tiistai 3. helmikuuta 2015

TEEMAKUUN taide 5. 1/9

Helmikuun taideteema on
9 KASVOT

Tyyli ja tekotapaa vapaa
Tervetuloa mukaan kaikki luovat taiteilun ystävät!
Inspiroivaa ja idearikasta helmikuun teemataidetta kaikille!

Ekat " kasvot" tein ensin lyijykynällä ja hiilikynällä, jonka jälkeen vesiväreillä peitin koko työn mustalla.
Se jälkeen painelin kuivaksi.
Sitten toinen kuva samasta naisesta, käytin vähäsen photarissa.


55 kommenttia:

  1. Ensimmäinen kuvasi on todella sykäyttävä. Jo pikkukuvana sivupalkissa se kosketti. Tässä on jotain syvällistä, minkä toinen käsitelty kuva menettää. Mutta eikö oikeastaan ole hienoa, että sinä osaat tehdä paremmin kuin photari. Silmien erilaisuus ja - huulienkin - luovat persoonallisen ja ajattelevan kuvan ja ilmeen tästä nuoresta naisesta.

    Olen kertonut rypistetystä paperista muillekin sillä ajatuksella, että muut saavat kokeilla. Koska sinä kerroit tekotavan, oletan sen tarkoittavan, että saa kokeilla. Haluaisin kokeilla, saanhan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että ensimmäinen on kuin grafiikan vedos. Tosi hieno!

      Poista
    2. Kiitos Uuna, ja tietty saat kokeilla samanlaista juttua Hieno vaan tällanen justiinsa onkin!
      Mä mietein ensin, että laitanko ollenkaan tätä photarissa käsiteltyä juttua, mutta sitten kuitenkin senkin päätin laittaa..mutta itsekin kyllä tykkäsin tästä ekasta ennemmän.

      Poista
  2. Oi upea! Kerta kaikkiaan, pikkukuvana näkyi sivupalkissa ja piti heti tulla katsomaan. Ylin parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jag på ekholmen, tykkään itsekkin siittä ekasta enemmän.

      Poista
  3. Etenkin ensimmäinen on aivan mahtava!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, ja sinäkin tykkäät ekasta enemmän, kiitos vaan!

      Poista
  4. Todella upea! Tekotapa on erikoinen, saat sen kuulostamaan helpolta, mitä se ei varmaankin ole.
    Käsinmaalatussa on enemmän tunnetta. Digitaaliseen voisi sopia hento väritys, ehkä? Käypä vielä linkittämässä haastesivulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos millin, ja tuntuu, että jokainen tykkää siittä ekasta enemmän...mutta itsekkin kyllä tykkäsin siittä..

      Poista
  5. Voiettä on upea tyttö tuo ylimmäinen, miten osaat nuo silmät tehdä noin ilmeikkäiksi????!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Sini!
      Ja sinä itsekin osaat ne tehdä niin kauniiksi!

      Poista
  6. Tuo eka ehdottomasti, aivan fantastisen eteerinen kuva. Ja nuo silmät, niissä on tunnetta! Mielenkiintoinen tekniikkakin, kiva että kerroit, tekee mieli kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirokko hienosta kommentistasi. Kokeile vaan tekniikkaa, kiva nähdä sitten työsi.

      Poista
  7. Ensimmäinen vei minutkin mukanaan. Tosi hieno työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekasta tuntuu monet tykkäävän enemmän, kiitos Aina.

      Poista
  8. Surusilmäinen neito odottelee sulhoa ikkunassa. Suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se surumieliseltä vähän vaikuttaa, mitä lie odottaneen, hi!
      Kiitos Lepis!

      Poista
  9. Ooh, Harakka, sinä se vasta mestari olet. Aivan ihana työ, ei löydy oikein sanojakaan. Silmät, suu, ilme upeasti tehdyt :-)
    Upeaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, sulle kiitos, mutta sinä itse se mestari olet!

      Poista
  10. Vauh! Mitkä silmät,tunne ja syvällisyys.Valmiit taideteokset! Taidan kanssa kokeilla tekniikkaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ester Helmiä.
      Kiva, kun kokeilet sinäkin!

      Poista
  11. On niin kauniit ja eläväiset kasvot, olet tosi taitava piirtäjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko, oikein paljon sulle kiitoksia, mutta taitava olet sinä itse, todellakin!

      Poista
  12. Eipä huolinut kommenttiani äsken tämä blogisi, mutta kerroin siinä kuinka toiset osaa , kuten sinä - ja meikäläinen vaan räpistelee. Tämä on niin upea työ, että ei voi kuin silmät tapillaan tölöttää tätä. Mitähän seuraavaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kommentit häipyy jonnekin taivaalle, mutta kiitos, kun yritit toisen kerran. Ja älä sinä vähättele omia taitojasi, monet kerrat olen ollut sanaton tekemisistäsi jutuista.

      Poista
  13. Niin upeat, herkät kasvot. Pidän!

    VastaaPoista
  14. Ilmeikkäät herkät kasvot, hienosti kuvattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulento. Joskus onnistuu jotenkin, muttei läheskään aina.

      Poista
  15. Tätä kelpaa ihailla.Eka on suosikkini.Mielenkiintoinen tekotapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki, kitos, jos tykkäsit työstäni.Ekasta kyllä itsekkin tykkään enemmän.

      Poista
  16. Sinä osaat enemmän kuin photari. Upea työ.

    VastaaPoista
  17. Hurmaava työ, olet oikea taikuri Harakka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustis, taikurin taitoja kyllä nyt tarvittaisiinkin, hi!

      Poista
  18. Tässä työssä on Helene Schjerbckmaista herkkyyttä, todella ilmeikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Susu sulle, ja nyt kyllä vertaat työtäni vähän liian hienoon taiteilijaan, oikein punastun!

      Poista
  19. Katse heijastaa henkistä olotilaa, mitä sinun maailmaasi kuuluu ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lauri, joskus kyllä itsestänikin tuntuu juuri tuollaiselta..

      Poista
  20. Tällä on iso tukka, karvakaulus tai parta :) Peikko päättää luulla, että se on iso tukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, isopeikko sanoi, mitä näki, hi!
      Mutta oikeesti näyttää kyllä vähän siltä, että olisi iso partakin, hi!

      Poista
  21. Haaveileva katse.
    Herkkä, upea työ.
    Hyvin on onnistunut tekniikan käyttö, vaikkei varmaan ihan helpointa ole saada kauniisti esiin mustan vesivärin alta.
    Onnistuit hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus sulle, ja niin hyvä mieli tulee sanoistasi, kiitos!

      Poista
  22. Ihanat kuvat! Pikkukuva houkutteli käymään... eka kuva on aivan mahtava. Ja nuo silmät... ne on minulle aina olleet kompastuskivi kun olen jotain kasvoja yrittänyt tehdä. Molemmat kuvat on hienoja, mutta tuossa ekassa on jotain erityistä. Sitä voisi katsoa loputtomiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ame, Niin hienon kommentin jätitkin, kiitos!

      Poista