Aino oli laittanut meille valinnan varaa, mutta mä tietenkin innostuin taas, eli laitan nyt tänne kaikki kolme!
Eli tässä eka kuva ja sitten mun versioni siitä.alempana.Moneen kertaan käännettynä ja väännettynä, mutta tässä pikkasen käännettynä.
Sitten toinen kuva.
Eli tällanen möykkykuva...
Ja siten tästä mun versio..
Tämäkin käännettynä..
ja vielä kolmas..
Tällanen ihme otus tässä ja sitten alempana taas mun versioni siittä.
Tätäkin on pitänyt vähän käännellä, ennenkuin syntyi mitään.
Mutta ihmeesti nää hahmot siihen tulee, kun niitä akuperäisiä katselee kauan ja eri puolilta.
En tiiä, miks mulle on näköjään mennyt tonne eläinpuolelle ne näyt.
Mutta selvästi aina ne näen, ja niiden mukaisesti ääriviivat piirrän ja muutkin, nenän , suut, silmät ym.
Katso merkistä lisää valintoja!
perjantai 10. syyskuuta 2010
tiistai 7. syyskuuta 2010
VIELÄ KESÄÄ JA TÄTÄKIN HETKEÄ
Kuivaa oli koko kesä ja hellettä, maa meni tämän näköseksi, eipä siinä paljon mikään kasvanut!
Mutta olihan toki kasvillisuutta meidän ihanassa maassamme silti, vaikka kuivaa olikin.
Nämä lumpeenkukat otin Marjukan pojan mökiltä, eli soudeltiin järvellä ja siellä olikin näitä ihan tosi paljon!
Pääsin aika lähelle näitä ihania kukkia,
Ainakin mun mielestä on niin kauniita!
Tässä kukka läheltä!
Pelargoniani tykkäsi tästä kesästä, kukkii tosi paljon ja vielä nytkin!
Kissa vaanii...
Ja toinenkin, mitähän vaanii..?
No, näitten ruokaahan vaanii.. huomaatteko, on tullut yksi siili lisää.
Ja nyt on tullut vielä jostain tällanen pikkunenkin vielä joukkoon!
On se pieni noitten muitten rinnalla, mutten ole saanut niistä hyvää kuvaa yhtäaikaa, koska tää pikkanen käy paljon aikasemmin, kuin muut.( verratkaapa vähän kokoa tohon pikkaseen ruokakuppiin, kun pikku siili on hyvin sen kokonen, mahtuu hyvin siihen kokonaan istumaan, oon nähnyt!)
No, ainakin kuusi siiliä olen ruokkinut tänä kesänä, ja arvaatteko, syökö paljon tää porukka..?
Syo, !
Laitan kolmeen kippaan koiran kuivamuonaa, johon laitan vettä, paria tuntia ennen, että ehtivät pikkasen pehmentyä ja paisua.
Hyvin menee ainakin yksi kolmen kilon kokoinen koiranmuonapussi viikossa, aina ei ihan riiitäkkään!
Kiva tapaus olikin kerran, kun nää kissat vaanii siilien kippoja, niin sovussa kerran ne päästiin ylättään, eli oli kaksi siiliä ja kissa samalla kipolla!
No, eihän sitä kissaa malttanut pois ajaa, sillä oli varmaan kova nälkä, kun suostui samalle kipalle siilien kanssa!
Hyvää tiistai iltaa teille ja huomistakin päivää jo kohta!

lauantai 4. syyskuuta 2010
MUISTELLEN KESÄHETKIÄ
Kuvat voi klikata vieläkin suuremmaksi, jos haluaa..
Tämä kesä meni niin kamalan nopeesti, etten ehtinyt kuvaamaankaan paljoa.
Kuvasinhan toki jotain sentään, ja niin paljonkin, etten voi tänne pikkusta osaakaan laittaa teille nähtäväksi.
Mutta jotain nyt tälläkertaa edes pikkasen...
Tässä ekaks ahkera ampiainen , mehiläinen , mikä sitten onkaan, mutta ihan oli siitepölyssä kokonaan melkein!
Tällanen otus ryömi mun nokkani edessä, kun pellolla kiertelin, ja konttasinkin siellä ruohotasolla.
On pikkasen pienempi kuin leppäkerttu..
Tämä kaunotar olikin ihan rapulle asti tullut kuvattavaksi, muttei suostunut muunlaista asentoa ottamaan, ja olikin niin karvainen ja musta,että vaikka liikkuikin, niin samanlainen karvakasa olikin.
Tämä ei ole leppäkerttu, vaikka pilkkuja onkin.Mutta hyvin leppäkertun kokoinen, ehkä pikkasen pienempi.
Kukahan mahtaa tietää, mikä on lajiaan tämä otus?
Näitä näin tänä kesänä tosi paljon, eli perhosen toukkia ovat, mutta niitä oli pitkin kesää, eli menin laskuissa sekasin, etten nyt muista enää, olivatkohan nämä nyt sitten nokkosperhosen toukkia tai jonkun muun.
Mutta niitä olikin erikokoisia toukkia siellä pellolla.
Ja kun koitin seurata niiden kehitystä, niin yht äkkiä hävisivätkin kaikki!!?
Jäi vaan sellanen harsomainen oksa jossa muutama kuollut toukka, mutta muut hävinneet kaikki.
Koitin lehtien altakin katsoa, mutten löytänyt ainuttakaan, jäi mulle mysteeriksi, minne hävisivät niin äkkiä?
Joskus tuntuu siltä, että vietin aika paljon kesää tuolla pellolla, kontaten ja kuvaten...
Naapureilla olikin ihmettelemistä, kun mä joka päivä melkein sinne menin konttaamaan!
Vaikka joskus kyllä itekkin ihmettelen itteeni, miks oon tällanen hassu, mikä konttaa pellon pientareet ja pellot??
Mutta ite siihen vastaan, ja vastaan, että siks, kun se on niin kivaa ja jännää, että mitä sieltä tuleekaan vastaan tänään mun kameraani!
Ajattelen, että liian vähän konttasin, koska siellä olisi ollut vaikka mitä muitakin, ihania mönninkäisiä!
Muttakun oli aina niin kamalan kuuma!
Tämä kesä meni niin kamalan nopeesti, etten ehtinyt kuvaamaankaan paljoa.
Kuvasinhan toki jotain sentään, ja niin paljonkin, etten voi tänne pikkusta osaakaan laittaa teille nähtäväksi.
Mutta jotain nyt tälläkertaa edes pikkasen...
Tässä ekaks ahkera ampiainen , mehiläinen , mikä sitten onkaan, mutta ihan oli siitepölyssä kokonaan melkein!
Tällanen otus ryömi mun nokkani edessä, kun pellolla kiertelin, ja konttasinkin siellä ruohotasolla.
On pikkasen pienempi kuin leppäkerttu..
Enkä yhtään tiiä, mikä mahtaa olla?
Tämä kaunotar siellä myös mönki, pitkin heiniä ja korsia, taitaa olla jonkun perhosen toukka.Tämä kaunotar olikin ihan rapulle asti tullut kuvattavaksi, muttei suostunut muunlaista asentoa ottamaan, ja olikin niin karvainen ja musta,että vaikka liikkuikin, niin samanlainen karvakasa olikin.
Tämä ei ole leppäkerttu, vaikka pilkkuja onkin.Mutta hyvin leppäkertun kokoinen, ehkä pikkasen pienempi.
Kukahan mahtaa tietää, mikä on lajiaan tämä otus?
Näitä näin tänä kesänä tosi paljon, eli perhosen toukkia ovat, mutta niitä oli pitkin kesää, eli menin laskuissa sekasin, etten nyt muista enää, olivatkohan nämä nyt sitten nokkosperhosen toukkia tai jonkun muun.
Mutta niitä olikin erikokoisia toukkia siellä pellolla.
Ja kun koitin seurata niiden kehitystä, niin yht äkkiä hävisivätkin kaikki!!?
Jäi vaan sellanen harsomainen oksa jossa muutama kuollut toukka, mutta muut hävinneet kaikki.
Koitin lehtien altakin katsoa, mutten löytänyt ainuttakaan, jäi mulle mysteeriksi, minne hävisivät niin äkkiä?
Joskus tuntuu siltä, että vietin aika paljon kesää tuolla pellolla, kontaten ja kuvaten...
Naapureilla olikin ihmettelemistä, kun mä joka päivä melkein sinne menin konttaamaan!
Vaikka joskus kyllä itekkin ihmettelen itteeni, miks oon tällanen hassu, mikä konttaa pellon pientareet ja pellot??
Mutta ite siihen vastaan, ja vastaan, että siks, kun se on niin kivaa ja jännää, että mitä sieltä tuleekaan vastaan tänään mun kameraani!
Ajattelen, että liian vähän konttasin, koska siellä olisi ollut vaikka mitä muitakin, ihania mönninkäisiä!
Muttakun oli aina niin kamalan kuuma!
perjantai 3. syyskuuta 2010
LUONNETESTI
Zilga laittoi mulle tällasen kauniin merkin, ja pyysi mut kertomaan 7 luonteen piirrettä itsestäni.
Tätä vaan pitäisi kysyä joltain sellaselta ihmiseltä, ketä mut tuntee, mutta koitan nyt jotain tähän raapustaa.
1. Ainakin olen eläinrakas, eläimet ovat aina olleet osa mun elämääni.
2. Luonto on aina ollut myös mulle tärkeä ja mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän sen huomaan.
3.Joskus olen liiankin herkkä, itku on monestikkin aika herkässä.( esim. elokuvaa katsellessa, kuluu nenäliina jos toinenkin! Tietenkin elokuvasta riippuen)
4. Olen ikuinen laihduttaja huonolla menestyksellä.
5. Tykkään kierrellä kirppareita, eli harrastuksena mulla onkin tämä juttu.
6. Tykkään myös olla kotona, nautin, jos ulkona on kurja ilma, ja saan istua vaikka sohvalla kudin kädessä.
7.Eli koti on mulle aina tärkeä ja rakas paikka.
Nyt en laita tätä eteenpäin, koska taitaa olla jo aika monella.
KiitosZilga.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)