Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikon koirakuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikon koirakuva. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. joulukuuta 2008

No, hei, älä mua kuvaa... en tykkää
Mutta pyytää silti, että klikkaa kuvia!
yhtään kuvaamisesta, etkö nyt muista, mitä ollaan sovittu,
ei kuvata, ilman lupaa!

Et vaan usko vai?

Mä lähen pois, jos et lopeta tota räpsimistä!

Tai.. mä ootan, tässä, ja istun niin kauan , että lopetat!


torstai 27. marraskuuta 2008

Viikon Koirakuvahaaste "vauhti"

Tässä on jo vauhti loppunut, ollaan oltu metsässä


Mutta ei sitä kamalasti riehuun viitti alkaa, pitää katsella ja nauttia luonnosta!

Tässä mietin, että ei kai tuolla metsässä ole karhuja, sittenhän se vasta riehumiseksi menee!






lauantai 22. marraskuuta 2008

Tässä haastekuvani 19 viikon "muoto"

Tässä koirani on innoissaan keppiheitosta


Tässä jotain ihmeellistä on maassa


Nyt vaan tässä kuljen pyöreänä kuin nolla!


Tässäkin vielä, mutta löysinpäs sen kepin kuitenkin!


Ja tässä mä lähen omia reittejäni!







18.11.2008 - 09:30
Muutaman edellisen viikon aiheet ovat olleet järkeviä, joten laitetaanpa nyt vaihtelun vuoksi taas yksi hieman omituisempikin aihe, jota joutuu hetken aikaa pähkäilemään. ;-) Tällä viikolla haasteen aiheena on muoto. Oletko ottanut kuvan, jossa on jotain pyöreää, soikeaa, neliömäistä, kolmionmallista tai vaikkapa muotopuolta? Vai onko koirasi pyöreä, soikea tai neliömäinen? ;-b

torstai 13. marraskuuta 2008

Otto-poikamme

Eli tässä otto-herramme!
5 vuotias uros, leikattu. Partacollieta, ja noutajaa sekaisin.
Ja tässä odottaa katolta tippuvaa palloa, että taas saa viedä sitä isännältä piiloon, ja sitten taas heitetetään uudelleen, ja melkein aina osaa ottaa sen suoraan suuhunsa!
Tässä Otolla on tarkat puuhat, sillä hän ottaa tosissaan talomme vartioinnin!
Mikään ei jää häneltä huomaamatta!
Ei edes jäätelöauto, aina kun auto soittaa musiikkia, niin Otto alkaa ulvoon kuin susi, silloin, kun on pihalla.



Tässä Otolle on laitettu ponnari päähän, että vaihteeksi taas näkisi, vaikka kyllähän hän sieltä pörröpäänsä takaa luultavasti kuitenkin näkeekin!


Tämä on Oton mielipaikka maata, mistä eritoten tykkää, eli makaamisesta..., vaikka käyhän hän välillä lenkillä, on monta lenkittäjää, on mies, tyttö viikonloppuisin, ja naapuri, miehen sisko!
Mutta pitkiä lenkkejä ei pysty menemään, kun todettiin jo nuorella iällä nivelrikko, ja sitä sitten ei mitenkään enää korjailla, vaan särkylääkettä annetaan, silloin, kun tuntuu pahemmalta hänen liikkua, vaikka kyllä hyvin liikkuu, silloin, kun palloa heitellään, paitsi ei kauaa jaksa, ottaa pallon suuhunsa , ja menee maate paikalleen.

Makailisi tässä rappusilla vaikka koko päivän, mutta ei periaatteesta anneta koko päivää siinä olla, kun tuntuu silloin siltä, että meillä ei ole koiraa, vaikka onkin.. eli nytkin taas, kun tulee kylmenpää ja talvi, niin silloin ei laiteta kuin hetkeksi kerrallaan ulos, ja lämmin patja alle... ja silloinkin vaan, jos ite haluaa sinne, vesisateessa ei kyllä haluakkaan onneksi!
Mutta jostain kumman syystä se tykkää siellä olla, vahtiiko meitä niin tarkkaan, ja vahtiikin kyllä, se ollaan kyllä monesti huomattu, kaikkia ei päästä sisälle, mikä on mun mielestäni ihan hyvä asia nykyään!

Talvisin käydään miehen ja Oton kanssa metsässä juoksemassa, saa siellä vapaana juosta mielin määrin, ja tykkää tosi paljon, mutta nyt ootellaan vaan pakkasia ainakin, että olisi pikkasen kuivempaa!




lauantai 8. marraskuuta 2008

Tässä meidän hauvamme

Mitä on vieläkin kova ikävä, Aku oli meillä vuodesta -80 lähtien aina tonne vuoteen -93 asti.
Sitten siltä halvaantui takajalat melkein kokonaan, ei päässyt minnekkään enää, niin se oli silloin pakko lopettaa, ja kun eläinlääkäri meille tuli, niin ei edes koittanut nousta ylös, mitä yleensä teki, ja nousikin vaivalloisesti aina, kun joku tuli, mutta kun eläinlääkäri tuli, ei hiiskahtanutkaan, niinkuin olisi tiennyt kohtalonsa, ja halunnutkin sitä ehkä...
Mutta se oli sydäntä raastavaa, kun hän lähti meiltä pois, olin koko ajan vierellä ja silitin ja puhuin hänelle, ja koira nukkui rauhallisesti pois, ei enää ollut kipuja.
Aku oli tosi viisas koira!
Meille sinä aikana syntyi keskimmäinen lapsemme, ja hän otti tehtäväkseen suojella poikaa .
Kun laitoin pojan nukkuun pihalle vaunuihin, niin Aku makasi vaunujen vieressä ja vahti!
Ei lähtenyt minnekkään, vaan oli niin kauan siinä, kun hain pojan sisään.
Tulen aina kaipaamaan tätä koiraa, sitä on kova ikävä!
Olihan meillä tipsukin vähän aikaa, mutta se meni vanhemmalle pojalle, mutta sekin on jo kuollut, mutta sitäkin kuitenkin tulee ikävä, se oli myös tosi kiltti koira!
Tämä poika oli silloin koulussa, kun eläinlääkäri kävi meillä, ja oli pojalle kova paikka luopua tästä koirasta, mutta ymmärsi kuitenkin sitten, ettei me voida muuta enää, kun ei käveleen päässyt.
Otin pojalle Akusta karvatupsun muistoksi, ja ne on hänellä vieläkin muistoina jossain purkissa, missä on jotain muitakin muistoja Akusta, meidän ihanasta ja viisaasta koirastamme!