tiistai 19. marraskuuta 2013

VUOSI KUVINA haaste

Sain    Seijastiinalta    haasteen ja tykkäsin haasteesta. Olen joskus ennenkin ollut samanlaisessa haasteessa ja tuntui niin kivalta katsoa kuvia myöhemminkin.
Eli kuvat otetaan aina samoihin aikoihin joka kuukausi.
Tälläkertaa valitsin naapurikunnan Kiikan.
Ja Kokemäenjoen tietty, mikä kulkee tästä meidänkin ohitse aika lähellä.

Mutta valitsin kuitenkin tämän pikkasen kauempaa olevan paikan, koska usein olen tässä meidän rannassa kuvannut paikkoja ja haluan nyt tuoda uuttakin mukaan.
Tässä yhdessä kuvassa näkyy Kiikan kirkko ja sitten jokea molempiin suuntin.
Toivottavasti näkyy joella keväällä lintujakin.
Otan kuvat niin, että ensin kauempaa ja sitten vähän lähempää, aina kolme kuvaa samasta kohteesta.
Ekalla kertaa sattui olemaankin aika kurja ilma, vettä satoi ja oli tosi pimeetä ja harmaata, mutta otin silti kuvat nyt.
Koska marraskuuhan on justiinsa tällaista.

Nyt samalla ilmoitan, että jään luovalle tauolle, eli hidastan tahtia tosi paljon, olen täällä nyt vaan satunnaisesti joulua ennen.
Mutta seuraan silti blogejanne koko ajan, mutten käy kommentoimassa aina.
 Oikein hyvää marraskuuta kaikille!
Klikkaa kuvia kaksi kertaa,  niin näet lähempää kohteet.









Mä haastan myös kaikki tästä kiinnostuneet ottamaan tähän haasteeseen osaa.




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

VÄRIKOLLAASI 153.

Tälläkertaa sain tällaisen aikaiseksi.

Tässä mallivärit.

Allaolevasta linkistä lisää kollaaseita:
http://varikollaasit.blogspot.fi/


perjantai 15. marraskuuta 2013

KIHIVAS 37. haaste

Vuoden 2013.  37 haaste:
Aino antoi meille kuvan tälläkertaa ja mä sain siittä tällaisen aikaseksi.
Kuvan olen joskus aikoinaan piirtänyt ja lehden sinne sitten sijoitin mukaan linnuille haasteeksi.

 Hukkuvat lehdet
pilven reunalta joskus....
nauravat jälkeenpäin!

Sinun paikkasi
ei ole täällä!
Huutaa lintu pieni,
jolle suuri lehti
on este suuri!


Alla on mallikuva:
Lisää haastevastauksia alla olevasta kuvakkeesta:
http://kihivas.vuodatus.net/



tiistai 12. marraskuuta 2013

VÄRIKOLLAASI 152.

28. Värinä on Vanilja, ja alla on värinäytteet.
Tässä mun tekeleeni: Klikkaa suuremmaksi, niin näet paremmin.
Mulla nyt musta tuli siihen vähän kuin piristykseksi, vaikka musta onkin. hi!
http://varikollaasit.blogspot.fi/
http://varikollaasit.blogspot.fi/
Lisää värikollaasi napista klikkaamalla:

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

HOW TO SURVIVE NOVEMBER 2013.

Lepiksen      aloittama, Marraskuun selätys haaste: 10.
Tälläkertaa otinkin auton jään ja huurteen poistosuihkeen käyttööni.
Vesivärit ensin lasilevylle ja sitten suihkaus, ja alkoikin tapahtua aika äkkiäkin.
Tykkäsinkin lasilevylle tulleista jäljistä....
Klikkaa, niin näet paremmin.










Paperille jostain syystä ei tarttunut oikeestaan yhtään mitään, aika tyhjän näköinen oli paperi.
Kuivui varmaan, vai mikäköhän oli syynä?




lauantai 9. marraskuuta 2013

METSÄSSÄ PIENTÄ KANSAA

JA; HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ JOKAISELLE ISÄLLE!
Nyt laitan teille kuvia metsän pienestä väestä.
Kuvat otin jo lokakuussa, mutta eipä ole paljon mikään sen jälkeen muuttunut.
Klikkaa kuvia, niin näet paremmin yksityiskohdatkin.

 Hämis ei päästä irti, ei sitten millään!
 Hei, mekin ollaan täällä....
 ja moiii, mä olen ihan yksin, tule juttelemaan mun kanssani.
 Meitä onkin täällä enemmän
  mä olen meistä suurin ja komein, mulla on kruunukin päässäni.
 Täällä meitä on monenlaisiakin
 Mun mielestäni mä olen kaunein, vaikkei olekaan kruunua päässäni.
 Hei, katsokaa, mikä tuolla ylhäällä on?
 Mä katson..
 mekin katsotaan, muttei siellä mitään näy...
 No on tuolla jotain, kun oikein kurkotan...
 Heiii, tuolla se on, tuolla korkealla!
Oiiii, se on kaunis...se on aurinko!!

perjantai 8. marraskuuta 2013

KIHIVAS 2013.

Haaste 36.

Tälläkertaa Aino antoi meille runon, josta piti kehitellä haastevastaus.
Kauan sitä mietein ja menin kuviani läpi ja tällaisen sain sitten lopulta  vastaukseksi.

Runo on tässä:

"Hämärä laskeutuu
kuin aallot
jalkojesi juureen; ilta
Saarten takana aurinko
punainen kuin keittiön jakkara.

-Risto Rasa
ja tässä mun kuvani siitä:


http://kihivas.vuodatus.net/
Lisää haastevastauksia klikkaamalla ylläolevasta kuvakeesta.

torstai 7. marraskuuta 2013

HOW TO SURVIVE 2013.

Marraskuun selätys 7.
Lepiksen blogissa haaste.

Tänään otin sitten vihreän fairyn käsittelyyni.
Ensin levitin lasilevylle fairya ja sen jälkeen tiputtelin siihen vesiväri roiskeita.
Ja heti alkoikin taas tapahtua, tämähän onkin hauskaa! Taidetta syntyy, vaikkei oikeestaan mitään muuta tee, kuin vähän suttailee fairyn ja vesivärien kanssa, hi!
No, tällaisia tälllä kertaa ehdin kuitenkin tekemään, vaikka viihdyinkin  ystäväni luona melkein koko päivän.
Klikkaa kuvia, niin näet pinnan selvemmin.





Sitten taas paperi päälle ja tällaisia syntyi. Nyt värit pysyivätkin  vähän samanlaisina, mä taisin eilen painaa liikaa paperia.
Mutta huono valaistus kuvatessa vähän haittasi lopputulosta.