Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirpputori löytöjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirpputori löytöjä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. syyskuuta 2015

TEEMAKUUN taide 4-6/6

Syyskuun taideteema on Monotypia ja /tai Frottage tekniikka.
Nyt tein monotypioita ja yhden frottage tekniikalla.


Eli tässä eka työni, nimi on "syksyn puu" Monotypia jonka maalasin siihen lasilevylle ensin, ja sen jälkeen painoin siihen sellasen korttipohjan, kun löysin kirpparilta sellasia.
Ovatkin kivoja siittä, kun toinen puoli on sellasta karheaa pintaa, siihen värit imeytyy kivasti.


Niinkuin tämän toisenkin tein samalla tekniikalla. Tein siis muuten samanlaisesti, kuin edellisen, mutta tässä maalasin vain pohjan mustalla ja kullanvärillä.
Jätin siihen joutsenen kuvan maalaamatta.Eli joutsen on kortin pohjaa.Ei kuitenkaan ihan mennyt nappiin, mutta annan nyt mennä kuitenkin tällasena, sillä eiväthän nämä aina ole sitä, miltä niiden haluaisi näyttävän.
"Yksinäinen joutsen" on työni nimi.
 Tämä työ on sitten sillä Frottage tekniikalla tehty.
Hain ulkoa pihlajan lehtiä ja  muitakin .

 Niitä
sitten paperiin, (tulostuspaperiin) hankasinkin, eli laitoin lehdet paperin alle ja siinä sitten lyijykynällä  päälle raaputin.
Jonka jälkeen, kun kaikki oli valmista, aloin värittää...

 Eli vesiväreillä väritin ensin pohjan ja sen jälkeen lehdet. Valutus tekniikalla.
Laitoin paljon väriä ja vettä suihkuttelin vielä ja annoin valua alaspäin, ja niin värit jäikin aika hyvin  kohdilleen.Suihkepullolla vähän auttelin oikeille paikoilleen.

Työni nimi on  "syksyn ruska"

Kun kaikki kuusi työtä tekee, niin saa näin kauniin papukaija merkin kiitokseksi, kiitos Millin ja Esther!


lauantai 29. elokuuta 2015

TEEMAKUUN taide heinä/elok. 3-4-5-6-7-8- 9/9

9. teema on 9 EKO/LUOMU taidetta 
Luodaan taidetta luonnon materiaaleista. Taidemaaleja ja tarvikkeitakin voi käyttää, mutta pääosassa pitää jollakin tapaa olla luonto.  Ei siis ole tarkoitus etsiä luonnon luomaa taidetta, vaan luoda itse omaa taidetta luontoa apuna käyttäen.

3/9
 Tämän liimailin mustamarja aronian lehdistä. Pitikin laittaa monen monta kerrosta, ennenkuin onnistui.
 kivan näköistä pintaa tuli.
 Eli syntyi ulkona pidettävä kori,  jonne voi laittaa käpyjä tai kiviä, tai ihan mitä vain koristeeksi.
Omeniakin voi siinä säilyttää.

4/9

 Maalailin luonnosta etsimiäni kukan ja heinien oksia.
Värjäsin ne suihkemaalillla.


Kivoja asetelmia niistä sitten teinkin.

5/9




Nämä teinkin diginä, eli otin kuvat ja piirsin kuvaan sen minkä näin.

6/9
Tämän asettelin kukista ja lehdistä,
Muttta alkoikin kesken kaiken sadella vettä..
Mutta jatkoin, kun sade lakkasi.

7/9

Tämän löysin joskus kirpparilta, on sellanen laatta saunalle.

.
Piirsinkin sitten toiselle puolelle, mitä siinä näin, ja olihan siinä vaikka mitä. Puussa jo itsestään oli muotoja vaikka mitä, niitä sitten koitinkin jäljentää.

8/9
Liimasin myös  lehtiä alustalle ja siihen asettelin kukkia, että syntyi taulun tapainen.

9/9

 Lopuksi vielä tein jäätaidetta
 kukkia heittelin veteen,
 jotka välillä jäädytin jaa taas lisää kukkia ja vettä.

 Pakastimeen takaisin, ja tässä lopputulos.

Ja koska  nyt jostain ihmeen ja kumman syystä sainkin kaikki 9 valmiiksi, niin saankin papukaijamerkinkin vielä, jippii!
 Vaikkei nyt kaikki ole niin oman mielen mukaisia, mutta leikkiähän tämä onkin, ei pidä niin vakavasti ottaakaan, vaan pitää olla hauskaa.
On ollutkin mulle terapeuttista nyt, kun korvaani olen sairastanut jo pitkään. Olen saanut ajatukset pois korvastani, kun on ollut muuta ajateltavaa.
Vaikka nyt mulla sitä muuta ajateltavaa riittääkin, kun on se pikkuinen tyttö!

Kiitos Millin ja Esther!

Allaolevasta linkistä klikkaamalla lisää luomutaidetta:

http://teemataide.blogspot.fi/






tiistai 24. maaliskuuta 2015

MIXED MEDIA Teemakuun taide 6.

9 Mixed Mediaa
Sekatekniikkaa luovasti.  Nyt saa käyttää mielikuvitusta ja sekoittaa tekniikoita ja materiaaleja mielensä mukaan. Lisäksi pieni selitys materiaaleista ja tekniikasta.
Eli nyt sitten vielä  kolme työtä, jotka nyt kerralla laitankin tänne.
 7/9 
 
Työn nimi on "Uimarannalla"
 Pohjan tein pahville, johon päälle gessoa ja siihen valk. servettipaperia rypistettynä..
Sen jälkeen kirjan sivuja vielä liimailin... tyttö, jostain vanhoista töistäni leikattu

Pyyheen tytölle tein myös servettipaperista, mutta monta kerrosta, muotoillen samalla pyyheen muodoksi. Johon sitten akryyliväriä päälle.
 Sen jälkeen vielä  arkyyliväriä. Tarrojakin.
Helmiäkin ja nauha siinä myös, kirppparilta nämäkin löydetty.

 Leikkelyä ja liimailua vanhoista töistäni.
Kukkakin löydetty kirpparilta.
____________________________________________________________
_____________________________________
Sitten  työ 8/9

 Työn nimi on "Perhosten leikki"
Pohjana on taas pahvi.
Johon myös olen liimaillut ensin ohutta paperia.
Sen jälkeen  vanhoista töistäni leikkasin sinikelloja ja servettipaperista kukkia ja perhosia, jotka liimailin pohjaan.

Klikkaamalla saat kuvat suuremmaksi...

 Toiseen reunaan liimasin helmet, ja kukkia.
 Perhosia piirsin ja leikkasin..
 Tässä pohjaa näkyvissä,
 Kirpparilta löysin tällasen perhoskorun, ja se olikin pakko tähän  työhön laittaa.
Niinkuin enkeli- kiiltokuvan myös

 
Kuplamuovia yhteen kulmaan, vaikka pilveksi.
______________________________________________________________________________
------------------------------------------------------------------------------------


Sitten vielä yksi työ, eli 9/9
Työn nimi on" Salattu rakkaus"
Tämän tein ohuellle pahville, jonka ensin maalasin gessolla, johon sitten liimailin kalenterisivuja ja päiväkirja sivuja, jotka olin ottanut joskus aikoja sitten jostain lehdestä.
Yhteen kulmaan liimailin sydän wc paperia.Vähän sitä rypistelin liimailessa.
Yläkulmaan liimasin verkkoa, jonka olin maalannut mustaksi (selman blogista varmaan lainattu idea)Kiitos Selma hienosta ideasta, että verkkoa voi myös maalata, mikä ei olisi mulle tullut mieleeni ollenkaan, kun ideapakki on jo täytetty ääriään myöten, hi!

 Tällasen korun tapasen löysin myös kirpparilta....eli kirpparit kunniaan!
 Avainkin piti olla tässä työssä ja kotoa löydetty avain, mutta päällä oleva koru kirpparilta löydetty.

Sitten nämä rahan näköiset, mitä sitten ovatkin, niin nämäkin on löydetty kirpparilta, oli jonkinlaisessa kaulakorussa. hi!
Lisää allaolevasta kuvakeesta klikkaamalla:
http://teemataide.blogspot.fi/
Tallaisen hienon papukaija merkinkin sain, kiitos Millin.