tiistai 29. lokakuuta 2013

LUOVA LAUANTAI haaste 135.

Haastesana oli tälläkertaa IHMEOTUKSET.
Mikä on sinun ihmeotuksesi?
Mun on tällanen: Näitä voi löytää luonosta, niityiltä, teittenkin varsilta. Joskus sen voi  löytää melkein  mistä vaan, ehkä jopa joskus metsän reunoiltakin.
Se voi levitä kulovalkean tavoin, toivottavasti, sillä se on kuitenkin aika kiltti ja kauniskin.
Ei ole pahansuopainen ollenkaan.

Kuvakkesta lisää ihmeotuksia:

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

KUVANKÄSITTELY haaste11.

Tällä kertaa aiheena oli HALLOWEEN JA SYKSY:
Tällaisen sain aikaseksi.
Lisää kuvakkeesta klikkaamalla.

lauantai 26. lokakuuta 2013

KIHIVAS- haaste 34.

Vuoden 34. haaste.
Tällä kertaa haastesana on:
EI KENENKÄÄN MAA
Sain tällaisen aikaiseksi ja taaaaaas, viime tipasssa, mutta eikö niin sanotakin, että parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, hi!
Klikkaa suuremmaksi, niin avautuu paremmin ei kenenkään maa!


Maa kumahtaa
seittilangat katkeaa
sulaa vuoretkin

astun uneeni
vihreälle sammaleelle
taivaan helmi sitä hyväilee

näen keijumekot vihreät
tuuli niitä heiluttaa
tuuli sinullekin vastailee
kenen maa....


perjantai 25. lokakuuta 2013

MANDALA 35.

Mandalan 35 aiheena on Keskus. Lähtöpiste. Keskity keskiöön. On valintasi sitten mikä tahansa, niin aloita keskeltä. Tee keskuksesta erottuva, niin että jokaisen silmät heti siirtyvät sinne. Sinä pystyt siihen kyllä. Jostain se signaali tulee ja siinä se sitten on. Luota intuitioon.

Mä sain tälläkertaa tällasen aikaiseksi, ja se vaan tuli jostain..ikkuna... ajattelin, ja siinä se sitten olikin.


Klikkaa kuvakkeesta lisää mandaloita.

torstai 24. lokakuuta 2013

LUONTOHAASTE 8

Aihe: ZOOM HAASTE2 : KORKEA
Mä zoomailin ulkona tällaisia.

Lisää klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

HUURRETTA VIIKONLOPPUNA

Sunnuntai olikin aurinkoinen ja kaunis päivä, mutta yöllä oli ollut pakkasta, joka sai kaikki loistamaan niin kauniisti aamulla.
Kamerahan oli pakko ottaa ja lähteä vähän tutkaileen tilannetta.
Tällaisia kuvia sitten otin.
Annan kuvien nyt puhua....klikatkaa taas kaksi kertaa, niin näettte yksityiskohdatkin paremin..
Ps. Jostain syystä kuvat on nyt vähän hassusti, mutta bloggeri ei anna mun korjata tilannetta, hi!
Hyvää keskiviikkoa teille!



 





maanantai 21. lokakuuta 2013

VALOKUVA- RUNOTORSTAI 299.

Tälläkertaa haastesana oli VALO.
 Otin tällaisen kuvan, kuva esittää miestäni, joka aamulla haravoi.
Siinähän sitä valoa onkin kaksin verroin, aurinko ja mun oma rakas.
Pian 43v. yhteistä taivalta.

Ojenna kätesi
maista aamun valoa
yön ikkunat sulkeutuneet
aurinko tullut esiin
katson sinuun
hellyyttä tunnen
aurinko
taivas
sinä
kanssani kuljet
valoa kannat
kiitollisuutta tunnen.


Otan tällä runolla osaa myös Runotorstaihin.
Klikkaa linkeistä lisää Valoa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

ORAVA KÄVI KYLÄSSÄ

Meillä oli ennen oravia tosi paljon, mutta nykyään ei enää.
Nyt yhtenä päivänä yksi orava kävi kyläilemäsä ja me vähän juteltiinkin.
Klikkaa kuvia taas kaksi kertaa niin suurenee, niin näet lähempää oravan.
Heippa, olen täällä,
 kato, mä osaan vaikka mitä, nytkin olen pää alaspäin, osaatko sä?
 Olen myös tosi nopea, heiiiii
 täällä mä jo olen, kuusen oksalla, hi!
On pakko olla nopea, muuten käy huonosti!
 Heippa, nyt olen jo omppupuussa
 Täällä on kivaa kiipeillä, vaikka omput ovatkin jo kaikki pudonneet.
 Olen ollut kesän muualla, sain lapseni siellä ja kuskasin niitä pitkin ja poikin koko kesän.
 Oli se aika rankkaa, mutta voi niitä palleroisia
 Kyllä meillä oli niiden kanssa niin hauskaakin.
 Nyt ne ovat jo maailmalla ja toivottavasti niille hyvin käy täällä pelottavassa maailmassa.

Mutta mä puolustan niitä aina!
Ja jos oikein vaikeeksi käy, niin osaan mä olla aika viekaskin, hi!
Eli kyllä me pärjätään aina!
Heippa!

perjantai 18. lokakuuta 2013

KIHIVAS haaste 2013.

Vuoden 33. haaste.
Aikani haastekuvaa katseltuani, en oikein osannut siittä mitään saada aikaiseksi, mutta sitten välähti, syksy ja syksyn lehdet ja kukat!
Tällainen siittä sitten tuli.


Syksy sinä tulit
  poltit
sytytit liekkiin
kunnes olemme ruskeita 
 mustia
oletko sitten tyytyväinen?



Alapuolella haastekuva.
 Lisää klikkaamalla alla olevasta kuvakkeesta: