maanantai 19. marraskuuta 2012

LUOVA LAUANTAI haaste 119.

 Haaste: ENKELI

Mulla olikin jo valmiiksi maalattuja enkeleitä, ja tietty mä sitten laitan enmmän kuin yhden, hi!
 Klikkaamalla kaksi kertaa, saat taas suuremmaksi, jos haluat.
 ¨Tämä eka on tehty siten, että maalasin eri värejä paperille ja sitten plättäsin sen toisen paperin päälle ja kaulimella sen "silitin".
Sitten katselin tulosta ja löysin siittä enkelin, jota pikkasen ehostelin selvemmäksi.Tämän maalasin joskus kesällä.
 Tämä toinen enkeli syntyi myös kesällä ja on maalattu akryyliväreillä.

Kolmas enkelini syntyi pikkasen samalla tekniikalla kuin eka, mutta alunperin tarkoituksena oli väreistä tulla enkeli, joten muotoilin värit jo etukäteen siihen muotoon, kuin halusin.Mutta siirsin sen toiselle paperille kuitenkin taas "silittämällä"
Lisää enkeleitä kuvakkeesta klikkaamalla.
-------------------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------
Samalla ilmoitan, että jään blogitauolle, ryhdyn kerrankin ajoissa valmistelemaan joulua ja tekemään pikkasen joululahjojakin.
Mutta en unohda teitä, seurailen ja  kurkkailen aina  välillä. Joskus varmaan laitan  postauksenkin, kun aika antaa myöden.
Hyvää joulun odotusta kaikille!

lauantai 17. marraskuuta 2012

MANDALA 15.

Aiheena:  JÄLJET
Ja kun mut tunnette, niin tietty laitan nyt sitten kolme, hi!
Mutta en tiedä onko nämä edes oikeenlaisia mandaloitakaan, mutta laitan nyt kuitenkin tänne.
Pyöreä muoto niissä kuitenkin on.
Ja nämä vaan tulivat mun kynästäni.
Tämän ekan siis piirsin paperille ensin. Sen jälkeen pikkasen sen reunoja Photoshopilla muuttelin.
Toisen ja kolmannen olen piirtänyt paperille, enkä ole tehnyt muuta.
Olen käyttänyt vesivärikyniä ja akryylivärejä. Toisessa vähän suolaakin.
Kaksi kertaa klikkaamalla saat taas kuvat isommaksi, jos haluat.
Nuku nuku oi lapseni         
äidin pikkuinen

Tuuditan lastani
pienen pientä kukkaa

Pieni silmä suukon saa
kuinka sua rakastankaan

Vaellus käsikkäin
sienet...oravakin

Satumetsä niin mieleinen
Jäljellä syksyn kulta

Edessä maan valkeus
kätkee syliinsä  kauneuden

Taívaan sini avaruus
kuuraisina puut
punatulkun suussa aina sävel uus!

Kaikessa kuljen mukana
sinne jälkeni jää

Kesä syksy talvi

Maa nukkuu
talvi tulossa

Kaikki aikanaan

Kyynel pyrkii salaa silmänurkkaan
herkkä värisevä hetki.
------------------
Kuvakkeesta klikkaamalla lisää Mandaloita

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

VIELÄ AURINKOA

Vielä aurinkokuvia viimekerran metsäretkestä.
Taas kaksi kertaa klikkaamalla saa suuremmaksi, jos haluaa.

 Jäätäkin silloin löytyi
 Nyt ei taas ole jäätä missään, kuraa vaan.
Kuvasin kuivuneen talven törröttäjän ja nättihän se on, vaikka kuihtunut onkin.
 Sitten näitä rahkasammaleen kukkia
 Vai siemenkotiako ovat.
 Olivat pikkasen vielä huurussa
 aurinko niihin kivasti paistelikin.
Auringonpilkut on sitten niin kivoja.
 Tässä onkin aurinko jo sulattanut huurteet pois. Käsi ojossa huutaa aurinkoa jäämään.
Pieni lampi olikin jo jäässä.
Mutta nyt varmaankaan ei ole enää.
Hyvää loppuviikkoa kaikille. Olen pari päivää liesussa, hi!

tiistai 13. marraskuuta 2012

KIHIVAS haaste 41.


Aika kauan  kuvamallia jouduin katselemaan, ennenkuin löysin siittä sellaista, että olisin voinut siittä piirtää jotain järkevää tänne...
Mutta sitten aikani sitä katseltuani näin kuitenkin siinä jotain...
Ja nyt sen sitten tänne laitoin ja pienen runon siittä kuvasta myöskin.
On tässä jonkinlainen hätähuuto!









Tässä oikealla kuva, jonka Aino meille antoi:
Kihivas linkistä lisää :
---------------------
Marraskuun harmaat päivät
huutavat apua

tiellä bensan
kuraveden pirtelö

Asfaltti itkee
bensan höyryjä

Kylmä sateinen viima
tunkee takkini alle

Kiedon takkia tiukemmalle

Koirat hengittävät
bensaa ja kuraa.....


maanantai 12. marraskuuta 2012

VÄRIKOLLAASI 100.


Värikollaasin juhlahaaste 100.


Mä sain nyt tälläkertaa vain yhden aikaiseksi ajan puutteen vuoksi.




Linkistä klikkaamalla lisää kollaaseita.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

KAKTUKSENI KUKKII

Laitan kaktuksestani muutaman kuvan, kukkii nyt niin paljon, ettei ole ennen näin paljon kukkinutkaan.
Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla, jos haluaa.

 











lauantai 10. marraskuuta 2012

KATOAVAN AURINGON METSÄSTYS

Lepiksen blogissa on tällainen haaste, ja tässä mun auringon kiinniotto!
Täällä lisää aurinkoa...       KATOAVAN AURINGON METSÄSTYS

Tässä kuvia auringosta....
Klikkaa kuvia taas kaksi kertaa, niin saat ne suuremmaksi, jos tykkäät.
 Eilen 09.11 paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, ihanaa!
 Me lähdettiinkin heti luontopolulle miehen ja Ticon kanssa.

 
 Aurinko paisteli metsässä kauniisti
 jokaiseen paikkaan
 puolukanvarpuihin

 jotka olivatkin kaikki jo jään peittämiä.

 Jäkäläkin oli ihan jäinen
 aurinko siihenkin kivasti paisteli.
 Sitten vielä kävin koirulin kanssa meidän lähellä olevassa rannassa
 ja vielä sielläkin aurinko paisteli.
 Ja omalla pihallamme aurinko heitti hyvästit taas vähäksi aikaa...
Toivottavasti vaan vähäksi aikaa, sillä tänään taas on tullut vettä taivaan täydeltä!

Hyvää huomista Isänpäivää myöskin kaikille isille!

perjantai 9. marraskuuta 2012

HAASTEITA JA TUNNUSTUKSIA

Olen saanut jo niin monta haastetta ja tunnustusta, että nyt oli aika laittaa niistä postaus.
Jo silloin kesällä, kun olin blogitauolla, sain Annalta Villiviini blogistaan
Tällaisen kauniin tunnustuksen, kiitos Annalle tästä oikein paljon.Arvostan tätä tosi paljon.

Sitten vielä tauon aikana sain TeeTeeltä hänen kuvablogistaan
Näin ihanan tunnustuksen.Kiitos TeeTeelle, arvostan tätäkin tunnustustusta todella paljon!
Siihen kuuluu laittaa 7 asiaa itsestään.

Sitten olen saanut nyt lähiaikoina Saraheinältä
 Saran mökissä ja puutarhassa blogista

Näin kauniin tunnustuksen.
Kiitos Sara oikein paljon tästä, arvostan tätä myöskin tosi paljon.

Tähänkin kuuluu laittaa 7 asiaa itsestään.

Ja tässä ne 7 asiaa nyt sitten on heti molempiin tunnustuksiin:

1. Olen yökyöpeli, eli valvon aika myöhään, eli sitten myös nukun aika pitkään, eli ainaskin yhdeksään asti, hi!
2. Tykkään tosi paljon kaikista eläimistä, ja erityisesti tietty koirista. Hevoset ovat myös lemppareitani.
3. Olen kirjaimellisesti jäänyt koukkuun suklaatuutteihin!
Tämä varmaan sen vuoksi osaksi, kun en moneen vuoteen voinut syödä lainkaan jäätelöä, kun ei ollut laktoosittomia jäätelöitä. Ja nyt on löytynyt meidänkin lähikaupasta näitä laktoosittomia suklaatuutteja rapealla kuorella aaah!
4. Nauran nykyään vattani kipeeksi melkein päivittäin. Kiitos tämän uuden koirulimme vipellyksille!
5. Olen sisarussarjastamme keskimmäinen ja vanhin on täällä bloggaajana myöskin blogissaan:
Kameran kertomaa
Nuorinta sisarusta emme ole vielä saanet innostumaan bloggailusta.
6. Tykkään kulkea luonnossa, kuvata siellä kaikkea kaunista. Luonto on mulle todella tärkeä asia, se inspiroi mua  vähän joka asiassa.
 Tykkään tehdä myös käsitöitä, ja  tykkään blogata ja tykkään maalata ja piirtää...
7. Sitten yhtä asiaa aina mietinkin...että mistä löytäisin kaikille aikaa tarpeeksi!
Koska elämääni kuuluu myös mies ja kolme aikuista lastani ja yksi lapsenlapsi.
Ja he tietenkin laitan aina etusijalle kuitenkin. Ja ystävätkin vielä, heitä ei missään nimessä saa unohtaa, sillä he ovat mulle todella tärkeitä myös.
---------------------

Tässä tulikin nyt sitten nämä seitsemän asiaa minusta, mutten laita näitä eteenpäin näin joulun alla enää, sillä tiedän, että kaikilla on jo omat kiireensä.

Mutta sain vielä yhden tunnustuksen Tellun ja Konstan elämää blogista Kiitos tästä Tellulle ja Konstalle.
Ja tämä onkin tarkoitettu meiän Tico-hauvelille.
Konsta haastoi hänet tähän.
Tässäkin pitää sanoa 7 asiaa, tässä onkin kysymykset valmiina.

 1. Lempinumero:
 10, sanoo Tico, koska hän on kunkku ja täydet kympit antaa heti tselleen, hi!
No en naura en, muuten vaan hymyilin, älä nyt heti siinä ole sanomnassa tico, hö..

2. Alkoholiton suosikkijuoma:
  Jogurtti, tai mikä vaan, mitä äiskä ja iskä juo tai lusikalla sitä syö, hi!

3. Lempieläin:
Linnut, linnut on kivoja, kun ne lähtee aina pakoon, kun niitä päin juoksen. Joku muakin pelkää...kun oon näin pieni..vaikka SUURI olenkin!Jostain syystä ne muut kuvittelee mun olevan pieni, he.

4. Fasebookki vai twitteri:
No...hmm, kehtaanko edes sanoa, äiskä ei oo fasebookissa, eikä anna munkaan mennä,( punastuu!)

5. Intohimoni:
Ihmisten jaloissa olevat villasukat ja housunpuntit ja kaikki roikkuvat jutut, mihin just ja just yletyn!

6.Suosikki viikonpäiväni:
No, mulle sopii ihan mikä päivä tähän vaan...mutta viikonloput ehkä.  Silloin usein tulee perheen tyttö käymään ja siinähän mulle onkin oiva leikkikaveri, mä vähän leikilläni sitä kiusaan...Vaikka se koko ajan mulle koittaakin opettaa jotain tapoja ja aika hyvin kuulemma olenkin oppinut jo, krhmmm!

7.Suosikkikukka:
Äiskän muratti mua kamalasti kiinnostaa, muttei jostain syystä anna mun sitä syödä!
Siirryin sitten ulkona kuivin kukanoksiin ja heinänkorsiin...niitä nyt sitten joskus antaa pikkasen maistella.
Konsta oli näköjään kai sanonut, että tykkää kaikista kukista, no niinhän mäkin! Ja mustakin kukkien kera tulis paljoin parempia kuvia, kuin ilman kukkia!
Mutta äiskä vaan ei oo ottanut sitten niitä kuvia musta kukkien kera, ei ainaskaan vielä, hö!
Mutta tässä nyt musta muutama kuva kuitenkin, käskin äiskän laittaa näitä mukaan, kun kerran Konstastakin oli kuvia.
Mutta äiskä sanoi, ettei laiteta nyt tätä eteenpäin, vaan jokainen, kenellä on kotieläin saa ottaa tästä tämän kauniin kukan ja haasteen ja jatkaa eteenpäin, jos tykkää. ole vaan hyvä, sanoo Tico!
Mutta ne kuvat:
 Mulle tulee joskus ihan kamala siivousinspiraatio kuljetushäkissäni...äiskä ei taaskaan ole siivonnut, ite pitää kaikki tehä!
 Keittiön hellan edessä on niin  tosi ihana olla ja lämmitellä, mun suosikkipaikkojani.

 Luu oli sitten niiiiin maittava, kiitos äiskä!
 Joskus mä vaan makoilen äiskän sylissä tietsikalla, kun äiskä on koneella.

Joskus sitten ihan ite oon sillä ja kirjoittelen minne haluan.
Äiskä luulee, että kirjoittaa jonnekkin, mutta mä aina välillä laitan sinne omia juttujani, hi!


 Tässä yhtenä päivänä äiskä oli ulkona ja mä sisällä ja ottikin musta kuvan ikkunan läpi.  Olin iskän koneella, tai koneen takana...kattelen siittä aina ulos, näkee kaikenlaista..Meillä menee siinä tie vähän matkan päästä, mutta kuienkin niin, että näen, jos joku kulkee siinä.  Pidänkin aina semmosen metelin, ettei siinä tarvitse jatkuvasti hypätä, hi!

Kiitos teille kaikille näistä ihanista tunnustuksistanne , kiitos!