sunnuntai 19. toukokuuta 2013

PERHOSIA BONGATTU

Oltiin viikolla yhtenä päivänä Marjukan, isosiskoni kanssa vähän luontoretkellä Vanhankosken luontopolulla. Mutta siellä oli vielä puita ristiin rastiin myrskyn jäljiltä. Eli ei päästy, kuin alkupää menemään siellä.
Kukkia siellä olikin paljon, laitan seuraavalla kerralla kukkia sitten .Marjukka on blogista kameran kertomaa
Jos haluatte mennä kurkkaileen.
Mutta nyt laitan perhosia. Kaikkia en tunne, muutakuin neitoperhosen tunnen varmaan.
 Nämät ekat luulisin olevan Kaaliperhosia, mutta Virnaperhonenkin on aika samannäköinen.

 Mutta sanokaa te, ketä tunnette perhosia paremmin.
Aika hauskan näköiset ovat niiden silmät, vai mitkä pallukat mahtaa olla?
 Huomasin kotona, että tällä yhdellä on silmäosa erilainen, kuin noilla muilla.
Sitten tämän nimeä en perhoskirjasta löytänyt ollenkaan, mikähän se sitten on?
Tämän bongasin omasta pihapensaasta.
Ja sitten tämä kaunotar Neitoperhonen.
 
 Siinä menikin aikaa , ennenkuin
 se päätti antaa itseään kuvata. Lenteli vain paikasta toiseen ja kolmanteen, hi!

varmaan 20 kertaa polvistuin sen viereen ja aina se lähti lipettiin, hi!

 Mutta sitten se lopulta hetkeksi rauhottui ja lopetti kiusaamiseni.

Levitti kauniit siipensä ja antoi mun ottaa hänestä kuvan.

Huomenna aiotaan mennä ostoksille Poriin, että siellähän se päivä kivasti meneekin.
Palaillaan taas myöhemin.

21 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita perhoskuvia saitkin retkellänne otetuksi. Kyllä tuo neitoperho on sitten upea.

    Mukavaa shoppailupäivää.

    VastaaPoista
  2. Sinä tavoitat kamerallasi kaikki, ihanat perhoset, huikaisevat vesipisarat, kaikki. Kaunis postaus taas ja tosiaan ihmeelliset silmät...
    Hauskaa retkipäivää :-)

    VastaaPoista
  3. Toiseksi ylinkuva voisi olla orapihlajaperhonen. Ainakin siipien kuviointi aika samanlainen.

    VastaaPoista
  4. ihania perhosia, sielläkin näemmä rentukat jo kukkii:) yritin eilen itsekkin kuvata pihamaalla neitoperhosta, samalla tavoin se liihoitteli aina tiehensä kun kuvaa yritin ottaa! pihalla lenteli myös sitruunaperhosia ja sinisiipiä.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania perhoskuvia oletkin kontannut kameranlinssiin.. Eikös perhosilla ole sellaiset verkkosilmät..tietääkseni? Neitoperho on tyypillinen neitokainen..no, kuvaa nyt minua :-) Ja hienoja kuvia sitten saitkin.
    Kesä näyttää siellä olevan pitemmällä kuin täällä.. On se niin ihanaa kun on vihreää ja kukat alkaa kukkia!

    VastaaPoista
  6. Mikä kukkalehto, mitkä upeat perhoset!!

    VastaaPoista
  7. Jännät nuo silmät, niitä ei yleensä tule katsoneeksikaan, ihalee vaan noita siiven kuvioita. Perhoset ovat tosi oikukkaita kuvattavia, mutta kuvaajan sitkeys palkitaan :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit perhoskuvat, mutta en osaa valitettavasti niille nimiä antaa...:(

    VastaaPoista
  9. Olet bongannut komean kokoelman perhosia, ovat antaneet sun kuvata ja hyviä kuvia saitkin. Hyvää ostospäivää, minäkin olen Porissa muutaman kerran käynyt kesäisin.

    VastaaPoista
  10. Ylemmät voisivat olla myös lanttuperhosia, harmi kun eivät avanneet siipiään. Sinertävä oletettavasti paatsamasini, sellainen pieni vikkelä sininen perhonen. Komea otos kaikkiaan ja hienot kuvat.

    VastaaPoista
  11. Komeita perhosia olet bongannut.Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  12. Hienoja kuvia sait perhosista! Luulisin, että on lanttuperhonen tuo eka. Kiitti seurasta!

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti Harakkakin nauttii ajan kanssa näkemästään !

    VastaaPoista
  14. Kauniit kuvat.
    Ylimmät ovat lanttuperhosia, viides paatsamasinisiipi, alimmat neitoperhonen.

    VastaaPoista
  15. Osuitpas hienosti perhosten apajille. Ihania kuviat sait kuvattua.

    Hauskat pallerot on silmät...

    VastaaPoista
  16. Olipa kauniita perhosia. Tuota vaaleaa en minäkään ole nähnyt. Tosi kaunis.

    VastaaPoista
  17. Olet kuvannut yhden päivän aikana enemmän perhosia, mitä minä en näe edes koko kesänä. Vielä en ole nähnyt yhtäkään.

    VastaaPoista
  18. Ne olivat ihan äsken sellaisia hassuja karvaisia toukkia :)

    VastaaPoista
  19. Hienoja kuvia perhosista, eihän näitä näin tarkaan näe edes luonnossa.

    VastaaPoista
  20. Kiitos kaikille kivoista kommenteistanne.
    Monet ovat ylimpiä sanoneet lanttuperhoseksi ja sitten se yksi siinä ennen neitoperhosta on varmaan
    Paatsamasinisiipi, sanoo mimi.Se perhonen on mulle ihan outo.
    Mutta mimi taitaa tuntea nämä perhoset hyvin, että luotan siihen. Kiitos mimi.
    Ja sitten se neitoperhonen on viimeisenä. Kiitos kaikille tiedoistanne, ja kommenteistanne myöskin!

    VastaaPoista