maanantai 30. syyskuuta 2013

MANDALA 33.

Haaste: SALAISUUS

Nyt ehdinkin vielä tähän mukaan ja oma mandalani on tällainen.


Kuvakkeesta klikkaamalla lisää salaisuuksia.


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

VALOKUVA-RUNO TORSTAI

Haaste 296.
Aihe: PISARAT

Pitkästä aikaa otan minäkin osaa näillä kuvilla.
Klikkaa kuvia kaksi kertaa, niin näet pisarat paremmin.













Löysin varastoista vielä yhden jäisenkin pisaran.

Ilmassa leijuu
syksyn tuoksu
tuulessa värisee
valkeat pisarat
auringon taittuvissa
säteissä syntyy
luonnon tekemä
ihmemaa.

Lisää pisara kuvia kuvaketta klikkaamalla:
Alimmaisesta runoja samasta aiheesta.


lauantai 28. syyskuuta 2013

LUOVA LAUANTAI

Haaste 133.
Aihe: SYKSY




Kuin huntu silmilläni
tuulenko mukana
värien huumassa
soihtujen palaessa
syksyn ratas kiertyy
kysymättä meiltä lupaa.


Lisää syksyä napista klikkaamalla




perjantai 27. syyskuuta 2013

HEIPPATIRALLAA, HARAKKA ON TAAS TÄÄLLÄ!

Piiiiitkästä aikaa taas tänne ilmestyin, ja eihän ne työt tekemällä koskaan lopu!
Onhan niitä syksyn hommia vielä pitkäänkin, että jos ne kaikki ensin tekisin, niin sitten jo tulisikin jo joulun kiireet, hi!

Mutta kesä on mennyt niin tosi nopsaan, että ei uskoisi, että nyt taaaaas on syksy!
Mutta kaikki aikanaan..ja onhan se syksyn ruskakin kaunista aikaa.
Laitan teille nyt ekaks ensin joitakin kuvia kesästä.
Taas kuvia kaksi kertaa klikkaamalla näet kuvat selkeemmin ja tarkemmin.
 Tässä kuvassa on ihan vielä täysi kesäaika, voi että, kun olis vieläkin!
 Kukkamaaltani tietty pitää kukkien kuvia myös laittaa
 unikkokin tässä
 Ja sitten tämä valkoinen kaunotar,
 josta itse tykkään tosi paljon, kukkii kauan ja on kaunis.
 Sitten tässä on uusi tulokas ystävältäni, on vihreä, mutten muista,kukkiikohan se ollenkaan,  mutta ensi kesänä sen sitten näkee.
On kaunis ilman kukkaakin kuitenkin.

Tässä vielä yksi kukka on nupuillaan..on varmaan vasta kesäkuu.

 Paljon niitä ötököitäkin tuli kuvattua, tässä ampiainen kukalla
 Harsokorentokin..
 ja joku muukin korento, retkiltämme.
 Sinisiipiperhonen
 Tesmaperhonenkin.
Ja joku ihme ötökkäkin.
 Ja sitten se mansikkaaika, voi jestas sentään ja nami nami!
 Ticolla oli vaan aika kurjaa, kun aurinko paisteli niin kauniisti ja kirkkaasti, että olisi tarvinnut suurille silmilleen aurinkolasit, sillä sen silmiä häikäsi tosi pajon, hi!
Mutta muuten se koiruli nautti auringon lämmöstä todella paljon, on oikein lämpimän maan koira.


 Elokuussa saatiin nauttia kauniista auringon laskuista.

 Siskoni, Marjukan mökillä vietettiin monta kaunista iltaa ja päivää.
Saatiin nauttia monista kauniista illoista järven rannalla, nauttien kauniista maisemista ja luonnosta.