Helmikuun teemana on:
OMAKUVA
Teema toteutetaan toisin kuin normaalisti. Ei kuusi muotokuvaa itsestäsi,
vaan ainoastaan YKSI - kokovartalokuva kuudessa osassa.
Voit tulkita teeman haluamallasi tavalla.
Voit tulkita teeman haluamallasi tavalla.
Esim. levitä iso paperi tai kokoa paloista itseäsi isompi pala paperia.
Asetu paperin päälle ja piirrä itsesi ääriviivat. Piirrä, maalaa
koriste mielesi mukaan.
Teemaan julkaiset työvaiheista kuusi yksityiskohtaa/osakuvaa,koko kuvasi vasta viimeisenä, kollaasin tilalla.
-----------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------
Nyt tein tämän haasteen pienenä. Sillä en jaksanut niin isoa alkaan piirtään ja värittämään tällä hetkelllä.
Sen verran vielä on heikko olo.
Halusin silti pysyä mukana haasteissa.
Mutta luonteestani sen verran sanon tässä nyt ekaksi, että olen aika herkkä ihminen, herkkä itkemään, jopa piirrettyä katsellessani.
Tästä olenkin saanut kuulla, hi!
Koitan olla kiltti ihminen, ja ystävällinen kaikille, se onkin jo kotona opittua äidiltä ja isältä.
Isäni kuoli syöpään jo 57vuotiaana.
Äitini kuoli 80vuotiaana. Löysin hänet kotoaan kuolleena ja se olikin silloin mulle aikamoinen shokki hänet sieltä löytää..Kestikin aika kauan aikaa, ennenkuin siittä lopullisesti selvisin ja sain kaiken selvitettyä sisälläni.
Vaikka vieläkin käyn siittä edelleenkin omantunnontuskia, koska kun aamulla sieltä lähdin pois, tuli mieleeni, kuin joku olisi mulle sanonut... "että käänny, mene takaisin, mies pärjää siellä kyllä ilman ruokaa yhden päivän". Mutta kuitenkin menin miehelle laittaan ruokaa, kun tuli ruokiksella kotona käymään. Enkä kääntynyt takaisin...mennyt takaisin äidin luokse!
Jos olisinkin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan, niin olisin mennyt ilman muuta takaisin, vaikken varmaan mitään olisi voinut tehdä. En äidin kuolemaa edes estämään, koska hänelle oli tullut jonkinlainen paha rytmihäiriö, joka oli johtanut sydämen pysähdykeen, niin lääkäri sanoi myöhemmin.
Olin siellä sillä hetkellä niiin yksin, kun hänet löysin. Ensin en halunnut uskoa, että nyt äiti olikin multa karannut ja mennyt pois, mulle sanomatta...
Olin silloin aamulla hänen luonaan keittämässä puuroa aamupalaksi hänelle ja kun päivällä menin uudelleen, niin olikin kuollut pois!
Vaikka jälkeenpäin kun olen miettinyt asioita, niin muistan selvästi, kun äiti aamulla sanoi mulle, että Marianne, hän haluasi jo kuolla pois...jonka ajatuksen heti tyrmäsin häneltä!
Mutta niin siinä sitten vaan kävi, että äidin toivomus toteutui kuitenkin.
Äiti pääsi isän luokse.
Äiti oli uskonnollinen ihminen ja uskon hänen päässeen sinne minne halusikin!
Mutta edelleenkin on häntä ikävä!
Ekasta kuvasta tulee ilmi, mistä väristä pidän nykyään, eli pinkistä ja turkoosistakin nykyään. Ja tietty se turvallinen musta.
Ne villasukat ovatkin mulla melkein aina.
Yölläkin, vaikka olisi kesä! Joskus aamuyöstä saatan ne kesällä potkia pois, hi!
Voi juku, kun niistä pääsiskin eroon.
Aloitin laihdutuskuurin, sellasen hitaan..
Lääkärin suositus, sillä mulla sokeritauti on kait lähellä tulemistaan, onneksi ei vielä ollut.
Mutta, miksi se laihduttaminen onkin niin vaikeaa..?
Mutta hitaasti hyvää tulee, ja lääkäri varoittikin nopeista laihdutuskuureista, on ihmisen keholle kait vaarallisiakin sellaset "jojo" laihdutuskuurit.
Kaikkea voi syödä, mitä ennenkin, mutta pikkasen vähemmän.(lääkärin suusta kuultua)
Käteni ovat aika paljon tehneet käsitöitä, vaikka harvoin niitä täällä blogisssani esittelenkin.
Pitäisi niitäkin joskus enemmän laittaa tänne.
Käteni ovat myös hoitaneet ja hoivanneet monen monta lasta.
Itselläni on kolme lasta, jotka jo kaikki naimisissa. Sitten on kaksi lapsenlasta.
Toinen kohta jo 20v. ja toinen täytti 6kk justiinsa..se rakas, pikkanen Venla!
Olen siis työni tehnyt lasten parissa, josta jopa olen tykännytkin.
Jouduin vaan niin aikaisin jättämään työni sairauksieni vuoksi. Selkä oli suurin syy, se sanoi itse itsensä irti työelämästä. Olin silloin vasta 49v.
Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, se oli todella kivaa ja elämänrikasta aikaa!
Sain ja pääsin rakastamaan monia erilaisia lapsia, ja rakkaaksihan ne tulivat, kun kauan aikaakin olivat hoidossa.Toiset jopa pienestä vauvasta kouluikään asti.
Hetken aikaa sain ekaa lapsenlastanikin hoitaa täyspäiväisesti, mutta kun se sairaus minuun otteen otti, se otti sen lopullisesti.
Sairaus ei kysy ikää, ei aikaa, sen olen jo oppinut elämässäni.
Mieskin joutui jättämään työnsä ennenaikaisesti saatuaan aivoinfraktin..josta kuitenkin aika hyvin toipui, muttei kuitenkaan työkykyiseksi kuitenkaan.
Pahat verkkarit ja pusero, ja ne villasukat tiettykin!
Aina löytyy jostain kohtaa maalitahroja, jopa maaluksestani, jonka piirsin..eli tässä nyt sitten noissa housuissani, he!
Ihan pikkasen käytin photoshopissa , mutta vain pikkasen.
Kiitos Millinille ja Estherille kivasta haasteesta.
Ja nyt saan varmaankin sen kivan papukaijamerkinkin vielä, kiitos!
Kuvakkeesta lisää:
