaalla, että meidän surumme tietäisivät....
Ei niin paljon kukkia kesään mahtunut, että voittaisivat surun kukkasemme Otolle!
Oton uurna...jonka veimme hänelle rakkaaseen metsään, jossa niin monet kerrat sai iloisena juosta ja leikkiä, sinne hän halusi mennä vielä!
Ja sinne me hänen tuhkansa siroteltiinkin sitten, siellä hän juoksee iloisena nytkin!
Koko kesä oli surun peitossa..mutta kukat silti loistivat kohti taivasta ja sitä Ottokin halusi, olla iloinen!
Ja nyt hän sitä saa ollakkin, iloinen ja terve ja leikkiä!
Ja Otto halusi myös meidän olevan iloisia, Otto ei koskaan tykännyt, jos joku oli surullinen, tai vihainen...hän vaistosi sen jotenkin.
Otto oli tyytyväinen, kun kaikki olivat iloisia!
On silti häntä niin tosi kova ikävä, että nytkin vaan kyyneleet tulee silmistäni, etten kunnolla näe kirjaimia...on pakko lopettaa ja jatkaa seuraavalla kertaa..
Otto oli meille niin tosi rakas !!
