lauantai 22. marraskuuta 2014

Teemakuun asetelmat 5-9/9 ja kollaasi töistäni

5/9 Kissa ja kynttilä
Tämän olen piirtänyt akryyliväreillä ja pikkasen käytin photoshopissa.
6/9 " Linnut " Tämän piirsin myös akryylivärein.
7/9 "Purjeveneet"
Tämän olenkin jo aikoja sitten tehnyt tukevalle paperille. Siihen on liimattu vähän kaikenlaista. Serveteistä purjeveneitä ja pintaan vielä rosoisuutta.  Pieniä kiviä rantakiviksi. Sitten vesiväreillä ja akryyliväreillä väritetty kaiken päälle muuta väriä..
8/9 Asetelma munankuorista
Tämän olen liimannut munankuorista ja sen jälkeen värittänyt akryyli-ja vesivärein.

Lähikuvia edellisestä

 9/9 Asetelma munankuorista Tehty samoin, kuin edellinenkin.
"Rantakivet"


 Lähikuvia...
Sitten päätin heitellä mukaan persiljaa ja tästä lähikuvia.



Tuli vähän elävyyttä persiljalla.
Sitten vielä kollaasi kaikista töistäni.   Sain kuitenkin kaikki 9 asetelmaa  tehtyä, jippii!!

Lisää asetelmia kuvakkeesta klikkaamalla.
Kiitos myös millinille tästä haasteesta oikein paljon!
Papukaijamerkin sain Milliniltä suorittamisesta, kiitos Millin!


27 kommenttia:

  1. Upeita pintoja ja tekstuureja! Lämmin henkäys näissä. Värit sen tekevät ja taitavat kädet!

    VastaaPoista
  2. No vau, on upeita töitä sinulla, ihania pintoja ja värejä, kissa ja linnut suorastaana maagisia tauluja. Mikään ei mene hukkaan keittiössäkään, munankuorimosaiikki on tosi hienoa, ja vielä persiljat koristeeksi.Ja lopuksi kaikki näytteille tiiliseinään. Ei enää sanat riitä, hyvä sinä!

    VastaaPoista
  3. Oho! Piti aivan suu auki katsella töitäsi! Oletpa saanut paljon aikaan. En tiedä mikä on hienoin, mutta vesi meinasi tulla kielelle siinä persiljan kohdalla. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  4. Ja vielä hyvissä ajoin saitkin valmiiksi! Olet siellä salaa tehnyt ja minä kun luulin, ettet saa selkäsi takia tehtyä. Hienoja töitä on tullut.
    Nuo munakuorijutut ovat kyllä parasta! Upeita värejä pinnassa ja palojen muoto antaa hienoa elävyyttä. Olen itsekin joskus tehnyt munankuorista, mutta näin hienoa en saanut aikaiseksi. Täytyy taas yrittää.
    Onneksi olkoon sarjan valmistumisen johdosta.
    Minulla on vielä se iso työ kesken, mutta kai tästä selvitään...

    VastaaPoista
  5. Olen aivan sanaton näiden edessä. Mitähän minun kanani sanoisivat, jos niiden munankuoret laittaisin taiteeseen ;) Olet sinä hurja kaveri ja niin hienoja töitä.

    VastaaPoista
  6. Vau, hienoja töitä, tuohon linnut-tauluun ihastuin kyllä erityisesti!

    VastaaPoista
  7. Mahtavia töitä! Olet kyllä taitava ja kekseliäs. Voi kun mulla olisi edes palanen seinää, mutta ei, tämä on niin risanen talo. Mukavaa viikonvaihdetta :)

    VastaaPoista
  8. Siis, rantakivet munankuorista...!! Kollaasisi on Super Hieno!

    VastaaPoista
  9. Wau! Aivan upeaa taidetta, kaikki ovat niin ihania!! Purjeveneistä pidän ja munankuorissa on ihanat värit, persilja elävöitää rantakivet.
    Upea kollaasi näistä tuli! Olet merkkisi ansainnut :)
    Onneksi olkoon! Olet saanut kaikki yhdeksän haastekuvaa valmiiksi :) Onnistumisen ilon lisäksi olet ansainnut papukaijamerkin!
    Ole hyvä, käy hakemassa omasi TÄÄLTÄ

    VastaaPoista
  10. Onnea.Upeita töitä ja kiva nähdä kaikki tässä.En ole pässyt aina kommentoimaan.Tykkään kaikista mutta se purjevene sykähdyttää kummasti.Kiitos.Olet kyllä luova ja kekseliäs.

    VastaaPoista
  11. Purjeveneet kollaasissa upea herkkä ja taidokas työ!!

    VastaaPoista
  12. Jännittävän erilaisia pintoja, Oi ja voi sentään, miten taitavaa munankuoritaidetta.

    VastaaPoista
  13. VAUH! Upeaa, sanattomana katselen. Mahtavia ideoita, mystisiä maalauksia ja elävyyttä. Onnea papukaijamerkistä, olet sen ansainnut!

    VastaaPoista
  14. Sinä olet kyllä kekseliäs, munankuoristakin taidetta. Kaikki on niin hienoja ja kollaasissa kaikki yhdessä ja sopusoinnussa. Onnittelen!

    VastaaPoista
  15. Karta kaikkiaan, vau! Nuo munankuori- ja persiljatyöt!!! Luovuutesi kukoistaa, onnittelut!

    VastaaPoista
  16. WoW mitä taidetta.
    Munankuoripersilja teos on huikea!

    VastaaPoista
  17. Upeata kierrätystä kuorilla, todella ihania kiehtovia töitä.
    Hienoa taidetta!

    Onnittelut, asetelmat on tehty!

    VastaaPoista
  18. Hienoja töitä olet taitava ! ♥ ♥

    VastaaPoista
  19. Hienoa elävää pintaa kaikissa töissäsi. Persoonallista jälkeä, ihailtavaa. Munankuorijutut ovat ihan super.
    Komea kollaasi kruunaa kuukauden aherrukset.
    Onneksi olkoon! Hyvin tehty kipeän selän kanssa :-)

    VastaaPoista
  20. Voi että on taas kauniita taideteoksia.
    En voi kuin ihmetellä :O
    Kiva kun pystyt ja jaksat maalailla. Kyllä rakas harrastus auttaa, kun on kipuja tai huono päivä.
    Minunkin oloni otti vähän takapakkia, mutta olihan se odotettavissa, kun niin nopeasti olo parani.

    Mutta jaksellaan ja odotellaan sitä valkoista maahan ♥

    VastaaPoista
  21. Kävin ihailemassa upean purjevene taulusi ☺ ♥

    VastaaPoista
  22. Voi mahoton kuinka hienoja taideteoksia olet aikaan saanut. En oo kerenny kaikkia eees kurkata, mutta nyt tutkailin ajan kanssa. Selkäkipu on kurja juttu, välillä se iskee mullekin. Toivon, että se siitä paranee pikkuhiljaa. Mukavaa joulukuun alkua ja pikkujoulutunnelmia sinne teille.

    VastaaPoista
  23. Wau, ihania töitä! Kauniit lähikuvat.

    VastaaPoista
  24. mitä taidekoulua olet salaa käynyt, työsi ovat mahtavia värit ja erilaiset pinnat ovat juur mieleeni:))

    VastaaPoista
  25. Kiitos teille kaikille, ja ihan erikseen jokaiselle, vaikken nyt oikeesti pysty jokaiselle sitä erikseen sanomaankaan.
    Mutta Iso kiitos teille!
    Mulla on selkä ollut tas senverran huonona,etten ole enää pystynyt oleen tietsikalla ollenkaan, kuin ihan pakko juttuja vaan.
    Mutta toivon, että vielä tämän vuoden puolella pystyisin ottaan osaa nyt korttijuttuunkin, mutta nähtäväksi jää kuitenkin.
    Ennen joulua en kuitenkaan varmaan ehdi, mutta jos vaikka joulun välipäivinä ehtisinkin ja pystyisinkin!?
    Mutta vielä kerran kiitos teille !

    VastaaPoista