Näytetään tekstit, joissa on tunniste pahvinpala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pahvinpala. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. helmikuuta 2017

TEEMAKUUN KOLLAASI teema 25. Leimasin ja Kollaasit

Helmikuu teema:
Luovuutta itsetehdyllä
LEIMASIMELLA / LAATALLA
 tai grafiikkavedos
Nyt laitan vielä muutaman lisää aiheesta..
 Ruualla ei saisi leikkiä, mutta nyt vähäsen leikein.
Liimasin riisimuroja pahville ja näin sain aikaiseksi jonkinlaisen leimasimen.
Eli väriä muroihin, ensin mustaa, sitten punaista, sitten vihreää, punaista ja paino jokaisella kertaa.
Ensin olinkin jo painanut pohjan makarooneista tekemälläni painojutulla.

Pohjan olin tähänkin tehnyt etukäteen, eli pahvin palasella, johon olin liimannut makarooneja, toiseen riisiä.
Sitten leikkasin yhdestä viherkasvistani lehden ja siihen levitin tuubivesiväriä ja  painoin sen paperille.
 Samalla tavalla tein tämän toisenkin.
 Tämän pohjan tein sillä riisipahvijutulla, ja sitä ennen olin kastellut pohjan vedellä, niin musta levisi hiukan.
Sitten hain ulkoa tuijastani pari pientä oksaa ja näin sain vihreät oksat kukkaasetelmaani.
Tässä vähän työkalujani.
Sitten vielä kollaasit molemmista.

Ja varmaankin sitten ansaitsin myös tän ihanan papukaijamerkinkin.
Kiitos Millin ja esther tästä kivasta haasteesta!



Lisää alla olevasta kuvakkeesta:
https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/2017/02/helmikuu-25-teema.html

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Teemakun taide- maisema 3/6-4/6

Maaliskuun teemana on:
6 x MAISEMA
Tyyli ja tekniikkka vapaa. 




"Joutsenpari järvellä"

"Satumetsä"
Kannattaa klikata, niin voi nähdä vaikka lintujakin!

Tälläkertaa teinkin vesiväri tuubiväreillä nämä.  Työt on melkein kokonaan tehty painelemalla, ja liuttumalla  pienellä  pahvinpalasella.
Eli, laitoin paksulti tuubivesiväriä ja siihen painelemalla kuvan muodostin ja yksityiskohtia teinkin sitten, ennenkuin väri oli kuivunut näillä kahdella alla olevalla  "siveltimilläni"


Ovat sellasia kumisia.
Mutta kiireellä piti tehdä, ennenkuin väri kuivui.
Mutta asia oli autettu, jos niin kävi, suihkaus vettä, niin taas toimi.
Kieretelen blogeissanne taas ensi viikon aikana, jos en ennen ehdi.
Vieraita tulossa...pitää leipoa ja vähän siivoillakin..
Kiitos jo nyt kaikille kommentin jättäneille!

Lisää allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla:

http://teemataide.blogspot.fi/