Nyt on kulunut niin kauan aikaa, että on ihan pakko teillekin tulla kertomaan jotain uutisia!
Eli nyt mut on operoitu korvani, mutta edelleen kuljen korva paketissa, mutta vain korvantausta, ja se edelleen hankaloittaa elämääni.
Oli jo pikkuisen parempi, mutta eilen alkoi taas vuotamaan verta aikkas paljonkin taas.
-------------------------------------
Ja on ollutkin sellasta veristä aikaa tämä leikkauksen jälkeinen aika, sillä samana iltana kun kotiin tulin, niin korvakäytävästä alkoi pulputa verta sydämen lyönnin tahdissa, eikä ollut mikään pieni vuoto.
Soitin tietty heti sinne osastolle, mutta sanoivat, ettei sille muuta voi nyt tehdä, kuin seurailla, eli pääsen kyllä takaisin heti osastolle, mutta seuraillaan sielläkin sitten vain.
Jäin kotiin seuraileen, koska en halunnut takaisin sairaalaan maate, yhtähyvin sitä sitten seurailin kotona. Ja olin niiiiiiin väsynyt vielä nukutuksestakin, etten olisi jaksanutkaan millään lähteä takaisin Tayksiin.
No, päätettiin, että mennään nukkumaan ja paketoidaan korva hyvin..
Mutta veressähän olin aamulla, kuin olisin kirvesmurhasta juuri ja juuri selvinnyt, hi!
Yölläkin heräilin jatkuvasti, kun tunsin, kun verta pulppusi korvan sisältä...veri meni ohi kaulan, kasvoillekin, ja tyynylle...
Eikä siinä mitään, mutta kun alkoi korvantaustakin vuoteleen seuraavana päivänä samanlaisesti, eli runsaasti, sieltä kun oltiin otettu jotain rustoa, jolla oltiin paikkailtu korvansisusta.. eli siellä oli sellanen avonainen haava, koska siihen oltiin laitettu jonkinlainen ihon kieleke haavan päälle. Se sieltä oli lähtenyt sitten irti ja verta tuli kuin häränkurkusta, ainakin se siltä tuntui, kun pääkin oli kokonaan veren peitossa aamuisin. Eli siellä ei ollut mitään tikkejä laitettukaan...itse ajattelisin, että jos olisi laitettu, niin olisi jo nyt parantunut, mutta mä en olekaan lääkäri, hi!
No mies sitten soitti sinne osastolle toisen kerran, kun itse en oikeestaan mitään kuullut, leikatulla korvalla en yhtään, ja toinenkin korva suhisi vaan... hetken päästä mulle soitti sieltä korvalääkäri.
Joka halusi ehdottomasti puhua mun kanssani, no koitin toisella korvalla kuulla häntä, mutta hän puhui huono suomi..eli koitin kuulla ja koitin tulkata, mitä hän sanoo mulle???( puolet jäi multa kuulematta, koska en kuullut ja sen vuoksi mies sinne soittikin))
Mutta käski täällä meillä mennä omaan päivystykseen, mutta en sitä siinä huomannutkaan, eihän täällä meillä mitään päivystystä ole viikonloppuisin, sehän on siellä Tayksissa sitten vaan.
Eli olisi siis tarvinnut lähteä Tayksiin jonottaan niiiiiin todella moneksi tunniksi, niin en todellakaan jaksanut!
Eli jäätiin kotiin odotteleen, että jos vaikka verentulo loppuisi!
Onnekseni leikkautin hiukseni ihan lyhyiksi ennen leikkaukseen menoa, mä ehkä aavistin sen, että veriseksi kuitenkin muuttuu..
Mulla on muistot rinnastani kasvaimen poistoleikkauksen jälkeiset ajat, jotka olivat jostain syystä sekin aika tosi veristä aikaa!
Muistot, siittä ihan kamalasta verenvuodosta, mikä jälkeenpäin siittä tuli, kun kotiin pääsin. Sairaalaanhan oli silloin mentävä takaisin, ensiapuun.
----------
Ja tätä veristä aikaa nyt sitten kesti n. viikon verran, jolloin sitten vähän jo lakkasi, että ei koko ajan tarvinnut sidettä vaihtaa.
Eli olin kotona ja vaihdettiin sidettä ensin alkuun tosi tiuhaan tahtiin, mutta se ihan kamala verenvuoto sitten aikaa myöten lakkasi, sitten tulikin vain enää sillai hiljakseen.
Eli tän näköistä oli koko ajan, jos en sitä topannut tosi hyvin.Sitä tuli ajoittaen tosi paljon ja sitten oli hetkiä, etttä ajattelinkin, että nytkö jo sitten loppuukin lopulta...mutta aina vaan tuli jossain vaiheessa.
Muttakun hoitaja siellä Tayksissa sanoi, ettei sieltä pitäisi verta tulla, mutta sitten tulikin kuitenkin ja paljon!
Ehkä se johtui siittä, kun jouduin veritautini vuoksi laittaan vielä viikon verran, leikkauksen jälkeen niitä Klexane piikkejä, ja myös kolme päivää ennen leikkausta.
VAIKKA ensin en niitä olisi edes tarvinnut, muttakun olin vähän eri mieltä,, kun anestesia lääkärin kanssa olin ennen leikkausta jo siittä jutellut ja hän sanoi, että mun tarvii ainaskin n. viikko leikkauksen jälkeen laittaa näitä piikkejä ja kaksi kerta vielä päivässä.
Mutta leikkauksen jälkeen mulle tulikin ohjeet, että vasta maanantaina aloitetaan marevani, ja nyt oli perjantai, kun leikkaus tehtiin...
Siinä mä sitten kyselin hoitajalta ennen kotiutumistani, että onko tosiaan näin, ettei tarvi piikkejä laittaa vaikka mulla on se veritauti?? Voinko luottaa lääkärin sanaan, ettei tule mulle tulppia??
Ei tarvitse ei, ja voin kuulemma lääkärin sanaan luottaa, ei tule tulppia!
Jäin vähän hetkeksi ihmetteleen , että näinköhän se nyt sitten menee..vähän olin pökkyrässä vielä nukutuksestanikin ..mutta sanoin kuitenkin hoitajalle, että mites sitten, kun anestesialääkäri aiemmin mulle sanoi, että mun pitää piikkejä laittaa n. viikon verran vielä leikkauksen jälkeenkin, ja vielä kaksi kertaa päivässä.
No, onnekseni mulla oli kiva hoitaja, joka sitten halusikin ottaa asiasta selvää ja niin mun sitten lopulta pitikin itseäni pistää ja jo samana päivänäkin vielä ja siittä etenpäinkin n.viikon verran niitä sitten pistelin, ennekuin marevaniarvot olivat kohdallaan.
Eli, mitä tästäkin opimme, pitää itse olla skarppina, vaikka olisitkin vielä unitohtorin jäljiltä sekaisin hiukkasenkin!
Ja kyllä sitten niistä piikeistä maha olikin kipeä ja mustan- sinisen kirjava!
Mies pisti, ja mä otin sellasen sopivan kohdan, mihin ei enää monen, monen, piikin jälkeen ei enää ihan kauheesti sattunut!
Kipeä on vieläkin, eikä kaikki mustelmat ole vieläkään hävinneet.
No, mutta kyllähän tämä tästä, nyt sitten syyskuussa meen vielä toisen kerran kontrollikäynnille.
Olin jo yhden kerran, mutta eivät tehneet muutakuin imivät sitä kuollutta verta pois korvasta. Ja sitten poistivat kaikki tamppoonit, plus muut jutut sieltä korvakäytävästä!
Mutta onnekseni se ei ollut kuitenkaan syöpää, mutta jonkinlainen kasvain oli kuitenkin.
Korvaa on vieläkin vähän särkenyt, mutta parempaan päin ollaan koko ajan menossa, niin uskoisin kuitenkin.
Mutta edelleen käyn haavanhoidossa korvantaustan vuoksi viikottain, ja nyt eilen kun alkoi taas vuotamaan jostain syystä tosi paljon, niin pidentyy taas paraneminenkin.
Marevan arvot ehkä ovat ohuemmat nyt, ehkä, vai mistä johtuu, että yhtäkkiä taas alkoi kamala verenvuoto, kun oli jo aika hyvän näköinen ja paranemaan päin.
Mutta nyt näillä mennään.. seuraavaa haastetta vasten, eli selkäjuttua ja siinä ehkä tulevaa leikkausta.
Mutta siittä ei nyt vielä kannata edes puhua, koska en tiedä siitä vielä asioita tarkasti ja nyt on selkään laitettu pari puudutuspiikkiä ja sitten vielä kolmen viikon akupunktiojutut on edessä.
Mutta selkärankaytimen ahtautuma on siellä, magneettikuvista selvisi sitten sellanen, ja pysyy, ja niin lääkäri mulle sanoikin, että seuraavaksi hän sitten mut laittaakin ortobedille, eli leikkaukseen!??? Mulla on vielä joku ihme ylimääräinen nikamakin siellä vielä, hö!
Mutta se on sitten taas oma asiansa ja omat pelkonsa ja meenkö sellaseen..vai onko jo ihan pakkokin mennä, että pystyn kivuttomasti jaloillani olemaan..?
No, mutta nyt unohdetaan mut ihan kokonaan ja nautitaan tästä ihanasta nyytistä!
Tällanen ihana paketti syntyi meille 21pv ja se on tyttö!
Voi juku, meinaan ihan haljeta onnesta, mitä nyt tunnen tätä lasta kohtaan, se on niin selittämättömän ihana tunne, ettei sitä varmaan kukaan osaakaan selittää, muutakuin mummot!
Mutta rakastan tätä neitokaista jo niin todella paljon!
Tällasia hänelle väkersin, kun hän oli vielä äitinsä masussa.
Peite on siellä alla .
Sitten pääsin jo hänen varpaitaankin maalaamaan... Ja käsiään, mutta ne kädet, ne olikin aika haasteelliset, kun eivät millään pysyneet niin kauaa aikaa aukinasena, että olisi saanut paperille tahrimatta koko paperia, hi!
Taisimme äidin kanssa olla enemmän maalissa, kuin pienokainen.
Mutta jalkapohja sitten olikin jo aika helppo, niin ihku ihania ovat!
Ruusuja, ihania ja kauniita ruusuja saimme mekin, hyviltä ystviltämme Eilalta ja Tenholta, kiitos heille!
Yksi ruusu vauvalle
toinen äidille
kolmas isälle
neljäs mummulle
ja viides pappalle.
Ja siinähän ne viisi ruusua nyt kaunistavat meidän olkkaria ja aika kauankin näköjään, sillä ovat vieläkin, kuin uusia
On tää elämä joskus niin tosi ihanaa ja ihmeellistä!
Koitan tulla uudelleen aika pian, ja yritän ehtiä käydä blogeissanne silloin.
Kiitos teille kaikille jo nyt!
