lauantai 25. helmikuuta 2017

TEEMAKUUN KOLLAASI teema 25. Leimasin ja Kollaasit

Helmikuu teema:
Luovuutta itsetehdyllä
LEIMASIMELLA / LAATALLA
 tai grafiikkavedos
Nyt laitan vielä muutaman lisää aiheesta..
 Ruualla ei saisi leikkiä, mutta nyt vähäsen leikein.
Liimasin riisimuroja pahville ja näin sain aikaiseksi jonkinlaisen leimasimen.
Eli väriä muroihin, ensin mustaa, sitten punaista, sitten vihreää, punaista ja paino jokaisella kertaa.
Ensin olinkin jo painanut pohjan makarooneista tekemälläni painojutulla.

Pohjan olin tähänkin tehnyt etukäteen, eli pahvin palasella, johon olin liimannut makarooneja, toiseen riisiä.
Sitten leikkasin yhdestä viherkasvistani lehden ja siihen levitin tuubivesiväriä ja  painoin sen paperille.
 Samalla tavalla tein tämän toisenkin.
 Tämän pohjan tein sillä riisipahvijutulla, ja sitä ennen olin kastellut pohjan vedellä, niin musta levisi hiukan.
Sitten hain ulkoa tuijastani pari pientä oksaa ja näin sain vihreät oksat kukkaasetelmaani.
Tässä vähän työkalujani.
Sitten vielä kollaasit molemmista.

Ja varmaankin sitten ansaitsin myös tän ihanan papukaijamerkinkin.
Kiitos Millin ja esther tästä kivasta haasteesta!



Lisää alla olevasta kuvakkeesta:
https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/2017/02/helmikuu-25-teema.html

lauantai 18. helmikuuta 2017

KASVOKUVIA muutama


En ota osaa haasteeseen, mutta laitan muutaman kuvan, että jotenkin olen mukana.
Teistä niin monet ovat laittaneet niin hienoja kasvokuvia blogeihinsa, ootte te taitavia kaikki.
Mutta jos haluatte katsoa lisää kasvokuvia, niin alapuolella olevasta linkistä klikkaamalla löydät lisää:

http://29faces.blogspot.fi/p/february-2017.html



Mutta tässä nyt omani tälläkertaa...

Päänsärky juttu jatkuu.... nyt on meneillään uuden lääkkeen kokeilua jo viikon, mutta helpotusta särkyyn ei vielä ainaskaan ole tuottanut.
No, sitten viikon päästä taas soitto lääkärille...
Mutta kohta alan hermostumaan jo itsekkin tähän ainaiseen särkyyn, mutta ehkä se tästä vielä helpottuu..?
No niin, ne kuvat..
Kaikki on piirretty lyijykynällä.

 Piirros 1.
 2.
 3.
 4.
 5.
 6.
7.

lauantai 11. helmikuuta 2017

TEEMAKUUN KOLLAASI teema 25. Leimasin ja Hyvää ystävänpäivää 14.02.

Helmikuu teema:
Luovuutta itsetehdyllä
LEIMASIMELLA / LAATALLA
 tai grafiikkavedos
1/6
Tässä eka työni, jolla haluan myös teille kaikille toivottaa oikein hyvää Ystävänpäivää 14.02. 
Työn nimi on " Ystävänpäivä"
Pitsisen sydämen painoin ystävältäni saamaani pitsisen liinan avulla. Sain sen vielä puhtaaksikin.
Noita punaisia sydämiä painoin wc-rullaan piirtämilläni sydämillä. Maalia oli aika paksusti, ettei kuivunut.
Kaikista ei ihan sydämen muotoisia tullut, mutta voivat olla sitten vaikka kukkiakin.

2/6
Tämän kaiversin pahvinpalaseen. Laitoin tuubivesiväriä päälle ja painoin sen paperiin...no ei oikein hyvä lopputulos kuitenkaan tullut, mutta laitan sen nyt kuitenkin tänne.Jäihän sinne jotain valkoistakin kuitenkin...
Työn nimi on "Metsälampi".


 3/6
 Tämän naisen tein samalla tekniikalla, eli raapustin pahviin kuvan ja väriä päälle ja painaminen paperille.
Työn nimi on Nainen hämärässä".

 4/6
 Painoin vielä toisenkin samasta, mutta väri ei enää oikein riittänyt ja tulikin luuranko, eli olkoon hänen nimensä sitten "Luuranko nainen".
 5/6
Tämän työn tein Akryyli väreillä. Wc-rullaan maalamiani sydämiä kelasin sinne ensin alimmaiseksi.
Sitten vettä päälle ja annoin kuivua, jonka jälkeen nuo ympyrät sitten siihen painoin.työn nimi on"Ympyrät".

 6/6
 Tämän tein tuubivesiväreillä.
Kastelin ensin paperin, jonka jälkeen Wc-rullan päällä painoin puun muotoja, erivärisiä.
Sitten piipuntrasseilla painoin puun oksat ja varret, ninkuin myös ruohot ja taivaankin.Työ oli märkä, niin väri levisi hyvin.
Työn nimi on "Puutarhani puut".

Tässä vähän työvälineitäni.
Aikamoista sotkua tulikin....


tikkukin oli työssäni leimasimena... niinkuin wc-rullat.



Olen koittanut olla elämässä kiinni, vaikka päänsärky senkun jatkuu vain.

Nyt olinkin taas uudelleen lääkärissä ja lääkäri on mulle soitellut pariinkin otteeseen.

Nyt taas koitetaan uutta lääkettä, jos nyt sitten vaikka särky loppuisi ja paineet pysyisivät kohtuulukemissa.
Nyt jutteli jo lähetettä sisätautilääkärille, jos vaikka tietäisi nämä verenpainelääkkeet paremmin, ja nyt toivonkin, että sinne pääsisinkin, jos ei nyt tämäkään lääkkeenvaihto auta.
Tässä jo itse alkaa miettiä vaikka mitä sairautta itsessään olevaksi, koska nyt on polvikin vaivannut jo kohta kaksi viikkoa. Mutta mulla oli kiireaika lääkärissä, niin en sitten sielläkään mitään ehtinyt polvivaivoistani puhumaan.
No, polvi ehkä paranee omia aikojaan taas, onhan se ennenkin vaivannut.
Mutta tällasta tänne taas, nyt tänään näitä ehdein vähän tekemään, koitan jos vain jaksan, tehdä vielä lisää..

Allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla lisää taidetta:


https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/