tiistai 29. toukokuuta 2012

NYT ON JO KESÄ

Ja tässä todisteitakin:
Alkaa ensin kevään kauniilla kukilla, ja jos haluat vieläkin suuremmaksi, niin klikkaa yksi ja kaksikin kertaa!
 Scilla
 Kevättaskuruoho
Pikkukäenrieska

 Ahoorvokki, jonka kuvasin 26.05

Olimme siskoni Marjukan kanssa kahdestaan luonto-kuvausretkellä.
Ja olikin kiva reissu, juteltiin pitkään kahvia juodessamme ja nautittiin kauniista luonnosta ja kesästä!

 Niittyleinikki
 Ojakellukka
 Ojakellukka
 Peltoorvokki, joka kasvoi sellasessa luontopolulla, missä oli niittyäkin, ja siellä oli tätä todella paljon!
Ja olikin  niin kaunista katseltavaa!
Rentukka

Sudenmarja
 Kaaliperhonen
 Nokkosperhonen, joita olikin todella vaikea saada kameran linssiin edes hetkeksi pysähtymään!
Kyllä  niin monen monta yritystä tehtiin, että moni ei olisi edes viittinyt, mutta sitkeys palkittiin kuitenkin, hi!



 Nokikana


 Silkkiuikku

 Telkkälapsia
 Telkkääiti ja lapsia monta hänellä, ainakin15!
 Lampaita oli myös luontopolullamme
 Tässä yksi päkäpää. pikkuisin taisikin olla.
 Mutta entäs sitten tämä, mikähän mahtaakaan olla, onko jonkinlainen pahka?



 Ja vielä lopuksi löysin tällaisen ihanan sydämen muotoisen kiven, sen nappasin laukkuuni muistoksi taas!
 Ja nyt pidänkin pienen blogitauon...
Käyn kyllä katsomassa blogejanne  kuitenkin, mutten ehdi aina kommentoida.
Ja joskus saatan laittaa postauksenkin, jos ehdin ja aikaa riittää.
Mutta nyt pidän pikkusen loman kuitenkin , kun on niin paljon kaikkea muuta.
Mutta palaan kuitenkin takaisin varmaankin aika pian...
Hyvää kesää teille kaikille ja nauttikaa oikein kunnolla kesästä ja lämmöstä!

perjantai 25. toukokuuta 2012

KIHIVAS-haaste20/2012

Napista lisää klikkaamalla

Ja haastesanat olivat tälläkertaa
SÄIHKE, SÄIHKYÄ, SÄIHKYVÄINEN.

Ja tälläkertaa multa tällaset kuvat:







Tässä säihkettä kesään,
kesään suloiseen.
Nauttikaamme siittä kaikki
pienet ja suuretkin!

tiistai 22. toukokuuta 2012

MAKROTEX makroviikko 59.

Aiheena tälläviikolla
MÄRKÄ
Lisää napista klikkaamalla

Mä vastaan tälläkertaa näillä kuvilla ja taas ihan viimetingassa, vai ehdinköhän lainkaan..?
Mutta kuvat ovat kuitenkin tässä, jos en ehtinyt.
Jos haluat nähdä ne vielä suurempana, niin klikkaa kuvia yhden ja toisenkin kerran.

 Märkää oli, kun kuvasin näitä
 Kaikki olivat ihan märkiä

 Hämiksen verkkokin oli märkä.hi!
 Ja kaikki muukin

 Pisaroita oli joka paikassa
 toiset olivat kivasti jääneet talteen kasvin sisuksiin.
 Pisaroita riitti
 isoja ja
 vähän joka kokoa
 ja vähän joka väliin
 lehdillä riitti pituutta jakaa pisaroita
Ja mansikanlehdelleä taas leveyttä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

22 KYSYMYSTÄ

Sain haasten Tylsältä Mörökölliltä  ja   Tellulta  
ja sitten myöskin vielä  Ainahiltalta
Mun pitää vastata ensin näihin kysymyksiin ja sitten tehdä uudet 11 kysymystä ja sitten sen jälkeen lähettää vielä 11 bloggaajalle.Eli tässä tapauksessa 22:lle.

Mutta tämä haaste on nyt kiertänyt jo varmaan kaikki mun tuntemani blogit ainakin kohta jo, niin en enää lähetä tätä eteenpäin.
Mutta jos joku vielä ei ole saanut tätä, niin voi ottaa tästä multa nämä jommat kummat kysymykset, ja vastata niihin, jos haluaa.

Ensin  Mörököllin ja Tellun kysymykset, jotka olivatkin samanlaiset:

1. Kuka julkisuuden henkilö haluaisit olla: No, taatustikkaan en haluaisi olla julkkis, vaan haluan olla vaan mä ite!
2. Olen istunut koulun penkillä 10 v, ja sen jälkeen monilla kursseilla lisäksi.
Mutta kouluttauduin  perhepäivähoitajaksi.
Jota mä sitten teinkin melkein 30v.
3.Lempivärisi:

4. Jos olisit kukka, niin mikä haluaisit olla:




Värit löytyvät näistä kuvista, mutta vaihtuvat mielialan ja tilanteenkin 
 mukaan.














No, tietty haluaisin olla tää kaunis unikko, se on ja pysyy aina mun kukkamaassanikin!
5. Kissa, koira vai hamsteri:
 No tähän ei ole vaikea vastata, koira tietty, sillä perusteella varsinkin, kun meillä on tää Otto-herra.
6.Mitä perinteet sinulle merkitsevät:
No tietenkin perinteet aina merkitsee varmaan meille jokaiselle jotain.
Ja toisia perinteitä mäkin haluan pitää yllä, mutta sitten taas on sellasiakin, mistä en välitä.
7. Jokin hauska muisto lapsuudestasi, jonka haluat jakaa kanssamme:

 No, yksi oli tällanen: Meille lapsille isä oli kesän ajaksi tehnyt vinttiin oman huoneen, meitä on siis kolme sisarusta.
Sitten kun tuli nukkumaanmeno aika, niin eihän me oltais tietty mentykään nukkumaan. Mutta sitten kun isä keksi keinon, niin  sillä se sai meiät sinne ylös,ja vauhdilla vielä!
Ja kyllä meillä olikin hauskaa, me kiljuttiin ja naurettiin yhtäaikaa!
Muistan ne sanatkin vielä, kun isä muka oli meille kiukkunen, vaikka me kyllä tiedettiin, ettei se oikeesti ollut, mutta silti se oli jännää meistä lapsista ja sitähän me aina illalla kerjättiinkin, että isän piti meiät niin sinne ylös saada!
Isä muka suuttui  ja kiukustui meille ja sanoi murisevalla ja kiukkuisella äänellä, " että nyt plikat vinttiin, tai mä lyön teiän nenät plinttiin!" ja voi taivas niitä riemunkiljahduksia ja menoa ja meininkiä, kun siittä syntyikin!
Kilpaa me vinttiin juostiin ja kiivettiin rappuset ylös, jotka oli sellaset tikapuut ja siellä ylhäällä luukku, josta me melkein lennettiin ylös ja kilpa kävi, ketä ekana ehtii! Hi! No, äiti ei oikein tykännyt tästä tavasta saada meidät sinne ylös, koska pelkäsi, että meistä joku putoo, kun vauhdilla sinne mentiin!
Mutta me rakastettiin sitä tapaa, se oli niin hienoa ja jännää!
Joskus isä leikisti sai muka hetkeksi jotain jalasta kiinni, mutta aina päästiin irti!
Isä oli sellanen leikkimielinen ja meille niin rakas isä!

8. Luetko paljon kirjoja:
No lukisin paljon enemmän, mutta kun aika ei oikein riitä.
9. Musiikkimakusi: Tykkään erityisesti Chisun, Johanna Kurkelan ja Laura Närhen musiikista ja kylläkin monista muistakin.
10. Jokin asia, mitä ilman et tule toimeen:
No, aika paha oli tämä kysymys.
Koska ilman muuta ihmiset mä laitan ensin, ilman rakkaitani en tulisi toimeen.
Mutta sitten ilman kameraakaan en tulisi toimeen ja siihen mä sitten tarvin tietokoneenkin ja täälläkin on kiva olla ja kaikkia mun harrastuksianikaan en tulisi toimeen, hi, tulipa pitkä lista!
11.Kokkaatko vai leivotlko mieluummin: Kokkaan

Sitten vielä 11 kysymystä AinaHiltalta:
1. Rakkain harrastuksesi:
No niitä tulikin tossa vähän lueteltuakin jo, mitä ilman en tulisi toimeen, eli kyllä se on toi valokuvaus ja maalaaminen, piirtäminen, käsityöt, kuvankäsittely ja bloggaaminen, riittääkö, en osaa oikein sitä tärkeintä laittaa, kun tykkään kaikista!
2. Minkä asian tahtoisit toteutuvan vuoden sisällä.:
No, terveyttäni mä en voi toivoa takaisin , koska se on mulle annettu jäädäkseen, se sairaus, mutta jotain muuta mä voin toivoa toteutuvaksi.
Että ehtisin  oppia enemmän kuvankäsittelyä, että ehtisin lukea niitä oppikirjoja, mitä siihen liittyy.(ja myös ymmärtäisin lukemani, hi)
 3. Annatko periksi mielihaluillesi (ruoka, juoma, shoppailu jne...)?
No kyllä joskus pitää antaa periksikin, mutta en aina kyllä anna, joskus päätän jotain, niin pidän sen kyllä, jos haluan, ja pystyn, hi! Tumma suklaa on kyllä aika paha!
4.
Minkätyyppisestä iltalukemisesta pidät?:
Pidän sellasesta kevyestä lukemisesta, vaikka kyllä mä joskus luen runojakin ja nyt tällähetkellä photosopin käyttäjän käsikirjaakin.
5.
Oletko aamu, ilta-vai yöihminen:
Olen ilta ja yöihminen  nykyään, mutta haluaisin olla aamuihminen ja koko ajan yritän päästä siihen, että pääsisin aamuisin ylös aiemmin ja menisin sitten nukkumaan myös aiemmin.
Koska kun kesä tulee, niin kesäaamut ovat niin kauniita!
6. Mitä sinulle tasa-arvo merkitsee: Tottakai se merkitsee mulle aika paljonkin..
Tykkään, että kaikkia ihmisiä arvostetaan yhtä paljon, ikään, väriin, koulutukseen katsomatta. Vain ihminen itse on arvokas.
7. Oletko pitkävihainen, mököttäjä, vai äkkitulistuja:
No taidan olla se mököttäjä, hi!
8.Mikä olet horoskooppimerkiltäsi, myöskin kiinalaisessa:
Olen Rapu, mutta kiinalaisesta en ole ihan varma, mutta ehkä lohikäärme?
9.Onko ruuanlaitto sinusta taidetta:
Ilman muuta!
10.Montako"oikeaa" ystävää mielestäsi kerralla mahtuu elämääsi?
Niin monta, kuin niitä onkin.
11. Pidätkö formulasta:
No mun pitää sanoa, etten ole kiinnostuntu urheilusta pahemmin, en siis formulastakaan.
Joskus harvoin katon sivusilmällä jotain suomen peliä, tai hiihtoa, mutta en kyllä pahemmin.

Kiitos haastajille. Ja nyt meen sinne nukkumaan, mutta en taaskaan päässyt aikaisin, kun kello onkin jo kohta 01.00

tiistai 15. toukokuuta 2012

TUNNUSTUS ja HAASTE

Sain Tunnustuksen ja haasteen Annalta, Sirpalta, Nenuselta ja Arleenalta
Kiitos heille jokaiselle tunnustuksesta, kiitos!
Tunnustus on tosi kaunis.
Mutta kuvan lisäksi vielä piti lisätä 7 satunnaista faktaa itsestään.
Sen jälkeen piti vielä nimetä 15 bloggaajaa.
Mutta jätän nyt tälläkertaa nimeämättä ketään, koska tiedän, että tämä on kiertänyt jo monessa tuntemissani blogeissa.
Mutta jos vielä on joku, ketä ei ole saanut tätä, niin  tykkään kyllä. että sen joku ottaisi.
Mutta nyt koitan jotain tähän keksiä, sillä olen samankaltaiseen jo joskus vastannutkin.
Mutta nyt kuitenkin nämä :
Kuvat saa taas klikkaaamalla yhden ja sitten toisen kerran, suuremmaksi, jos tykkää.

1. Kuten kaikki jo tietävätkin, että tykkään kuvata ja varsinkin tykkään makrokuvauksesta.

Ja joskus tuntuukin, että olen nelinkontin ja maaten mahallani, enemmän aikaa, kuin kahdella jalalla, hi!
Tulipa kamala kuva ja liian punanen naama, hi!

2.Sitten, tykkään keräillä aika montaa asiaa..esim. vanhoja kortteja..

Enkeleitä,

 muistikirjoja erilaisia..ja nyt vielä olen alkanut keräileen erilaisia pieniä kirjoja, opuksia. Esim, hyönteisistä, ötököistä, perhosista, kasveista ja linnuista, niistä  mulla jo onkin yksi, missä on kaikki suomessa tavatut linnut, melkein kaikki.

3. Sitten tykkään tosi paljon piirtää ja maalata!
Kaikenlaiset värit ovat mulle todella tärkeitä.
Tässä kuvassa on vesivärikynät ja sitten sellaset, millä voi piirtää sinänsä, tai veden kanssa.
Sitten tietty öljy- ja akryyliväreilläkin maalaan tilanteen ja mielialan mukaan.
Mutta piirtäminen ja maalaaminen ovat mulle rakkaita harrastuksia.

4. Sitten innostun aina hirveesti jostain käsityöstä, mutta jostain syystä en aina kaikkea heti saakkaan valmiiksi...
 Sillä innostun taas toisesta ja sitäkin pitää kokeilla...
 Vaan näitä keskeneräisiä töitä onkin sitten mulle jäänyt erittäin paljon, eikä tässä ole vielä lähitulkoonkaan kaikki.
Voisin melkein pitää näyttelyn näistä keskenjääneistä töistäni, hi!
Mutta ehkä vielä joskus kuitenkin taas innostunkin ja saan ne valmiiksi, ja saankin!
Sillä ne kaikki ovat kuitenkin mulle mieluisia tehtäviä!

5. Pidän kahta päiväkirjaa, sitä tavallista, perinteistä...


Ja vielä lisäksi Kuvapäiväkirjaa.
Jälkeistä onkin tosi kiva tehdä, sillä piirrän siihen tosi paljon ja liimailen sitä sun tätä, mitä nyt kullekkin päivälle on tapahtunutkin.

6. Tykkään kaikista eläimistä, jopa hämähäkeistäkin, vaikka silti niitä pelkään, mutta ei se estä silti mua niistä pitämästä. En oskaan halua niitä tappaa, huudan aina miestä viemään nätisti ulos, jos tulevat sisälle!
 Vaikka tää onkin aika ilkeen näkönen, iiiik!
Jos klikkaat sitä, niin näät, miten näyttää hampaitaan grr!
Mutta mä  vaan pelkään kaikkien niiden monia jalkoja ja kun ovat niin nopeita menemään !
Mutta toiset ovatkin ihan kiltin näköisiä.

Mutta tätä eläintä mä rakastan...

Meiän Otto-koiraamme.
Surullista vaan, kun on ollut nyt sairaana, sairastui sydämen vajaatoimintaan, ja tuli keuhkoihin nestettä.
Nyt syö lääkkeitä , että nesteet häipyisi keuhkoista pois, nyt on pikkasen ehkä auttanut.
 Otto yhtenäkin päivänä pyörtyi kolme kertaa vuorokaudessa, juuri sen vuoksi, kun ei saanut happea tarpeeksi, niin sanoi lääkäri.
Nyt ei Luojan kiitos enää ole pyörtynyt ja on virkeempikin vähän, syökin jo. Että ehkä kuitenkin me saadaan pitää tää meidän reppana vielä.. ainakin hetken. On 9v vanha.

7. Sitten paljastan teille, että kuljen villasukissa kesät talvet!

Pidän niitä jopa yölläkin!
Mutta pitää myöntää, että kun lämpö  lähenee + kolmeakymmentä astetta., niin ehkä sitten maltan ne riisua, mutten kuitenkaan yöksi, hi!
No, siinä ne sitten tulivatkin ne  seitsemän,  mitä piti laittaa..ja kun alkuun pääsin, niin laitan vielä samaan postaukseen äitienpäiväjuttuja pikkasen.

Ensiksi sain sänkyyni äitienpäiväherätyksen ja aamupuuronikin vielä, hi! (olin kieltänyt tuomasta mitään, mutta ei ainaskaan kahvia ja kakkua)
Siinä sitten kaikki istuttiin sängyssä ja mä söin puuroni ja sen jälkeen avasin paketin, ja katsoin kauniin kortin.
Siinä heitä katsellessani, oikein tunsin, kuinka paljon mä heitä rakastan ja kuinka paljon he mulle merkitsevätkään! Ja tietty miestäni myös, hän oli yksi siinä heistä mua herättelemässä, ja on mun lapsieni isä, ja hyvä isä onkin!
Mies mulle olikin aiemmin antanut jo kirjan perhosista ja photosoppiin käyttäjän käsikirjan, mikä multa puuttuikin ja sitten vielä kirjan photosoppiin tehokäyttäjäoppaan ja vielä  photarille myöskin, "käsittele kuvaa taidolla"
Että siinä mulle lukemista!

 Tämän kauniin kukkasen sain lapsenlapseltani, joka tulikin heti iltapäivällä. Kyllä se poika on sitten kultainen !

 Tässä on kaikki kukat kerätty samaan kimppuun, vaikkei se niin hyvin onnistunutkaan.

 Tässä on kukka keskimmäiseltä pojalta ja hänen tyttöystävältään, kukka on tosi kaunis. Nimikin mulle sanottiin, mutta mun muistini kun tiedätte, niin enhän mä sitä enää muista, hi!

 Tämän kukan sainkin mieheltäni, hi. Kaunis sekin.
 Sitten vielä lisäksi lahjojakin....Tämä on se muistikirja, jonka tytöltä sain. Tässä on etukantta, joka jatkuu kivasti takakanteen, se kuva.
 Siinä on sellanen mangneettikansi, joka pitää kivasti kannen kiinni.
 Kaunis joka tapauksessa on kannen kuva.

 Tämän sain vanhimmalta pojalta ja hänen perheeltään...se on muuten muumipapan hattu!
 Mutta silti maljakko. Mä ihastuin tähän tosi paljon!
Muurlan.
Ja tässä toivomani ötökkäkirja, mitä tyttö ei meinannut ensin tajuta, että mä haluan ötökkäkirjan äitienpäivä lahjaksi, hi!
Niin, tämä oli tytöltä ja keskimmäiseltä pojaltani.
Kiitos heille jokaiselle erikseen vielä.
Ja vaikken olisi saanut ainuttakaan lahjaa, niin olisin onnellinen , kun saan pitää heidät, sillä he ovat mulle kaikkien  tärkeintä elämässä mieheni ja Oton lisäksi!
Kyllä mä saan olla onnellinen, kun mulla on hyvät lapset !